Somalimaa: Jokainen pisara talteen

Maaseutukylissä ratkaistaan, miten Somalimaa selviää kuivuudesta.

Kameli kumartuu etsimään lehtiä pensaista, jotka vielä jaksavat kasvaa kuivassa maassa. Se näyttää jättiläiseltä kitukasvuisen pensaikon keskellä aavikoituneella savannilla.

Somalimaassa kamelit ovat henkivakuutus. Onneksi 51-vuotiaalla Rajid Ibrahimilla on niitä monta. Hän on vaikutusvaltainen mies ja alaklaaninsa johtaja Baha Dhamalain kylässä Gunburahan alueella keskisessä Somalimaassa.

”Viime vuonna haimme vettä 15 kilometrin päästä kylästämme. Kävelytimme kaikki vuohet ja kamelit lähimmälle toimivalle vesisäiliölle. Matka kesti koko päivän”, Ibrahim kertoo.

Baha Dhamalain kylän kaikki 10 000 asukasta saavat elantonsa karjasta. Juuri sen kaltaisissa kylissä ratkaistaan, miten Somalimaa selviää kuivuudesta.

Kuivuus tappaa karjan

SOMALILMAA Somaliasta vuonna 1991 irtaantunut tasavalta, jonka itsenäisyyttä ei ole kansainvälisesti tunnustettu.
Väkiluku 3,5 miljoonaa, joista puolet paimentolaisia.

Tavallisesti Somalimaassa on kaksi vuotuista sadekautta. Kevätkesällä sataa kolme kuukautta ja syys-lokakuussa hieman lyhyemmin. Jos vesi saadaan talteen ja ohjattua pelloille, sateet riittävät ruokkimaan väestön.

Viimeisen parin vuoden aikana on kuitenkin satanut poikkeuksellisen vähän. Kuivuuteen on monta syytä.

El Niño -ilmiö oli voimakkaimmillaan vuoden 2016 alussa. Se muutti Tyynenmeren pintaveden lämpötiloja ja vaikutti sääoloihin kaikkialla maailmassa.

Afrikassa seuraukset tuntuivat eniten mantereen itäosassa, kuten Somalimaassa. Kausisateet viivästyivät tai jäivät kokonaan tulematta.

Samaan aikaan ilmastonmuutos on pahentanut kuivuutta. Vuosi 2016 oli lämpimin maailman mittaushistoriassa.

Myös ihminen on lisännyt toimillaan eroosiota eli maan kulumista.

Somalimaan maaseudulla puut ja pensaat päätyvät polttopuuksi tai hiileksi. Karja kaluaa viimeisetkin ruohonkorret. Eroosio pahenee, koska ilman kasvillisuutta vesi ei sitoudu maaperään vaan huuhtoo ravinteet mukanaan.

Somalimaassa kuivuus on koetellut pahimmin maan itäosaa, joka on muuttunut hiekka-aavikoksi. YK:n mukaan sadat tuhannet ihmiset tarvitsevat humanitaarista apua. Lisäksi 70 prosenttia karjasta on kuollut.

Vesi valuu talteen

Viime lokakuussa Bahai Dhamalin kylä perusti ryhmän pohtimaan keinoja, joilla se voi varautua kuivuuteen. Ryhmä koostui yhteisön tärkeimmistä luottohenkilöistä.

Se päätti kunnostaa aiemmin rikkoutuneet sadevesisäiliöt jokaiselle kylän neljälle alaklaanille.

Baha Dhamalain kylässä sadevettä riittää sekä ihmisille että kameleille. Kuvassa Abdi Muse, joka vastaa vesisäiliön ylläpidosta.

”Syksyllä satoi vain yhtenä päivänä, mutta onneksi kaksi vesisäiliötä oli juuri saatu korjattua”, Rajid Ibrahim kertoo.

Sade täytti molemmat 16 000 litran vesisäiliöt. Ensimmäiset viisitoista minuuttia vettä juoksutettiin säiliöiden läpi, jotta niihin ei olisi jäänyt maasta irronnutta humusta.

Sen jälkeen jokainen pisara kerättiin talteen.

”Nyt meidän ei tarvitse huolehtia vedestä, ja karjan voi juottaa säiliön vieressä”, Ibrahim sanoo ja nostaa vettä eläinten juottoastiaan.

Ibrahim on vastuussa yhdestä kylän vesisäiliöstä.

Säiliöiden valmistumisen jälkeen kylässä on ryhdytty säännöstelemään vedenkäyttöä. Perheet saavat noutaa vettä 40 litraa päivässä. Yli kymmenhenkisten perheiden kiintiö on 80 litraa. Tavoite on, että yhdestä 16 000 litran säiliöstä riittää vettä kolmeksi kuukaudeksi.

Suvulle viimeinen pisara

Lokakuun sateen jälkeen Bahai Dhamaliin on saapunut kylän ulkopuolisia vedenhakijoita karjansa kanssa. Se vaikeuttaa veden säännöstelyä.

”Vettä on annettava kaikille, jotka sitä pyytävät. Ihmiset uskovat, että muuten sukua uhkaa kirous”, kertoo Assad Ibrahim Adam.

