Nepalilaiset varautuvat katastrofeihin

Yhä useampi asukas Itä-Nepalin vuoristokylissä tietää, miten pitää toimia, kun maa järisee tai liejuinen tulvavesi hautaa alleen koteja.

Laxmi Tumbapo ei voi ymmärtää, mistä äärimmäiset sääilmiöt johtuvat.

Maanviljelijä Laxmi Tumbapo katsoi taivaalle pienessä Sangurigadin kylässä Itä-Nepalin vuoristoseudulla. Hän hieroi silmiään ja katsoi uudestaan.

Se oli totta. Taivaalta satoi vettä, ja sen mukana jotain valkoista.

Hän katsoi, kuinka valkoinen aine peitti maan. Se oli kuin jauhoa. Se tarttui kasvien lehtiin ja värjäsi vuoristopuron veden valkoiseksi. Sitruunat puissa muuttuivat valkoisiksi. Jopa astiat, jota vaimo vedellä pesi, muuttuivat valkoisiksi.

Häntä puistatti. Mitä oli tuo outo jauho, jota satoi taivaalta?

Varmasti jotain, joka liittyi ilmastonmuutokseen, hän ajatteli. Se huolestutti häntä ja muita kyläläisiä. Heistä sää oli aiempaa lämpimämpi, myrskytuulet hurjempia. Sateita ei voinut ennakoida. Välillä oli liian kuivaa, toisinaan vettä tuli liikaa.

Sadot olivat vaarassa.

Tumbapo katsoi valkoista peltoaan. Hän oli 48-vuotias, asunut alueella ikänsä. Hän oli täysin ymmällään.

Aina vaarassa

Nepal on yksi maailman vähiten kehittyneistä ja köyhimmistä maista. Asukkaita on vajaat 30 miljoonaa. Heistä neljä viidestä asuu vuoristoseuduilla, joissa tulvat ja kuivuus vuorottelevat ja maanvyörymät ja hurjat myrskytuulet ovat yleisiä.

Ilmasto on muuttunut, Dharanin alueen pormestari Manju Bhandari sanoo.

Siihen hän uskoo vakaasti. Esimerkiksi hän ottaa hallintoalueensa Itä-Nepalissa. Yli puolet alueesta on vuoria ja metsää, ja ilmasto oli ennen viileä. Talvisin satoi lunta. Sadekausi alkoi säännöllisesti toukokuussa ja kesti syyskuuhun.

Nykyisin voi olla kuumaa, jopa 40 astetta.

Vielä kymmenen vuotta sitten juomavesi yhdestä lähteestä riitti helposti dharanilaisille. Enää ei.

Vain harvoin sataa lunta. Usein on liian kuivaa, jolloin vesivarat ehtyvät. Vielä kymmenen vuotta sitten juomavesi yhdestä lähteestä riitti helposti dharanilaisille. Enää ei, vaikka väestö ei ole merkittävästi kasvanut, Bhandari kertoo.

Toisinaan sataa, vaikkei ole sadekausi. Rankkasateet monsuunikaudella voivat jatkua viikkoja, ja silloin on syytä huolestua, hän sanoo.

Dharanin kaupunki sijaitsee Sardu- ja Seuti-jokien välissä, ja sitä ympäröivät Chure-vuoret. Viime vuosikymmeninä metsiä on hakattu rajusti. Churen rinteille on jäänyt paljon irtonaista maata, jota vuorilta valuva sadevesi imee mukaansa.

Mutavyöryt hautaavat taloja alleen.

Useisiin itäisen Nepalin vuoristokyliin pääsee vain järeillä maastoautoilla.

Tulvat ajavat köyhiä ihmisiä evakkoon jokirantojen kevytrakenteisista taloista. Epidemiat, kuten kolera, lisääntyvät. Hyttyset levittävät vaarallista denguekuumetta.

Myös liikenne saattaa pysähtyä. Miten ihmiset sitten saavat ruokaa, Bhandari kysyy.

Tuulet ovat entistä hurjempia. Viime maaliskuussa 28 ihmistä eteläisessä Nepalissa sai surmansa poikkeuksellisen voimakkaassa myrskyssä, joka luokiteltiin jälkeenpäin maan ensimmäiseksi tornadoksi eli pyörremyrskyksi.

Monissa kylissä on ryhdytty kartoittamaan riskejä. Pelastussuunnitelmia on tehty.

Monissa kylissä on ryhdytty kartoittamaan riskejä. Pelastussuunnitelmia on tehty.

Se on välttämätöntä, sillä nepalilaiset ovat alituisesti vaarassa, Bhandari sanoo.

Taidot karttuvat

Kun katastrofi iskee, apua vuoristokyliin saa odottaa.

