Nicaragua: Laki varjelee naisia väkivallalta

Nicaraguassa karsitaan kovalla kädellä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Nyt pohditaan, murhaako mies naisen vain siksi, että nainen on nainen.

Tammikuussa 2012 Nicaraguan parlamentti hyväksyi lain, jonka on määrä vapauttaa naiset elämään ilman väkivaltaa.

Fyysisen ja henkisen väkivallan lisäksi laissa puhutaan naismurhasta eli espanjaksi femicidiosta. Se tarkoittaa, että mies murhaa naisen siksi, että nainen on nainen. Muutoin murha on niin sanotusti tavallinen murha.

Mies saa kaksi kertaa ankaramman tuomion naisen murhaamisesta kuin nainen.

Lain mukaan naismurhasta seuraa 30 vuotta vankeutta. Rangaistus on kaksi kertaa pidempi kuin murhassa, jossa tekijä on nainen tai mies riistää hengen toiselta mieheltä.

Myös rangaistukset naisiin kohdistuvasta väkivallasta ovat koventuneet. Tuomio törkeästä raiskauksesta on 5–7 vuotta ja seksuaalisesta ahdistelusta jopa neljä vuotta.

Lisäksi laissa mainitaan väkivallan ehkäiseminen ja uhrien suojelu.

”Laki oli suuri voitto ja edistysaskel. Nicaragualaiset ymmärsivät, että naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei voida hyväksyä”, Azahálea Solís Nicaraguan riippumattomasta naisliikkeestä sanoo.

Arvostelijoiden mielestä laki syrjii miehiä.

”Aluksi pelkäsin, että en voi avata suutani ilman, että minut heitetään vankilaan seksuaalisesta häirinnästä”, turva-alan yrityksen johtaja René Vargas kertoo.

Vargas oivalsi, että uusi laki vaikuttaa vääjäämättömästi yrityksen 1 700 työntekijään. Naisille hän luki lain ääneen ja kannusti heitä perehtymään jokaiseen pykälään.

Lucia Torres on yksi Vargasin työntekijöistä, ja hänen mielestään laki on hyvä.

”Nyt miehet tietävät, ettei väkivaltaa voi käyttää naisia kohtaan ilman seurauksia, kuten aiemmin.”

”Se voi säikäyttää väkivaltaisia miehiä. Nyt he tietävät, ettei väkivaltaa voi käyttää naisia kohtaan ilman seurauksia, kuten aiemmin”, hän sanoo.

Miestyöntekijöitään Vargas kehotti käyttäytymään kunnolla, sillä muutoin heidän kävisi huonosti.

Kirkko voitti

Kahden viime vuoden aikana lakia on uudistettu katolisen kirkon painostuksesta. Kirkko ei hyväksynyt lakiin kirjattua sovittelukieltoa, jonka mukaan väkivaltaiselle miehelle ja naisuhrille ei annettu mahdollisuutta sovitella tehtyä rikosta.

Kirkon mielestä kielto tuhoasi avioliiton ja perheen.

”Ennen kuin rangaistaan on yritettävä keskustella ja sovitella”, Estelin katolinen piispa Juan Abelardo Matas totesi.

Syksyllä 2013 parlamentti uudisti lakia. Nyt miestekijä ja naisuhri voivat sovitella tehdyn väkivaltarikoksen. Usein sovittelu johtaa siihen, että nainen luopuu rikossyytteestään miestä vastaan, ja väkivallanteko jää siten tutkimatta ja tuomitsematta.

Naisjärjestöt pettyivät päätökseen, joka niiden mielestä vaaransi naisten turvallisuuden. Ne muistuttivat, että joka kolmas sovitteluun osallistunut nainen lopulta murhataan.

Lakiuudistuksessa Nicaraguan presidentti sai oikeuden muovata lakia. Heinäkuussa 2014 sandinistipresidentti Daniel Ortega kirjasi lakiin, että naismurhaksi määritellään vain yksityistilassa tehty murha. Jos mies murhaa naisen julkisessa paikassa, se tuomitaan tavallisena murhana.

Alkuperäisessä laissa naismurhaksi määriteltiin murha yksityisessä ja julkisessa tilassa.

”Naismurhiin liittyy aina sukupuolten epätasa-arvoa ja suoranaista naisvihaa.”

”Naismurhat tapahtuvat aina yksityisesti kodin seinien sisäpuolella. Murhaaja on poikaystävä, veli tai isäpuoli. Julkisissa tiloissa tehtyjä murhia varten meillä on omat lakinsa”, Danilo Rodríguez Nicaraguan demokraattisesta asianajajayhdistyksestä sanoo.

”Se mitä tapahtuu yksityisesti on myös julkista. Naismurhiin liittyy aina sukupuolten epätasa-arvoa ja suoranaista naisvihaa”, Azahálea Solís toteaa.

Myös miesten laki

Laista keskustellaan yhä Nicaraguassa. Keskiössä on yksi lain lähtökohdista eli se, että mies murhaa naisen siksi, että nainen on nainen.

Osa naistutkijoista vetoaa meksikolaiseen feministiin Marcela Lagardeen, jonka mukaan naismurha selittyy aina naisten ja miesten epätasa-arvolla: mies on naista arvokkaampi, joten mies katsoo oikeudekseen pahoinpidellä, raiskata ja jopa murhata naisen.

Azahálea Solís ei välitä akateemisesta keskustelusta.

”Tärkeintä on, että ihmiset havahtuvat todellisuuteen. Naisia murhataan siksi, että he ovat naisia.”

Danilo Rodríguez ei voi hyväksyä lakia, joka määrää miehelle kaksi kertaa ankaramman rangaistuksen naisen murhaamisesta kuin naiselle. Hänen mielestään se on vastoin perustuslakia.

”Miehiä kohdellaan eri tavoin vain siksi, että väkivallan tekijällä on miehen sukupuolielimet ja uhrilla naisen.”

”Miehet ja naiset eivät ole lain edessä samanarvoisia. Miehiä kohdellaan eri tavoin vain siksi, että väkivallan tekijällä on miehen sukupuolielimet ja uhrilla naisen.”

Rodríguezin mielestä laki luo keinotekoisen kuilun miesten ja naisten välille.

Lain tuloksia on vaikea arvioida. Nicaraguan viranomaiset eivät kerro, kuinka moni mies on tuomittu vankilaan naismurhalain perusteella. Lain vaikutusta naisten murhalukuihin ei ole myöskään tutkittu. Se tiedetään, että viimeisen kymmenen vuoden aikana Nicaraguassa on murhattu noin 70–80 naista vuodessa.

Tiedetään myös, että murhatuista ihmisistä naisia on seitsemisen prosenttia.

Nicaraguassa miehisyys liittyy väkivaltaan. Machokulttuuri tuhoaa niin miehen kuin naisen, sanoo johtaja Mónica Zalaquett Nicaraguan väkivallan ehkäisemiskeskuksesta.

”Laki on myös miehen parhaaksi. Jokaisella on oikeus elää yhteiskunnassa, jossa ei ole väkivaltaa. Ensimmäistä kertaa maan historiassa kaikki voittavat.”

TEKSTI ERIKA BRENNER

KUVA RED DE MUJERES CONTRA LA VIOLENCIAN

Kirjoittaja on vapaa toimittaja. Ruotsin kielestä suomentanut ja lyhentänyt Tiina Kirkas.