Oman suvun jäsenelle annetaan viimeinenkin vesipisara, mutta kilpailevan klaanin jäsen saattaa jäädä ilman.

Kirous ei välttämättä koske kaikkia: oman suvun jäsenelle annetaan viimeinenkin vesipisara, mutta kilpailevan klaanin jäsen saattaa jäädä ilman.

Pahimmassa tapauksessa tuntematon vieras kohtaa väkivaltaa. Näin on käynyt aiemmin.

”Olemme varautuneet yhteenottoihin. Kierrämme kylässä kertomassa vieraista vedenhakijoista, joita pitää kohdella ystävällisesti. Tärkeintä on, että johtajat näyttävät hyvää esimerkkiä”, Adam sanoo.

Heikoimmassa asemassa ovat ihmiset, jotka ovat kuivuuden takia lähteneet kotiseudultaan. Ilman lähistöllä asuvaa sukua he eivät saa mistään vettä eivätkä ruokaa.

Bahai Dhamaliinkin on tullut vedenhakijoita, joilla ei ole kylään mitään siteitä.

”Parasta olisi, että kuivuuden aikana ihmiset voisivat jäädä kotikyliinsä”, sanoo Kirkon Ulkomaanavun humanitaarisen avun päällikkö Eija Alajarva.

”Silloin vältyttäisiin tartuntataudeilta, kuten ripulilta. Ne leviävät, kun ihmiset käyttävät vieraita vesisäiliöitä. Tämä edellyttää, että Somalimaan maaseudulla parannetaan vesihuoltoa ja mahdollisuuksia tehdä työtä”, Alajarva toteaa.

TEKSTI SATU HELIN

KUVAT VILLE PALONEN

Kirjoittaja vieraili Somalimaassa Kirkon Ulkomaanavun uutistuottajana.


Ilmastoa pakoon

Ilmasto lämpenee, ja se lisää sään ääri-ilmiöitä. Myrskyt, tulvat ja kuivuus pakottavat kymmeniä miljoonia ihmisiä lähtemään kodeistaan etenkin Aasiassa ja Afrikassa. Suurin osa heistä etsii suojaa kotimaastaan mutta yhä useampi myös ulkomailta.

Kansainvälinen yhteisö on kuitenkin huonosti valmistautunut huolehtimaan ihmisistä, jotka pakenevat ympäristötuhoja kotimaansa rajojen ulkopuolelle.

Ei edes tiedetä, miten heitä tulisi kutsua.

Arkikielessä puhutaan ympäristöpakolaisista tai ilmastopakolaisista. Kansainvälinen oikeus ei kuitenkaan tunnusta pakolaisiksi kuin henkilöt, jotka ovat kotimaassaan kokeneet henkilökohtaista vainoa esimerkiksi rodun, uskonnon, kansallisuuden tai poliittisen mielipiteen takia.

Osa maailman maista tunnustaa pakolaisiksi myös sotaa ja aseellista väkivaltaa pakenevat ihmiset.

Ilmastonmuutoksen tai ympäristötuhon ja muuttopäätöksen välitöntä yhteyttä on hankala osoittaa.

Pakolaisoikeuden kannalta ongelmallisinta on, että ilmastonmuutoksen tai ympäristötuhon ja muuttopäätöksen välitöntä yhteyttä on hankala osoittaa. Pakkomuuton ja vapaaehtoisen lähdön ero on niin ikään häilyvä.

Selkein syy- ja seuraussuhde on äärimmäisillä sääilmiöillä, kuten myrskyillä ja tulvilla. Ihmisten on jätettävä kotinsa välittömästi, koska tuuli tuhoaa asumuksen tai vesi valtaa lähiympäristön.

Kuivuus taas heikentää elinoloja vähitellen, kun maaperä kuluu ja laitumet aavikoituvat. Lopulta viljely vaikeutuu ja ruoka loppuu. Ihmisten on keksittävä keino toimeentulonsa turvaamiseksi, ja yksi niistä on poismuutto.

Lähtöpäätökseen vaikuttavat kuitenkin muutkin tekijät, kuten lasten koulutusmahdollisuudet, yhteiskunnalliset olot ja varallisuus. Raha helpottaa lähtemistä mutta myös kotiseudulle jäämistä, jos on mahdollisuus hankkia kuivuuden kestäviä siemeniä tai kastelujärjestelmä.

Toisaalta kuivuus lisää kilpailua luonnonvaroista, kuten vedestä sekä viljely- ja laidunmaasta, mikä saattaa johtaa väkivaltaisiin konflikteihin ja siten pakkomuuttoon.

Suuri osa lähtijöistä pyrkii palaamaan kotiseudulleen mahdollisimman pian. Aina se ei onnistu varsinkaan, jos oma kotisaari on pikkuhiljaa huuhtoutumassa mereen, kuten Tyynenvaltameren Kiribatilla ja Vanuatulla.

Näillä näkymin vuoden 1951 Geneven pakolaissopimukseen ei tehdä lisäyksiä, eikä ympäristötuhoja pakeneville laadita omaa kansainvälistä suojelua takaavaa sopimusta. Heillä ei ole vastaisuudessakaan erityisasemaa maailman siirtolaisten joukossa.

TEKSTI TIINA KIRKAS