Korona siirsi afrikkalaiskirjailijat verkkoon

Kirjailijat keskustelevat, julkaisevat ja luovat nimeä verkossa ja sosiaalisessa mediassa, kun alan tapahtumat ovat tauolla pandemian takia. 

Afrikassa kirja-ala nojaa voimakkaasti erilaisiin tapahtumiin, jotka on nyt koronaviruksen takia jouduttu perumaan tai siirtämään verkkoon. Se on ollut kova isku, kertoo apulaisprofessori Ainehi Edoro yhdysvaltalaisesta Wisconsin-Madisonin yliopistosta. 

”Verkossa voi pitää puheita, mutta tapahtumissa on kyse muustakin: on kirjailijoiden ja kustantajien tapaamisia, kirjamyyntiä ja mahdollisuuksia tutustua uusiin maailmoihin.”

”Verkossa voi pitää puheita, mutta tapahtumissa on kyse muustakin: on kirjailijoiden ja kustantajien tapaamisia, kirjamyyntiä ja mahdollisuuksia tutustua uusiin maailmoihin.”

Saharan eteläpuolisessa Afrikassa tärkeimmät tapahtumat järjestetään suurissa keskuksissa: Nigeriassa, Keniassa ja Etelä-Afrikassa. Lisäksi on paljon paikallisia tapahtumia Somalimaasta Gambiaan. Festivaaleilla julkaistaan kirjauutuuksia ja tekijät pääsevät tapaamaan lukijoita ja toisiaan.

Sambialaiselle Namwali Serpellille kirjallisuustapahtumat ovat tärkeitä. Erityisesti hän muistaa Caine Prize -novellikilpailun työpajat eri puolilla Afrikkaa.

”Länsimaissa on harvinaista saada palautetta ihmisiltä, jotka tuntevat Afrikan kulttuureita ja kirjallisuutta”, hän sanoo.

Serpellin romaani The Old Drift on yksi kuluneen kirjavuoden ilmiöistä. Historiasta lähitulevaisuuteen kurottava teos on voittanut tänä vuonna muun muassa arvostetun Arthur C. Clarken tieteiskirjapalkinnon.

Verkon supertähdet

Saharan eteläpuolisen Afrikan kirjailijat ovat tiivis yhteisö. Suuriin tapahtumiin tulee kirjailijoita useista maista. Samaan aikaan verkossa keskustellaan kiivaasti.

Pandemian aikana internetin merkitys on korostunut, ja monet kirjailijat ovat aktivoituneet sosiaalisessa mediassa.

Namwali Serpell käyttää ahkerasti yhteisöpalvelu Twitteriä. Hän on aina ollut kiinnostunut mediasta ja teknologiasta.

Sambialaisen Namwali Serpellin romaani The Old Drift voitti tänä vuonna arvostetun Arthur C. Clarken tieteiskirjapalkinnon.

”Vuonna 2014 kirjoitin novellin Facebookin uutisvirran muodossa.” 

Verkko myös yhdistää afrikkalaisia kirjailijoita, joista monet asuvat Serpellin tavoin ulkomailla. Apulaisprofessori Ainehi Edoron mukaan heillä on länsimaisia kollegoitaan paremmat mahdollisuudet verkon supertähdiksi, koska kohdeyleisöä on esimerkiksi Yhdysvaltojen lisäksi Afrikan mantereella. Hän mainitsee nigerialaisamerikkalaisen Teju Colen, joka on jo pitkään kokeillut taiteellista ilmaisua Twitterin lisäksi kuvapalvelu Instagramissa ja musiikkipalvelu Spotifyssa.

”Ja ajatellaanpa sitä, miten Chimamanda Ngozi Adichie on luonut tavattoman mielenkiintoisen intellektuellin julkkisidentiteetin sosiaalisessa mediassa. En voi kuvitella hänestä länsimaista versiota.”

Afrikkalaiskirjailijat ovat sosiaalisen median käyttäjinä yhtä moninainen joukko kuin kirjailijat muuallakin: osa luo tietoisesti henkilöbrändiä ja mainetta, toiset verkostoituvat ja keskustelevat kollegoidensa kanssa.

Serpell on Twitterissä, koska pitää siitä.

”Se on sosiaalisen median kanavista paras kaltaisilleni ihmisille, jotka leikkivät kielellä ammatikseen.”

Novelleilla alkuun

Verkko on myös julkaisukanava, ja kuuluisimpien afrikkalaiskirjailijoiden teoksia löytyy suomalaisistakin sähkö- ja äänikirjapalveluista. Äänikirjat tuotetaan pääosin Euroopassa tai Yhdysvalloissa.

Verkko on myös julkaisukanava, ja kuuluisimpien afrikkalaiskirjailijoiden teoksia löytyy suomalaisistakin sähkö- ja äänikirjapalveluista.

Afrikan mantereella kirjallisuus elää yhä enimmäkseen paperilla. Lyhytproosa on poikkeus. Ainehi Edoro päätoimittaa Brittle Paper -verkkosivustoa, jossa julkaistaan kirja-arvioiden lisäksi esseitä, novelleja ja runoja. 

Kenialainen kustantamo Jalada julkaisee puolestaan verkossa kaksi kertaa vuodessa novellikokoelman. Päätoimittaja Wanjeri Gakuru kertoo, että eniten tarjontaa on runoista, mutta myös novellit ja esseet ovat suosittuja.

”Kirjailijat voivat kokeilla erilaisia kerronnan tapoja. Esimerkiksi afrofuturismin teemanumerossamme monet kokeilivat scifiä.”

Gakuru muistuttaa, että romaanin kirjoittaminen vaatii paljon työtä ja aikaa. Afrikan maissa ei myöskään jaeta apurahoja samaan tapaan kuin länsimaissa.

”Monet alkavatkin luoda kansainvälistä nimeä novelleilla.”

TEKSTI ESA SALMINEN KUVAT GER HARLEY/DPA/LEHTIKUVA

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja tietokirjailija.

Ainehi Edoro ja Wanjeri Gakuru on haastateltu videopuhelulla ja Namwali Serpell sähköpostilla.

Kuva Nairobin kirjamessuilta Keniasta syyskuulta 2017.