Teksti Bengt Sigvardsson

Singelimusiikki kertoo slummien arjen ongelmista ja rakkaudesta Tansaniassa

Tansaniassa Dar es Salaamin kaduilla kuunnellaan nopeatempoista singeliä, joka tanssittaa ja tarinoi ihmisten arjen iloista ja suruista.

”Kaikki täällä rakastavat singeliä, niin nuoret kuin vanhatkin. Se kertoo meistä slummin asukkaista, se on elämämme suola.”

– Mubarak Ahmed

On sunnuntai-iltapäivä Mwananyamalassa, yhdessä Tansanian suurimman kaupungin Dar es Salaamin slummeista. Muutama ihminen käyskentelee kujilla, joita reunustavat nuhjaantuneet yksikerroksiset betoniasumukset. Yhdeltä kattoterassilta kuuluu nopeatempoista rumpumusiikkia, villejä kosketinsoitinkuvioita ja todella kiivastahtista laulua swahilin kielellä.

21-vuotias Mubarak Ahmed istuu hieman kauempana kotitalonsa edustalla. Hän pitää musiikista, jota kutsutaan singeliksi.

”Kaikki täällä rakastavat singeliä, niin nuoret kuin vanhatkin. Se kertoo meistä slummin asukkaista, se on elämämme suola.”

Singeli kehittyi Dar es Salaamin slummeissa parisenkymmentä vuotta sitten Tansanian rannikon perinteisestä heimomusiikista mnandasta, jota oli tapana soittaa häissä ja muissa katujuhlissa.

”Tekstit käsittelevät rakkautta ja arjen ongelmia. Tosin joidenkin artistien teksteissä kiroillaan niin paljon, etten voi kuunnella niitä vanhempieni läheisyydessä. Mutta yleensä ne valistavat ja tiedottavat meille tärkeistä asioista”, Ahmed kertoo.

Musiikin tahti kiihtyy

Mwananyamalassa asuu arviolta 50 000 ihmistä, joista monen arkea leimaavat työttömyys, köyhyys, rikollisuus ja päihteet. Kattoterassilla harjoitteleva singeliyhtye Jagwa Music haluaa teksteillään estää etenkin nuoria päätymästä elämässään sivuraiteelle.

”Kerromme, miten suojautua hiviltä ja käyttää kondomia. Kehotamme välttämään päihteitä ja rikoksia.”

– Shukulu Mohamed.

”Kerromme, miten suojautua hiviltä ja käyttää kondomia. Kehotamme välttämään päihteitä ja rikoksia. Toisaalta laulamme myös avio-ongelmista”, kertoo yhtyeen kosketinsoittaja Shukulu Mohamed.

Kosketinsoittajan lisäksi kuuden keski-ikäisen miehen yhtye koostuu laulajasta, tamburiinin soittajasta ja kolmesta rumpalista, joista yksi paukuttaa kepillä vanhaa puupallia.

Jagwa Music perustettiin 28 vuotta sitten, jolloin se soitti vielä mnandaa. Vuosien myötä musiikin tempo on kiihtynyt ja on nykyään jopa 300 iskua minuutissa.

Singelilaulaja Mzee Rashidi Mbarak kävelee kadulla kosketinsoitin kainalossaan takanaan kadunvarsikauppoja.
Jagwa Music -yhtyeen laulaja Mzee Rashidi Mbarak Mwananyamalan slummissa Dar es Salaamissa.

”Singeli on nopeutettu versio mnandasta, ja sitä soitetaan kahdessa eri tahtilajissa samaan aikaan. Mnandaa soitetaan perinteisillä soittimilla, kun taas singalissa käytetään erilaisia soittimia. Lisäksi voidaan samplata, luupata ja lainata vaikutteita muista musiikkityyleistä, kuten tansanialaisesta hiphopista Bongo Flavasta”, kertoo laulaja Mzee Rashidi Mbarak.

Samplaamisessa pätkitään osia muiden muusikoiden kappaleista, ja luuppamisessa niitä toistetaan jatkuvasti. Erilaisilla miksaus- ja äänisekoitusohjelmistoilla se onnistuu helposti.

Elektroninen singeli menestyykin hyvin Tansanian ja naapurimaiden klubimaailmassa.

Yhä undergroundia

Jagwa Music ei kuitenkaan suunnittele vaihtoa elektroniseen musiikkiin vaan jatkaa vanhalla linjallaan. Yhtye on julkaissut 17 albumia ja esiintynyt festivaaleilla myös Euroopassa vuonna 2013. Tansaniassa se konsertoi viikoittain lähinnä Dar es Salaamissa.

Singeliä nauhoitetaan kotistudioissa ja tallennetaan muistitikuille, joita myydään slummien kaupoissa ja kioskeissa.

Yhtyeen jäsenet elävät yhä musiikillaan vaikkakin köyhästi.

”Asumme edelleen slummissa. Tienestimme hupenevat monille välikäsille”, tamburiinin soittaja Sultani Omari Vu kertoo.

Osa uusista singelimuusikoista on suuria tähtiä, joilla on levytyssopimuksia. He löytävät kuulijakuntaa myös verkon suoratoistopalveluissa.

Silti suuri osa singelistä on undergroundia, jota soitetaan yksinkertaisissa kotistudioissa. Musiikkia levitetään sosiaalisessa mediassa ja tallennetaan muistitikuille, joita myydään slummien kaupoissa ja kioskeissa.

”Asiakkaat sitten kopioivat musiikin matkapuhelimiinsa tai polttavat CD-levylle”, Shukulu Mohamed kertoo.

Pakko tanssia

Jagwa Musicin harjoittelutilan alakerrassa 40-vuotias neljän lapsen äiti Anita Joniso myy kaupassaan puhelukortteja.

”Singeli on fantastista musiikkia. En voi olla tanssimatta, kun kuulen sitä. On hienoa tanssia, pitää hauskaa ja kuunnella sanomaa samaan aikaan. Singelimuusikot ovat meidän viihdyttäjiämme, opettajiamme ja ääniämme yhteiskunnassa”, Joniso sanoo.

Ruotsin kielestä suomentanut Tiina Kirkas.

Lue lisää: Kehitys-Salminen: Voiko afrikkalaista musiikkia tehdä vain Afrikassa – oliko Dr. Alban oikeilla jäljillä?

Lue lisää: Afrikkalainen rap-musiikki houkuttelee kopioimaan