Yllättäin yrittäjäksi

Kolme afrikkalaista teki täyskäännöksen ja työllisti itsensä.

Tansanialaisella Joachim G. Mwatilla oli kaikki, mitä ihminen tarvitsee: mukava perhe, asunto Arushassa ja vakaa työpaikka julkishallinnon keskijohdossa.

Tai niin hän kuvitteli.

Eräänä päivänä esimies ilmoitti, että Mwatin työsuhde oli päättynyt. Se oli kestänyt kaksi vuosikymmentä. Mwatilla oli vuorokausi aikaa kerätä tavaransa ja häipyä. Potkuihin liittyi ”ahneita pomoja” ja se, ettei hän hyväksynyt korruptiota.

Yhtäkkiä Mwati oli itsenäinen mutta köyhä.

Hän on hyvä kokki ja ajatteli, että elättäisi itsensä, vaimonsa ja yhdeksän lastaan leipurina.

Hän on hyvä kokki ja ajatteli, että elättäisi itsensä, vaimonsa ja yhdeksän lastaan leipurina.

Ongelmana oli, ettei Mwati löytänyt uunia, joka antaisi tasaisesti oikean lämmön. Hän yritti rakentaa sellaisen itse. Lopulta hän sai kehitettyä täydellisen sapluunan. Hän valmisti uunillaan  ensin maissipuuroa, sitten riisiä ja lopulta lihaa. Ruoista tuli hyviä.

Paikallinen koulu tilasi häneltä uunin ja kohta toisen. Mwati alkoi kypsytellä uranvaihtoa. Jos hän kerran osasi tehdä uuneja, niin miksei myös vedenlämmittimiä.

Teknologian hiominen vei viisitoista vuotta.

Nyt Mwatin yritys, Giant Thermohydro Burners, valmistaa mittatilaustyönä tehtyjä suurtalousuuneja, jätteenpolttolaitteita ja vedenlämmittimiä. Ne saavat energiansa jäteöljystä.

”Suurin rakentamani vesisäiliö on 6 000 litraa. Sen lämmittäminen vaatii 90 litraa jäteöljyä ja kestää viisi tuntia. Keksin tehokkaan eristyssysteemin, jonka ansiosta vesi pysyy lämpimänä seitsemän päivää”, Mwati kertoo.

Jäteöljyn polttaminen on Mwatin mukaan ympäristöteko. Ongelmajäte päätyy hyötykäyttöön, ja valmiiksi ylihakattua metsää säästyy. Tavallisesti uuneissa palaa puu.

Markkinatilanne on periaatteessa otollinen. Koulut ja muut laitokset tarvitsevat lämmintä vettä ja helloja. Kunnallista jätehuoltoa ei ole, joten jokaisen on vastattava jätteistään. Roskien polttaminen uunissa on tehokkaampaa ja ympäristöystävällisempää kuin niiden käryttäminen ulkoilmassa.

Ongelmana on, etteivät Mwatin myyntipuheet tepsi.

”Ihmiset uskovat vasta, kun näkevät. Jokainen uusi asiakas on vietävä vanhan asiakkaan luo, jotta tämä voi vahvistaa, että puhun totta. Se on työlästä. Etukäteen kukaan ei maksa mitään. Sekin on ongelmallista, sillä laitteiden valmistaminen on kallista.”

Yritys tuo kuitenkin Mwatille kohtuullisen elannon. Myös perheen lapset työskentelevät Giant Thermohydro Burnersissa.

Parempaa ravintoa

dscn0276Ihmisillä oli nälkä. Samaan aikaan valtava määrä banaaneja pilaantui pelloille tai viimeistään matkalla kauppaan. Mosambikilainen Filomena Matimbe päätti tehdä asialle jotain.

Banaani on ravinteikasta. Se sisältää B- ja C-vitamiinia, kaliumia ja mangaania.

Matimbe ajatteli, että jos köyhät mosambikilaiset söisivät paremmin, heillä olisi parempi vastustuskyky. Lähes puolet lapsista kärsii aliravitsemuksesta ja sairastuu herkästi esimerkiksi ripulitauteihin. Matimbe halusi karsia etenkin lasten aliravitsemusta.

Banaaneja on vaikea viedä syömäkelpoisina kuluttajille, sillä Mosambikin tiet ovat töyssyisiä ja kuumia. Lisäksi etäisyydet ovat pitkiä, eikä kylmäkuljetusta aina ole. Mutta jauhoksi kuivattuna banaaneja olisi helppo kuljettaa. Jauho myös säilyisi hyvin.

Kesäkuussa 2015 Filomena Matimbe perusti yrityksen, Finanan, joka valmistaa banaanijauhoa.

Kesäkuussa 2015 hän perusti yrityksen, Finanan, joka valmistaa banaanijauhoa.

Matimbe otti yritystään varten pankkilainan. Lisäksi hän sai Uuden-Seelannin Mosambikin-lähetystöstä rahat generaattoriin ja laitteeseen, jolla kuivataan banaaneja.

Markkinointi oli kuitenkin mutkikasta.

