Teksti Esa Salminen

Onko digisovelluksista apua oppimiskriisiin?

Koronaviruspandemia siirsi monissa maissa kouluopetuksen luokkahuoneista verkkoon. Nyt omaksuttuja digitaalisia työkaluja halutaan kehittää oppimisen tueksi entistä useammassa maassa.

Meidän on luotava maailma, jossa opettajat ovat supertähtiä.

Näin sanoo Angeles Cortesi, YK:n lastenjärjestö Unicefin viime vuonna Helsinkiin perustaman innovatiivisen oppimisen keskuksen johtaja.

”On mietittävä, miten oppimisesta tehdään kiehtova seikkailu, josta lapset innostuvat loppuiäkseen.”

– Angeles Cortesi

”On mietittävä, miten oppimisesta tehdään kiehtova seikkailu, josta lapset innostuvat loppuiäkseen.”

Koronaviruspandemian jäljiltä oppimisen kriisi on entisestään syventynyt. Maailmanpankin ja Unicefin mukaan ennen pandemiaa 57 prosenttia kymmenvuotiaista lapsista alhaisen tulotason ja keskitulotason maissa ei ymmärtänyt yksinkertaista kirjoitettua tekstiä. Vuonna 2022 osuus oli noussut 70 prosenttiin.

Tähän haasteeseen Unicef ja monet muut oppiaineistojen tuottajat pyrkivät osaltaan vastaamaan tarjoamalla opettajille digitaalisia työkaluja.

Pandemian aikana lähes kaikki maat siirsivät kouluopetuksensa etänä verkkoon. Cortesin mukaan ne investoivat digitaaliseen oppimiseen. Samalla monet yritykset alkoivat kehittää alalle uusia ratkaisuja.

Verkko-oppimisen mahdollisuuksia hyödynnetään kuitenkin rajallisesti, toteaa digitaalisen oppimisen vanhempi asiantuntija Frank van Cappelle Unicefin pääkonttorista New Yorkista.

”Tyypillisesti alustoilla on lähinnä digitoituja oppikirjoja, videoituja luentoja ja Powerpoint-esityksiä.”

Älypuhelimesta apua koulunkäyntiin

Mosambikissa digitaaliset työkalut olivat pandemian alussa vielä monelle oppilaalle ja opettajalle tuntemattomia, kertoo kansainvälisten suhteiden päällikkö Sarita Monjane Henriksen Maputon kasvatustieteellisestä yliopistosta.

”Pandemia yllätti meidät kaikki. Kaikilla ei ollut tietokonetta kotonaan eikä luotettavaa verkkoyhteyttä.”

”Pandemia yllätti meidät kaikki. Kaikilla ei ollut tietokonetta kotonaan eikä luotettavaa verkkoyhteyttä.”

– Sarita Monjane Henriksen

Nuoriso oli kuitenkin aktiivinen pikaviestipalvelu WhatsAppissa, joten monet opettajat ryhtyivät käyttämään sitä opetuksessaan.

”Annoimme ohjeita ja jaoimme tehtäviä, joita oppilaat lähettivät meille takaisin WhatsAppilla”, Monjane Henriksen kertoo.

Mosambikilaisella kehitysjärjestöllä ADPP:lla oli sitä vastoin jo kokemusta digitaalisista oppimisympäristöistä, joihin se koulutti tulevia opettajia ISET-instituutissaan, kertoo hankekoordinaattori Frederico Cossa.

”Pystyimme jatkamaan opetusta melkeinpä normaalisti.”

Nykyään Mosambikissa myös monilla yliopistoilla on verkkoalustoja, mutta hankeasiantuntija Priscila Esquinalin mukaan ne sisältävät lähinnä vain oppiaineistoja.


Priscila Esquinal (vas.) ja Frederico Cossa työskentelevät mosambikilaisessa kehitysjärjestössä ADPP:ssä. Järjestö perehdyttää opettajia digitaalisiin oppimisympäristöihin ISET-instituutissaan. Kuva: Esa Salminen

”Meidän alustallamme voi antaa ja jättää tehtäviä sekä keskustella opettajien kanssa.”

Viime vuosina viestintäteknologia on halventunut, ja Mosambikissakin voi ostaa kiinalaisen älypuhelimen muutamalla kymmenellä eurolla. 30 gigatavun datapaketti maksaa noin 15 euroa, ja säästeliäässä käytössä se riittää kuukausien ajan.

