”Ihmisoikeuksia kunnioittavat yritykset ovat voitollisempia”

Ugandalainen ihmisoikeusjuristi Salima Namusobya sanoo, ettei mitä vain sijoituksia voi ottaa vastaan. Miten siis sijoittaa Ugandaan oikein, turvallisesti ja niin, että paikalliset ihmiset eivät pillastu?

Salima Namusibya, tuleeko Ugandaan paljon sijoituksia?

”Kyllä. Tällä hetkellä maassa on kova hinku päästä keskituloisten maiden kategoriaan. Ugandahan on vielä vähiten kehittyneiden maiden joukossa. Nyt meiltä on löytynyt myös mineraaleja, öljyä ja maakaasua, joten se houkuttelee monia. Ja uusi ilmiö on, että yksityinen sektori on alkanut hoitaa myös julkisia palveluja kuten koulutusta ja terveydenhuoltoa.”

Ugandassa taitaa olla valtaosa nuorista virallisen talouden ulkopuolella, keikkahommissa ja eläen kädestä suuhun?

”Kyllä.”

Eikö olisi parempi ensin ottaa kaikki yritykset sisään ja saada ihmiset töihin, ja ajaa ihmisoikeuksia vasta sitten?

”On väärin olettaa, että taloudellinen  kehitys ja ihmisoikeudet eivät voisi toteutua samaan aikaan. On paljon tutkimusta, jonka mukaan ihmisoikeuksia kunnioittavat yritykset ovat itse asiassa voitollisempia kuin sellaiset, jotka eivät niistä piittaa. Jos ei esimerkiksi maksa työntekijöille riittävää palkkaa, he joutuvat keksimään toimeentulonsa työn ohella jostain.

Eikä meidän kannata ottaa sellaisia yrityksiä, jotka vaikkapa tuhoavat ympäristöä. Monet myös neuvottelevat hyvin edulliset verosopimukset, koska valtio hamuaa yrityksiä epätoivoisesti. Ja osa kiinalaisista ja intialaisista yrityksistä tuo työntekijätkin omista maistaan.

Eli loppujen lopuksi meillä voi olla viiden vuoden päästä tilanne, että ugandalaiset eivät ole saaneet kunnon työtä, ympäristö on pilattu eikä verojakaan ole maksettu. Siinä ei ole järkeä.”

Jos haluaisin tulla Ugandaan tekemään bisnestä ja silti kunnioittaa ihmisoikeuksia, miten pitäisi toimia?

”Jos tarvitset maata, kannattaa selvittää tarkkaan, kuka maan omistaa. Maat pitää hankkia oikein ja oikeuksia loukkaamatta. Välillä sijoittajat pyytävät apua valtiolta, jolla on mahdollisuus häätää ihmiset mailtaan, vaikka se laitonta olisikin.

Pitää myös varoa ’järjestelijöitä’. Joku saattaa sanoa, että hänellä on suora linkki presidenttiin ja luvat onnistuvat. Tällaisissa diileissä ajautuu antamaan lahjuksia ja joutuu tekemisiin hyvin vääränlaisten kaverien kanssa. Ei kannata lähteä kenen vain matkaan.

Ja kolmanneksi pitää saada paikallisten ihmisten hyväksyntä, mitä teetkin. Jos esimerkiksi haluat istuttaa metsää ja vain diilaat hallituksen kanssa, kyläläiset eivät hyväksy sinua ja saattavat polttaa puusi. Monesti yhteisöjen kanssa hankauksissa olevat firmat palkkaavat turvallisuusyrityksiä vartioimaan sijoituksiaan, mutta se tulee kalliiksi eikä pidemmällä tähtäimellä toimi kuitenkaan.”

Eli pitää puhua ihmisille.

Kyllä. Ja varmistaa, että he todella ymmärtävät mistä on kyse. Vasta sitten voi toimia kunnolla ja oikein.

Teksti: Esa Salminen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja


Salima Namusobya

  • IKÄ: 40
  • TYÖ: Toiminnanjohtaja ihmisoikeusjärjestö Iserissä (Initiative for Social and Economic Rights), joka on suomalaisen Kios-säätiön kumppani.
  • URA: Töissä useissa eri ihmisoikeusjärjestöissä ja vierailevana tutkijana Columbian yliopistossa New Yorkissa.
  • KOULUTUS: Oikeustieteen maisteri, erikoistumisala ihmisoikeudet ja demokratisointi Afrikassa.
  • MUUTA: On tehnyt myös taloudellisten oikeuden kurssin Turun yliopistossa talvella 2013. Nautii kesäisestä Helsingistä enemmän kuin talvisesta Turusta.