YK:ssa 2015 sovitut kestävän kehityksen tavoitteet sekä Pariisin ilmastosopimus edellyttävät merkittäviä rahallisia panostuksia ja johdonmukaista politiikkaa. Kehitysyhteistyön kohdalla rahan ohella merkittävää on entistä tehokkaampi avunantajien välinen koordinaatio sekä työn tuloksellisuuden varmistaminen. EU:n monivuotisen rahoituskehyksen tarkastelun yhteydessä on välttämätöntä nostaa kehitysvarojen osuus vastaamaan niihin kohdistuneisiin paineisiin.
Suomen viimevuotiset rajut kehitysrahoituksen leikkaukset johtivat pitkäaikaisten yhteistyöohjelmien keskeytyksiin ja kehitysjärjestöjen massiivisiin irtisanomisiin. Voi vain toivoa, että vankka asiantuntijuus ja pitkällinen yhteistyö järjestöjen kanssa voidaan ennen pitkää saada elpymään. Erityisen ikävää tämä on ulkoministeriön viime viikolla julkaiseman kehitysyhteistyöjärjestöjen arviointiraportin valossa, joka toteaa kehitysjärjestöjen työn olleen kustannustehokasta ja tuottaneen monipuolisia tuloksia. Raportti suosittaa nimenomaisesti järjestöjen ohjelmatuen lisäämistä. Ehkä nyt voidaan palauttaa rahoitusta järjestöille sen sijaan, että panokset laitetaan yksinomaan yksityissektorille.
Leikkausten yhteydessä Suomi viivästytti sitoumuksiaan maailmanpankille, mukaan lukien kaikkein köyhimmille maille suunnattuun IDA-rahastoon. Toivon, että Suomi yltää vuonna 2016 kansainväliseen sitoumukseensa suunnata 0,2 prosenttia bruttokansantulosta vähiten kehittyneille maille. IDA-rahasto tarjoaa soveltuvan väylän kanavoida rahoitusta köyhimmissä maissa naisten ja tyttöjen oikeuksiin, koulutukseen, ilmastotyöhön sekä hauraiden valtioiden tukemiseen.
***
Kehitysavun sirpaloituminen on yhä akuutimpi haaste. Pettymyksekseni Suomi oli yksi niistä kymmenestä jäsenmaasta, jotka ajoivat aktiivisesti muutosta EU:n rauhan ja vakauden instrumenttiin siten, että varoja voitaisiin jatkossa ohjata sotilaallisiin tarkoituksiin. Parhaillaan Euroopan parlamentin käsittelyssä oleva esitys olisi välittömiltä budjettivaikutuksiltaan vähäinen. Kyse onkin siitä, luodaanko mekanismi, joka jatkossa mahdollistaisi merkittävät varojen uudelleen suuntaamiset turvallisuuteen liittyviin toimiin köyhyyden vähentämisen sijaan.
Tärkeä osa köyhyyden vähentämistä on varmistaa, että veronkierron ja laittomien voittojen siirron kautta kehitysmaista tapahtuvaa pääomapakoa hillitään. Kehitysmaihin suuntautuvan avun vastapainona on yli kaksinkertainen määrä rahavirtoja, jotka suuntautuvat kehitysmaista pois laittomina rahavirtoina. Komission uudet aloitteet yritysten verotietojen sekä todellisten hyödynsaajien julkistamisesta ovat askel oikeaan suuntaan. Avoimuutta tarvitaan kuitenkin lisää.
Suomella on erinomainen kansainvälisen veronkierron vastainen toimintaohjelma vuodelta 2014. Hallitus julkaisi elokuun lopulla myös uuden Verotus ja kehitys -toimintaohjelman vuosille 2016–2019. Sen tavoitteet ovat itsessään hyviä: kansainvälisten verosääntöjen uudistaminen, kehitysmaiden veronkantokyvyn vahvistaminen, kehitysmaiden kansalaisyhteiskuntien osaamisen lisääminen ja luotettavan tutkimustiedon lisääminen. Esimerkiksi kehitysmaiden veronkantokyvyn vahvistaminen tuo merkittävän lisän valtioiden budjettiin.
Suomen tavoitteiden tulisi kuitenkin olla huomattavasti korkeammalla. Olisinkin toivonut, että kahden toimintaohjelman tavoitteet olisi yhdistetty toisiinsa. Suomen tulisi toimia tehokkaasti myös EU:ssa kattavan julkisen maakohtaisen veroraportoinnin toteutumiseksi ja yritysten todellisten edunsaajien julkistamiseksi. Suomella olisi erinomainen tilaisuus toimia suunnannäyttäjänä.
