”Ihmisen mieli on tärkein”

Tiina Neuvonen oppi, että kestävä muutos etenee ihminen kerrallaan.

”Ensin Dar es Salaamissa, sitten New Yorkissa. YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestön UNESCOn apulaisasiantuntijana suunnittelin, miten teknologiaa voi hyödyntää järjestön työssä.

Opiskelin sosiologiaa, josta opin ihmisten ymmärtämistä. Yhdistän sitä teknologiaan. Minua kiinnostaa, miten teknologialla voi vaikuttaa ihmisten mahdollisuuksiin, hyödyttää yhteiskuntaa ja muuttaa perinteisiä tapoja tehdä kehitysyhteistyötä.

UNESCOsta otan esimerkiksi Digitaalinen kylä -hankkeen. Kokeilimme digitaalisia palveluja masai-heimojen kylissä Ngorongorossa Tansanian ja Kenian rajalla.

Masait elävät paimentolaisuudesta, jota esimerkiksi kuivuus uhkaa. Ekoturismia on, mutta masait eivät siitä hyödy, koska ulkomaiset yrittäjät omistavat pääosan safaribisneksestä. Koulutus kannattaisi. Silti monet nuoret joutuvat jäämään kotiin, kuten tytöt kuukautisten ajaksi. He jäävät jälkeen opetuksesta eivätkä läpäise kokeita.

Internetyhteys satelliitin kautta kyliin toi valtavia muutoksia.

Internetyhteys satelliitin kautta kyliin toi valtavia muutoksia.

Internetkoulusta sai tukiopetusta, verkkokursseilta neuvoja esimerkiksi käsityöyrityksen perustamiseen ja markkinointiin. Noin 14 000 odottavaa naista sai ensi kertaa neuvolapalveluja, kun lääkäri Dar es Salaamissa pystyi tutkimaan ultraäänikuvia tietokoneeltaan.

Internetyhteys muutti ihmisten tarinoita, pelasti jopa ihmishenkiä.

Ymmärsin silti, että kestävä muutos vaatii aikaa.

Ajattelen, että muutos lähtee yhdestä ihmisestä kerrallaan. Hänen kanssaan on keskusteltava, löydettävä yhteinen näkemys muutoksesta. Sen jälkeen hänestä tulee soihdunkantaja. Monet ihmiset ovat valmiita kokeilemaan uutta, kun heidän kanssaan on pohtinut sitä, millaisia arjen ongelmia heillä on ja millaisia ratkaisuja teknologia voisi niihin tuoda.

Kestävä muutos tapahtuu ihmisten mielissä. Tärkeintä on se, miten ihmiset saa muuttamaan käytöstään, kuten käyttämään digitaalisia palveluja.”

TEKSTI PÄIVI ÄNGESLEVÄ

KUVA SAMULI SIIRALA

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.


Tiina Neuvonen

IKÄ: 36

KOULUTUS: Valtiotieteiden kandidaatti Yorkin yliopistosta Britanniasta vuonna 2007 ja maisteri Helsingin yliopistosta vuonna 2009

TYÖSKENTELI: YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestön UNESCOn teknologiainnovaatioiden apulaisasiantuntijana Tansaniassa ja New Yorkissa vuosina 2015–2019

JATKAA TYÖHÖN: Aloitti kesäkuussa koulutuksen teemajohtajana YK:n teknologia- ja innovaatiolaboratoriossa UNTILissä Helsingissä