Pilapiirros: Ylimmät ystävät?

Etiopian pääministeri Abiy Ahmed (vas.) ja Eritrean presidentti Isaias Afwerki yllättivät maailman ja solmivat heinäkuussa rauhansopimuksen 20 vuoden sotatilan jälkeen.

”Sanat eivät riitä kuvaamaan iloamme. Olemme yhtä kansaa. Ken sen unohtaa, ei ymmärrä tilannettamme”, Isaias lausui Etiopian pääkaupungissa Addis Abebassa brittiläisen The Guardianin mukaan.

Etiopia ja Eritrea sotivat vuosina 1998–2000 Badmen rajakaupungin hallinnasta. Sodassa kuoli arviolta 80 000 ihmistä ja miljoonat ihmiset pakenivat kodeistaan. Vuonna 1993 Eritrea oli itsenäistynyt Etiopiasta kansanäänestyksellä.

Naapurusten välit alkoivat lämmetä kesäkuussa, kun 41-vuotias vasta virkaansa valittu Abiy ilmoitti, että Etiopia on valmis luopumaan miehittämästään Badmesta. Nyt raja on auki ja maiden välinen lentoliikenne avattu. Sukulaiset ovat tavanneet toisiaan vuosien eron jälkeen.

Tansanialainen pilapiirtäjä Gado antaa ymmärtää, että sopu saattaa olla hataralla pohjalla. Abiy haluaa uudistaa Etiopiaa ja avata reittejä sisämaavaltiosta rannikon satamakaupunkeihin.

Eritrea sitä vastoin on Afrikan ainoa yksipuoluevaltio, jota 72-vuotias Isaias on hallinnut alusta lähtien. Joka kuukausi viitisen tuhatta eritrealaista pakenee maasta. Yksi tärkeimmistä syistä on kansalaispalvelus, jonka määrittelemätöntä pituutta on perusteltu nimenomaan Etiopian vihamielisyydellä. Nähtäväksi jää, onko Isaiaksesta hellittämään rautaista otetaan.

Teksti: Tiina Kirkas

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.