”Toki nämäkin voivat olla liian suuria kustannuksia maaseudulla”, Esquinal sanoo.

Lisäksi maaseudulla älypuhelimen verkkoyhteys voi paikoin olla hidas ja epäluotettava.

Opettajasta huomio oppilaaseen

Kasvatustieteellisen yliopiston Sarita Monjane Henriksen näkee digitaalisissa työkaluissa paljon mahdollisia hyötyjä. Etäyhteydellä voi yliopistossa esimerkiksi arvioida opetusta ja ohjata lopputöitä.

Hän on vieraillut Suomessa Jyväskylän ammattikorkeakoulussa ja Lapin yliopistossa, joilla on opetuksen kehittämiseen liittyvä kehitysyhteistyöhanke Maputon kasvatustieteellisen yliopiston ja ADPP:n ISET-instituutin kanssa.

Yhteishanke ei keskity vain opetuksen digitalisaatioon, sillä myös perinteisissä opetusmenetelmissä on kehittämistä. Tepate-hankkeessa pyritään oppijakeskeisyyteen eli eroon vanhasta mallista, jossa opettaja luennoi liitutaulun edessä valtavalle lapsilaumalle, joka kopioi opettajan puheita vihkoihinsa.

”Aiemmin ajateltiin, että opettaja on opetuksen keskus ja auktoriteetti, jota oppilaat kuuntelevat niin sanotusti tyhjinä tauluina”, Monjane Henriksen sanoo.

”Hankkeessa pyritään myös lisäämään valvottua harjoittelua muutoin hyvin teoreettiseen opettajankoulutukseen”, Frederico Cossa kertoo.

Digioppiminen kuuluu kaikille

Unicefin Frank van Cappellen mielestä digitaalinen ympäristö voisi tuoda opetukseen ja oppimiseen paljon lisäarvoa, kuten oppimista tukevia pelejä. Hän kuitenkin harmittelee sitä, että nyt kun lapset ovat koronapandemian jälkeen palanneet kouluihin lähiopetukseen, arviolta joka kolmas valtiollinen verkkoalusta on suljettu tai jäänyt vaille ylläpitoa. Lopuista monet toimivat huonosti älypuhelimella tai ilman verkkoyhteyttä.

Oppimisympäristöjen tulisi olla toimivia ja houkuttelevia alustoja, jotka tukisivat luokkahuoneissa tapahtuvaa perinteistä oppimista.

Tätä ongelmaa Unicef ja YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco haluavat ratkoa Gateways to Public Digital Learning -hankkeellaan, jonka tavoite on tehdä digitaalisesta oppimisesta kaikille julkinen hyödyke. Oppimisympäristöjen tulisi Unicefin mukaan olla toimivia ja houkuttelevia alustoja, jotka tukisivat luokkahuoneissa tapahtuvaa perinteistä oppimista. Lisäksi ne toimisivat edullisilla matkapuhelimilla.

Unicefilla on tällainen alusta, Learning Passport, joka toimii 30 maassa.

Tyttö istuu sohvalla sylissään kannettava tietokone ja katsoo kameraan.

Yhdeksänvuotias Rufaro hyödyntää Unicefin kehittämää Learning Passport -oppimisalustaa kotonaan Zimbabwessa. Kuva: Unicef

Kuten muissakin Saharan eteläpuolisen Afrikan maissa, heikot oppimistulokset ovat ongelma Mosambikissa. Maalla riittää haastetta vastata nopeasti kasvavan väestön koulutustarpeisiin. Heikkoja oppimistuloksia selittää myös se, että viimeistään kolmannelta luokalta lähtien lapset käyvät koulua portugaliksi, eivät omalla äidinkielellään.

Mosambikissa Unicef aikoo kokeilla oppimisympäristöä maputolaisilla ensimmäisen ja toisen luokan oppilailla matematiikan ja portugalin kielen opetuksessa. Myöhemmin on tarkoitus, että valikoiduissa maaseutukouluissa oppilaat saavat koekäyttöön aurinkovoimalla toimivia tabletteja.

Mallia peliteollisuudesta

Digitaaliset oppimisympäristöt hyödyntävät paljon peliteollisuudesta tuttua pelillisyyttä, näin myös Unicefin Learning Passport. Unicefin Angeles Cortesin mukaan peliteollisuus tietää, miten ylläpidetään ihmisten mielenkiintoa.

