Jukka Aronen

Kiina-vetoiset infrastruktuurihankkeet kasvattavat Afrikan maiden velkataakkaa

Maailmantalouden viimeaikaiset ongelmat ovat heikentäneet monen kehittyvän maan kykyä hoitaa julkista velkaansa.

Afrikan maiden julkisen velan määrä on viime vuosina noussut ripeästi ja lähestyy lukemaa, jossa se oli vuosituhannen alussa, kun suuri joukko maita ajautui velkasaneeraukseen ja velkojen anteeksiantoon, varoittaa Kansainvälinen valuuttarahasto IMF.

Nykyistä velkaa on otettu enemmän markkinaehtoisena yksityisiltä luotottajilta, mikä lisää takaisinmaksuun liittyvää riskiä, selittää Kenian keskuspankin tutkimusosaston johtaja Maureen Were.

Nykyistä velkaa on otettu enemmän markkinaehtoisena yksityisiltä luotottajilta, mikä lisää takaisinmaksuun liittyvää riskiä.

Saharan eteläpuolisen Afrikan julkisen velan osuus bruttokansantuotteesta oli 57 prosenttia vuonna 2021. Vaikka luku on alempi kuin esimerkiksi Suomen 71 prosenttia, köyhien maiden liikkumavara on hyvin pieni ja riskit suuria, Were sanoo.

Hänen mukaansa kaikki Saharan eteläpuolisen Afrikan maat ovat joko ajautuneet maksuvaikeuksiin tai niillä on riski joutua ongelmiin velanhoidossaan lähitulevaisuudessa.

Lainaa lainan päälle

Julkista velkaa ovat nostaneet muun muassa Kiina-vetoiset infrastruktuurihankkeet. Afrikan mailla on myös ollut aiempaa paremmat mahdollisuudet saada lainaa, koska niiden taloudet ovat kasvaneet hyvin 20:n viime vuoden aikana. Rahaa on viime vuosina ollut tarjolla jopa nollakorolla.

Kaikkea tätä on seurannut U-käännös, kun koronapandemian aikaiset sulkutilat kurittivat talouksia ja sen jälkeen korot ja lainanhoitokustannukset nousivat. Myös korkea inflaatio, energiakriisi, raaka-aineiden hinnanvaihtelut ja maiden sisäiset konfliktit ovat lisänneet taloudellista haavoittuvuutta.

Käynnissä on jo noidankehä, jossa uutta lainaa otetaan kattamaan edellisten lainojen hoitokustannuksia.

YK:n kehitysohjelman UNDP:n johtaja Achim Steiner varoitti syksyllä, että yli 50 vähätuloisinta kehittyvää maata saattaa mennä vararikkoon, jos ne eivät saa tukea kansainväliseltä yhteisöltä. Maailmankuulu taloustieteilijä Nouriel Roubini puolestaan ennustaa vieläkin suurempaa romahdusta, joka koskettaisi myös perinteisiä teollisuusmaita.

Lue lisää: Afrikan vauraus keskittyy kolmeen maahan

Lue lisää: Halu rikastua houkuttelee kryptovaluuttojen pariin