Vain pehmeät keinot tehoavat väestökehitykseen

Tarvitsemme kehitystä, jossa muiden muassa köyhyyden torjunta ja paikallisten ruokajärjestelmien elvyttäminen tukevat koulutuksen ja terveydenhuollon kehittämistä, tutkija Ville Lähde kirjoittaa.

Väestönkasvu on tunteikas aihe. Siitä on vaikea saada aikaan kunnollista keskustelua, sillä näkemykset tapaavat vetäytyä yksinkertaistavaan ja poissulkevaan vastakkainasetteluun: väestönkasvu on joko kaikkien ongelmien alkujuuri tai todelliset ongelmat ovat jossain muualla. 

Omituisinta tässä asetelmassa on, että usein väestönkasvun hillinnän oletetaan vaativan niin sanottuja kovia keinoja, kuten lapsiluvun rajoittamista pakkotoimin tai jopa sitä, että köyhyyttä, nälkää ja kulkutauteja ei torjuta. Edesmennyt Pentti Linkola oli tästä oma synkeä esimerkkinsä.

Väestötutkijat ovat tuskailleet tilannetta pitkään, sillä tällainen ”väestörealismi” ei kuuntele tosiasioita. 

Maailman väestö kyllä kasvaa edelleen, mutta kehitys ei ole globaali vaan paikallisesti jakautunut ilmiö.

Maailman väestö kyllä kasvaa edelleen, mutta kehitys ei ole globaali vaan paikallisesti jakautunut ilmiö. Suuressa osassa maailmaa väestökehitys on tasaantunut tai jopa kääntynyt laskuun. Syntyvyys laskee liki kaikkialla.

JOILLAIN MAAILMAN alueilla, etenkin useissa Afrikan maissa, syntyvyys on kuitenkin yhä korkeaa. Näitä alueita yhdistävät köyhyys, nälkä, heikko terveydenhuolto, energiaköyhyys, alhainen koulutustaso, turvattomuus ja naisten heikot oikeudet.

Käynnissä on itseään ruokkiva kehä. Köyhyyden ja turvattomuuden seurauksena keskimääräinen lapsiluku vähenee vain hitaasti tai ei lainkaan, mikä entisestään vaikeuttaa köyhyyden voittamista. Heikko terveydenhuolto lisää kuolleisuutta, mikä sekin pitää syntyvyyden korkeana. Sanotaan, että jokaista kuollutta lasta kohden syntyy kaksi tai kolme lisää. Pakkokeinoilla ei tällaista kierrettä katkaista.

Emme voi myöskään yksioikoisesti kieltää, etteikö väestönkasvu olisi ympäristöongelma, vaikka ihmisten kulutustaso ja ilmastopäästöt olisivat alhaiset. Tällainen naiivi ajattelu sivuuttaa sen, että paikallinen sitkeä väestönkasvu pahentaa alueellisia ympäristöongelmia, kuten metsäkatoa tai makean veden niukkuutta, vaikka alue tuottaisikin vain pienen osan globaaleista päästöistä. Myös tämä vaikeuttaa kurjuuden kierteen katkaisemista.

VÄESTÖNKASVUUN EI ole yhtä ihmelääkettä. Koulutus ja naisten oikeudet ovat onnistumisen kannalta välttämättömiä. Ne eivät kuitenkaan riitä, jos koulutuksella ei saa työtä tai palkalla joutuu kituuttamaan köyhyysrajalla.

Koulu ei myöskään auta, jos lapset eivät saa tarpeeksi ruokaa, iltahämärässä ei näe lukea läksyjä tai koulu on pakko lopettaa kesken. Perhesuunnittelukin on keskeinen tekijä mutta kaipaa tuekseen terveydenhuoltoa sekä puhdasta vettä, käymälöitä ja viemäröintiä.

Tarvitsemme kehitystä, jossa muiden muassa köyhyyden torjunta ja paikallisten ruokajärjestelmien elvyttäminen tukevat koulutuksen ja terveydenhuollon kehittämistä.

Väestöpolitiikka ei siis ole oma yhteiskunnallinen saarekkeensa, jossa tarvitaan kovia keinoja.

Ville Lähde on ympäristöfilosofian ja -politiikan tutkija monitieteisessä BIOS-tutkimusyksikössä.

KUVA ANTTI SALMINEN