Harka Khadaka, 48, tietää sen. Hän asuu Kuttidandan kylässä itäisellä vuoristoseudulla, jonka asukkailla ei ollut aavistustakaan, miten toimia hädän hetkellä.

Siksi hän ilmoittautui empimättä ensiapu- ja katastrofivalmiuskoulutuksiin. Ne kuuluvat Nepalin ja Suomen Punaisen Ristin nelivuotiseen Race II -projektiin, jota rahoitetaan myös Suomen kehitysyhteistyövaroilla. Projektissa syrjäisten yhteisöjen asukkaita tuetaan auttamaan itse itseään.

Khadaka on taidoistaan todella ylpeä.

”Osaan antaa ensiapua, vaikka sitoa murtuneen jalan.”

”Osaan antaa ensiapua, vaikka sitoa murtuneen jalan.”

Hän seisoo Kuttidandan kylänraitilla. On rauhallista. Nainen pesee käsin pyykkiä, toinen pilkkoo kirveellä polttopuuta. Miehet ovat uteliaita, kerääntyvät hänen ympärilleen.

Khadaka kertoo heinäkuusta 2017, jolloin satoi tauotta useita päiviä.

Neljäntenä iltana tulvavesi valui vastapäistä vuorenrinnettä pitkin, imaisi maata mukaansa ja hautasi viisihenkisen perheen talon. Vaimo ja kolme lasta pääsivät ulos, mutta perheen isä menehtyi kotiovelleen.

Khadaka kuuli onnettomuudesta ja kokosi pelastusryhmän paikallisista asukkaista. Haavat oli sidottava, alue piti eristää. Hän määräsi, että vuorenrinteen asukkaat ja heidän karjansa on siirrettävä turvaan, ja heille on tarjottava yöpaikka ja ruokaa.

Kylässä oli kerätty rahaa, vaatteita ja riisiä katastrofeja varten.

Perhe sai hätäapua, lopulta uuden kodin.

Khadaka elää maanviljelystä, kuten valtaosa kyläläisistä. Hän on oppinut paljon myös siitä, miten ihmisten toimet vaikuttavat luontoon.

Pienet teot merkitsevät

Nepalilainen sanonta kuuluu: Jos yksi ihminen sylkee, se ei ole mitään, mutta jos sadat ihmiset sylkevät yhdessä, syntyy joki.

Dipesh Baniya, 21, uskoo siihen.

Hän opiskelee kolmatta vuotta taloustiedettä ja omistaa pienen hotellin ja kaupan. Lisäksi hän toimii vapaaehtoisena katastrofivalmiuskomitean koordinaattorina kotikylässään Singhapurissa Itä-Nepalissa.

Hänestä inhimillinen kärsimys vähenee, jos yhä useampi kyläläinen oppii, miten suojautua, pelastautua ja auttaa muita keinoilla, jotka ovat paikallisesti mahdollisia. Esimerkiksi hän ottaa tulipalon, joka syttyi läheisellä Kavelin torilla.

Baniya kokosi pelastusryhmän aikuisista ja lapsista, jotka olivat paikalla.

Punaisen Ristin katuteatterissa lukutaidotonkin oppii, kuinka ripulin voi taltuttaa.

Vettä ei ollut tarpeeksi, joten he sammuttivat tulen puun- ja banaaninlehdillä. Eräs nainen huusi apua. Hän oli murtanut selkänsä ja jäänyt loukkoon kotiinsa. Hänet oli pelastettava, joten Baniya kokosi paarit torilla lojuvista lankuista.

Hänestä pienet teot merkitsevät.

Baniya näyttää Singhapurin kylän kartan, joihin on merkitty katastrofille alttiit alueet. Niihin on kiinnitetty erityistä huomiota. Maanvyöryjä voi ehkäistä istuttamalla puita rinteisiin, ja niiden tuhoja voi estää vaikka kivimuureilla.

Tulvia voi hallita padoilla ja pengerryksillä.

Tulvia voi hallita padoilla ja pengerryksillä.

Maanjäristyksiä yhteisö ei voi estää, mutta suojautua niiltä voi.

Oppeja koteihin

Kolmetoistavuotias Biplov Poudel muistaa hyvin huhtikuun 25. päivän vuonna 2015 ja sen hetken, jolloin maa alkoi järähdellä ensimmäisen kerran. Oli vapaapäivä koulusta. Hän oli kiivennyt puuhun kotikylässään Panchamukhi Bazarissa.

Biplov Poudel on oppinut, kuinka maanjäristyksessä pitää suojautua.

Hän oli lähellä kotiaan. Puussa hän söi vadelmia, jotka oli kerännyt mukaansa.