Sata grammaa banaanijauhoa maksaa 100 Mosambikin meticalia eli noin 1,30 euroa. Se on monelle mosambikilaiselle paljon. Matimbe kertoo, että talouskriisi näkyy Mosambikissa muun muassa siten, että raaka-aineiden eli banaanien hinta nousee.

Uuden tuotteen hintaa ei voi kuitenkaan heti nostaa.

Terveystietoisia ja maksukykyisiä kuluttajia ei vielä juurikaan ole. Hyödyllisintä olisi jakaa banaanijauhoa kouluissa, ja siihen Matimbe pyrkii. Neuvottelut opetus- ja terveysministeriön kanssa ovat kesken.

Mosambikissa nainen ei voi ryhtyä yrittäjäksi, jos perheen mies asettuu poikkiteloin. Matimbe sai mieheltään tukea alusta alkaen. Matimbe varoittaa, että miehen kannustus saattaa olla holhoavaa ja ohjata naista varomaan liikaa, kun täytyisi olla rohkea.

”Tärkeintä on luottaa itseensä ja sulkea korvansa lannistavalta puheelta. Itselläni ei ollut muita vaihtoehtoja kuin uskaltaa”, hän sanoo.

Juhlia keskiluokalle

dscn0236Juhlapalveluyritys voi kuulostaa yllättävältä Mosambikin kaltaisessa köyhässä maassa. Sandra Pacheco selittää, että kun elämä on karua, ihmiset panevat sen vastapainoksi vaikka viimeiset rahansa ilonpitoon. Mosambikilaiset osaavat juhlia.

Pacheco sai idean juhlapalveluyrityksestä kolme vuotta sitten.

Työ Matolan kunnassa oli päättymässä, joten Pachecon oli löydettävä uusi tulonlähde. Samaan aikaan aviomies peri isoäitinsä talon Matolan esikaupunkialueelta, ja Pachecot muuttivat sinne. Sandra Pacheco oli haaveillut omasta yrityksestä. Hän keksi, että pihalle mahtuisi juhlateltta.

Hän on aina nauttinut järjestämisestä.

”Olen taitava sisustaja. Jos perustaisin juhlapalveluyrityksen, myös taitelijamieheni voisi työskennellä siinä. Hän voisi suunnitella logoja ja käyntikortteja. Töitä olisi enemmän.”

Yrityksen nimeksi tuli Welwitschia. Pacheco selittää, että nimi juontuu welwitschia mirabilis -kasvista eli ikilehdestä. Se on tunnettu sitkeydestään.

”Sellaisia meidän mosambikilaisten täytyy olla”, hän toteaa.

Juhlateltta pystytettiin. Myöhemmin se vaihtui jykevämpään juhlakatokseen.

Sandra Pachecolla ei ole varaa mainostaa yritystään, mutta tieto kulkee puskaradiolla.

Welwitschian asiakkaat edustavat Mosambikin melko pientä keskiluokkaa. Pachecolla ei ole varaa mainostaa yritystään, mutta tieto kulkee puskaradiolla. Tilan vuokraus sadan hengen juhlaan maksaa 17 000 Mosambikin meticalia eli noin 220 euroa, koristeltuna kaksinkertaisesti.

Sandra Pacheco ei järjestä aterioita. Juhlakatoksen kupeessa on keittiö, jonne asiakas voi tulla vaikka edellisenä päivänä valmistamaan ruokaa.

Welwitschian juhlat ovat useimmiten syntymäpäiviä, hääjuhlia ja valmistujaisia. Pacheco hoitaa järjestelyt pitkälti yksin, sillä hänellä ei ole varaa palkata vakituista työntekijää.

Rahasta on pulaa koko maassa. Inflaatio heikentää meticalin arvoa suhteessa Yhdysvaltain dollariin ja euroon. Mosambik on voimakkaasti riippuvainen tuonnista, joten valuuttavarannot hupenevat ja hinnat nousevat nopeasti.

Lisäksi valtapuolue Frelimon ja oppositiopuolue Renamon joukot taistelevat aseellisesti maan keski- ja pohjoisosissa, mikä vaikeuttaa esimerkiksi kauppatavaroiden kuljetusta.

Pacheco pelkäsi, että maan sisäpoliittiset ongelmat ja talouskriisi karkottaisivat asiakkaat.

”Nyt näyttää siltä, että asiakkaat ovat palanneet. Ihmiset ovat turtuneet huonoihin uutisiin ja haluavat iloa elämäänsä.”

Sandra Pacheco sanoo, että Mosambikissa yrittäjän pitää olla sinnikäs, ahkera ja valmis johtamaan. Hyvää ja oma-aloitteista apua on vaikea löytää. Mitään ei tapahdu, ellei itse ole paikan päällä näyttämässä, mitä pitää tehdä.

Eläkeasiat mietityttävät, ja varasuunnitelma on tehty.

”Sellainen pitää Mosambikissa aina olla, sillä mikään ylempi taho ei pidä sinusta huolta. Voin muuttaa toimistoni asunnoksi ja tarjota sen vuokralle, jos on pakko.”

TEKSTI JA KUVAT HENRI PURJE, TANSANIA, JA LOTTA EHRNROOTH, MOSAMBIK

Kirjoittajat ovat vapaita toimittajia.