Millä mielellä Serbiaan?

Elina Järvelä aloitti työnsä YK:n vapaaehtoisena ympäristö- ja energia-alan asiantuntijana.
 

”Olen 30-vuotias ympäristöasiantuntija. Serbiassa työskentelen YK:n kehitysohjelman UNDP:n ympäristö- ja energia-alan hankkeissa, jotka keskittyvät muiden muassa energiatehokkuuteen, uusiutuvaan energiaan, ilmastokestävyyteen ja kestävään luonnonvarojen käyttöön.

Ilmastonmuutos vaikuttaa jo Serbiassa. Viimeisin muistutus siitä olivat toukokuiset tulvat, jotka olivat yksi maan pahimmista luonnononnettomuuksista 120 vuoteen. Hiilikaivokset ovat edelleen tulvaveden vallassa, mikä luultavasti vaikeuttaa energiantuotantoa tulevana talvena.

Ilmastonmuutosta on yritettävä hillitä, mutta samalla siihen on sopeuduttava.

Opiskelin kestävää kehitystä Laurea-ammattikorkeakoulussa Hyvinkäällä. Valmistuin sieltä ympäristösuunnittelijaksi. Sen jälkeen luin ympäristötieteiden maisteriksi Turun yliopistosta ja opinnoissani erikoistuin trooppisiin alueisiin ja kehitykseen.

Työkokemustani olen kartuttanut ympäristöalan projekteissa. Ennen lähtöäni koordinoin Helsingin kaupungin ilmastonmuutokseen sopeutumisen hanketta, jossa kehitettiin työkaluja kaupunkisuunnittelijoille. Työskentelin myös sanitaatioasiantuntijana Lahden ja ghanalaisen Hon kaupungin kehitysyhteistyöprojektissa.

Olen todella innostunut työstäni Serbian pääkaupungissa Belgradissa.

En tunne Balkania kovin hyvin, mutta odotan innolla tutustumista alueeseen, sen ihmisiin ja tapoihin. Ensivaikutelmani Belgradista ovat pelkästään myönteisiä, ja uskon, että seuraavat kaksi vuotta ovat antoisia.”

Kehitystöihin

YK:N APULAISASIANTUNTIJAKSI LÄHTEE:

  • Jonna Naumanen, YK:n pääsihteeristön rauhanturvatoiminnan osasto DPKO/New York, Yhdysvallat

YK:N VAPAAEHTOISIKSI LÄHTEVÄT ELINA JÄRVELÄN LISÄKSI:

  • Elinor Bradshaw, YK:n kansainvälinen katastrofiriskin vähentämisen toimisto UNISDR/ Nairobi, Kenia
  • Vilhelmiina Vekkeli, YK:n kehitysohjelma UNDP/Dušanbe, Tadžikistan

TEKSTI OUTI EINOLA-HEAD

KUVA SAMULI SIIRALA