Yhtäkkiä hän kuuli oudon äänen, kohta toisen. Silloin hän pelästyi. Hän laskeutui puusta, juoksi kotiinsa ja huusi koko matkan ”äiti, äiti”.

Kului kolme viikkoa, ja maa järähteli jälleen yli seitsemän magnitudin voimalla.

Silloin Poudel istui luokkahuoneessaan Shree Panchamukhin koulussa. Hän yritti päästä ulos, kaatui tungoksessa ja ajatteli, että seinät kaatuvat päälle. Häntä pelotti. Missä hän opiskelisi, jos koulu tuhoutuisi? Ehkei hän edes selviäisi.

Kukaan oppilaista ei menehtynyt. Yksi koulurakennuksista vaurioitui. Poudel päätti, että ”mitä tahansa tapahtuu, jatkan omassa koulussani”.

Tuon kevään jälkeen koulussa on varauduttu katastrofeihin.

Jos joutuu jäämään luokkahuoneeseen, on kumarruttava pulpetin alle, suojattava pää käsillä ja pysyttävä alhaalla.

Punaisen Ristin kouluttajat ovat painottaneet, ettei saa hätääntyä. Maanjäristyksessä pitää pyrkiä ulos avoimelle kentälle. Jos joutuu jäämään luokkahuoneeseen, on kumarruttava pulpetin alle, suojattava pää käsillä ja pysyttävä alhaalla.

Siihen on muistisääntö ”alas, suojaudu ja pysy”.

Myös muita ensiaputaitoja on harjoiteltu. Ympäristöopin tunneilla on puhuttu paljon ilmastonmuutoksesta ja siitä, miten kukin voi omilla toimillaan vaikuttaa.

Poudel on jakanut oppimaansa sisaruksilleen ja vanhemmilleen, myös muille kyläläisille. Tiedon levittäminen on yhteisön kannalta tärkeää, ja siihen opettajat jopa patistavat.

Synkät ennusteet

Elämä vuoristokylissä on uhattuna, Laxmi Tumbapo ajatteli.

Valkoinen jauho, jota Sangurigadin kylässä satoi viime vuonna, saastutti hetkeksi makean veden ja lähes tuhosi sadon. Hänestä se oli pelottavaa.

Hän oli kuullut arvailuja siitä, mitä valkoinen aine voisi olla.

Nepalilaiset epäilivät silikonijauhetta, jota myrskytuulet kuljettivat Sangurigadiin. Ehkä jopa Kiinasta asti, sillä se tuottaa eniten silikonijauhetta maailmassa.

Entä jos tuollaiset sateet yleistyvät? Tumbapo oli pohtinut.

Hänestä tuntui ajoittain, ettei hän tajua sään ilmiöistä enää mitään. Ilmasto oli muuttunut, mutta miksi? Sangurigadin alueella kasvoi paljon kasveja, ja puita oli istutettu.

Tumbapo oli kuullut ilmastoennusteita, kaikenlaisia.

Synkimpien ennusteiden mukaan lämpötila Nepalissa kohoasi enemmän kuin maapallolla keskimäärin.

Synkimpien ennusteiden mukaan lämpötila Nepalissa kohoasi enemmän kuin maapallolla keskimäärin. Talvisin olisi entistä kuivempaa, ja vedestä olisi huutava pula. Sadekaudella sataisi entistä rankemmin, ja kesäisin tulvat lisääntyisivät.

Osa Nepalin vuoristojen jäätiköistä sulaisi.

Sen Tumbapo ymmärsi. Hän oli nähnyt, etteivät vuorten huiput peittyneet enää lumeen.

TEKSTI JA KUVAT PÄIVI ÄNGESLEVÄ

Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka vieraili keväällä Nepalissa Suomen Punaisen Ristin viestintädelegaattina.


Nepal

Väestö: Noin 29 miljoonaa

BKT/asukas: Noin 830 euroa (Suomi reilut 42 000)

Elinajanodote (miehet/naiset): 69/72 vuotta

Lukutaito: Kolme neljästä yli 15-vuotiaasta miehestä ja puolet naisista osaa lukea ja kirjoittaa

Pinta-ala: 147 000 neliökilometriä, josta neljännes metsää. Vuonna 1990 metsää oli kolmannes pinta-alasta

CO2-päästöt asukasta kohti: 0,3 tonnia hiilidioksidiekvivalenttia (Suomi 8,7 tonnia)

Tuhoisin lähiajan luonnonkatastrofi: Keväällä 2015 kaksi yli seitsemän magnitudin maanjäristystä, joissa menehtyi lähes 9 000 ihmistä

Lähteet: Tilastokeskus, CIA The World Factbook, Maailmanpankki, YK