Raiskaajat tuomiolle

The Uncondemned -dokumentti esitetään Maailma kylässä -festivaalissa Helsingin Kaisaniemen puistossa lauantaina 26. toukokuuta 2018 klo 14.00–15.25 / Kyläkino (On the Rocks). Dokumenttia seuraa englanninkielinen keskustelutilaisuus seksuaalisesta väkivallasta sodankäynnin välineenä.

The Uncondemned -dokumentti kertoo vuoden 1994 Ruandan kansanmurhaa setvivästä sotarikosoikeudenkäynnistä Tansanian Arushassa.

Oikeustrillerissä joukko asianajajia ja aktivisteja eri puolilta maailmaa vaatii, että kansanmurhan aikana tehdyt raiskaukset tuomitaan sotarikoksina ja rikoksina ihmisyyttä vastaan. Kerta olisi ensimmäinen, vaikka kansainvälisessä oikeudessa raiskaus on ollut sotarikos vuodesta 1919.

Samaan aikaan ruandalaisnaiset vaarantavat henkensä todistaessaan kokemuksistaan. He haluavat oikeutta, eivät kostoa.

”Kun kertoo totuuden, ei pelota”, yksi todistajista sanoo dokumentissa.