Tiina Kirkas

Kun koti on kaikkialla mutta ei missään

Yhdysvaltalaisen Nadia Owusun muistelmateos kuvaa rasismin moniulotteisuutta, maailmankansalaisuuden todellisuutta ja kansainvälisten avustustyöntekijöiden kuplautunutta elämää kehitysmaissa lapsen silmin.

Nadia Owusun isä neuvoo tytärtään: rakasta kysymyksiä yhtä paljon kuin vastauksia.

Kirjankansi, jossa neljä lapsen kuvaa.
Nadia Owusu. AFTERSHOCKS. DISPATCHES FROM THE FRONTIERS IDENTITY. SCPETRE, 2021.

Muistelmissaan 40-vuotias yhdysvaltalaiskirjailija kysyykin, kuka hän on ja mikä on hänen paikkansa tässä maailmassa. Vastauksia hän etsii perheensä historiasta. Se ei ole yksinkertaista, koska hänellä ei ole yhtä perhettä vaan monta.

Owusun äiti on amerikanarmenialainen, isä ghanalainen. Vanhemmat eroavat, kun Owusu on pieni lapsi. Äiti avioituu pian somalialaisen miehen kanssa, isä löytää uuden vaimon tansanialaisesta pikkukylästä. Owusu jää näennäisen vaivatta asumaan siskonsa kanssa isän uuteen perheeseen. Hän ei kuitenkaan toivu siitä, että äiti hylkää hänet. Se tuntuu maanjäristykseen verrattavalta šokilta, joka murtaa syvältä.

Šokki kertautuu 14-vuotiaana, kun isä kuolee, eikä äiti vieläkään ota Owusua luokseen. Hän jää asumaan äitipuolensa kanssa.

Oman paikan löytäminen ei ole helppoa siksikään, että sellaista ei ole.

Owusu syntyy Tansaniassa ja varttuu Italiassa, Ugandassa ja Etiopiassa. Isä työskentelee YK:ssa ja vaihtaa asemamaata tiuhaan. Välillä Owusu asuu Britanniassa isän siskojen luona ja koulua sisäoppilaitoksessa. Hän vierailee myös isänsä sukumailla Ghanassa ja äitinsä luona Yhdysvalloissa.

Missään hän ei ole kuitenkaan kotonaan: sukulaisten kanssa ei ole yhteistä kieltä, kulttuuria eikä olemisen tapaa. Koulussa ei kannata kaverustua, koska kohta taas muutetaan. Outouden ja ulkopuolisuuden tunnetta voimistaa se, että Owusu on joko liian musta tai valkoinen. Ei koskaan kuten muut.

Owusun muistelmat ovat monella tapaa ainutlaatuinen kuvaus rasismin moniulotteisuudesta, maailmankansalaisuuden todellisuudesta ja kansainvälisten avustustyöntekijöiden kuplautuneesta elämästä kehitysmaissa lapsen silmin. Useat yhdysvaltalaiset ja brittiläiset mediat arvostivat kirjan yhdeksi viime vuoden merkittävimmäksi ei-fiktiiviseksi teokseksi.