Opettajia auttaa se, että peleihin yhdistetään dataseuranta ja tekoäly. Esimerkiksi suomalaisessa Eduten-pelissä, opettaja voi seurata, ketkä oppilaat suoriutuvat matematiikan tehtävistä ja ketkä jäävät jälkeen – ja tarvitsevat siksi lisätukea. Edutenia käytetään yli 50 maassa, kuten Mongoliassa, Vietnamissa ja Intiassa.

Matematiikan lisäksi pelit tukevat kielten oppimista luokkaopetuksessa, Unicefin Frank van Cappelle sanoo. Unicef onkin kehittänyt pelillistetyn Akelius-sovelluksen, jota käytetään 13 maassa.

”Akelius on suunnattu etenkin pakolaisten ja siirtolaisten tarpeisiin, jotta he oppisivat isäntämaansa kieltä. Se kehitettiin alun perin Kreikassa syyrialaispakolaisten tarpeisiin: on hyvä, jos lapset oppivat paikallisen kielen nopeasti.”

Luokkahuoneessa tyttö istuu pulpetin ääressä käsissään tabletti ja korvillaan kuulokkeet. Takana kaksi oppilasta, joista toista opettaja neuvoo.

YK:n lastenjärjestö Unicefin kehittämä Akelius-verkkoalusta on auttanut 12-vuotiasta Irakin kurdia Romaa oppimaan englantia pakolaiskeskuksessa Vranjessa Etelä-Serbiassa. Kuva: Unicef/Vladimir Zivojinovic

Ehkä jo lähivuosina tekoäly huolehtii oppitunneista, mutta lapset tarvitsevat aina aikuista tukemaan, ohjaamaan ja auttamaan oppimaan yhdessä.

Cortesin mielestä oppimisen digityökalut eivät kuitenkaan voi koskaan täysin korvata ihmistä. Ehkä jo lähivuosina tekoäly huolehtii oppitunneista, mutta lapset tarvitsevat aina aikuista tukemaan, ohjaamaan ja auttamaan oppimaan yhdessä.

Toisaalta kaikenlainen pelaaminen ei tue oppimista, Angeles Cortesi muistuttaa. Peliteollisuus on digitaalinen viidakko, jossa on vaikea erottaa hyvät työkalut huonoista.

Pelejä onneksi myös tutkitaan. Esimerkiksi suomalaisen Ekapelin kehittäminen perustuu yli 300 tutkimusartikkeliin. Se auttaa lapsia hahmottamaan, miten kirjaimet ja äänteet vastaavat toisiaan. Ekapelillä lapset oppivat lukemaan jo 17 maassa.

Ekapeli on kehitetty Jyväskylän yliopistossa yhteistyössä Niilo Mäki Instituutin kanssa 2000-luvun alussa. Pelin kansainvälistymistä aikoinaan johtaneen professori Ulla Richardsonin tutkimusryhmä kehittää nykyään Lukukupla-peliä, joka peruslukutaidon lisäksi pyrkii parantamaan luetun ymmärtämistä.

”Opimme koko ajan lisää lukutaidosta. Saamme tarkkaa tietoa prosessista ja siitä, mitä sen aikana tapahtuu.”

Usein kaupalliset peliyhtiöt toimivat kuitenkin maissa, joissa ihmisillä, kouluilla ja viranomaisilla on varaa maksaa peleistä. Afrikassa se tarkoittaa suurimpia talousmahteja eli Etelä-Afrikkaa, Keniaa ja Nigeriaa.

Mosambikin kouluissa ei juurikaan pelata, ainakaan opetuksessa.

”Ehkä joissain yksityiskouluissa se onnistuu, kun taas tavallisissa maaseutukouluissa ei välttämättä ole edes seiniä”, Priscila Esquinal sanoo.

Artikkelia on päivitetty ja korjattu 12.6. Aiemmin tekstissä luki, että Learning Passport olisi Unicefin ja Unescon hanke, kun se on Unicefin tuottama oppimisalusta.

Lue lisää: Unicefin keskukset vahvistavat oppimista ja varainkeruuta

Lue lisää: Koululaisista kasvaa paremman maailman tekijöitä