Ei mikään mukava infografiikka

Tiedon visualisointi lähtee organisaatioiden viestintäosastoilla ja mediatalojen toimituksissa usein liikkeelle toteamuksella ”Tähän sopisi joku kiva infografiikka”. Lähi-idän tilannetta kuvaavan grafiikan lähtökohta oli toinen.

”Lähi-idän tilanteen humanitaarisia kriisejä seuraavan deskin sanavarasto tilanteen karmeuden kuvaamiseksi on vuoden 2015 puoleenväliin mennessä huvennut yhtä tyhjiin kuin rahoitus kriiseihin vastaamiseksi”, luki yhdessä ensimmäisistä loman jälkeen lukemistani ulkoministeriön raporteista.

Koska sanat olivat loppuneet, ajattelin ottaa avuksi kuvat. Oheisessa grafiikassa olen koettanut visualisoida yhdessä graafikon kanssa kyseisen raportin numerotiedot niitä hieman täydentäen.

 

***

LähiItä2

Ps. Alkuperäisen raportin pohjalta laadittu uutinen on luettavissa ulkoministeriön verkkosivuilta. Siinä kuvataan tilannetta laajemmin ja kerrotaan myös Palestiinalaisalueiden ahdingosta.