Kansalaisuudettomat ihmiset elävät jatkuvassa ahdingossa

Maailman arviolta 15 miljoonaa kansalaisuudetonta ihmistä ovat yhä vailla perusoikeuksia. Koronapandemia on lisännyt heidän syrjintäänsä, kirjoittaa Amal de Chickera.

Maijaan Nessa, 38-vuotias musliminainen, syntyi Intiassa intialaisille vanhemmille. Hän on asunut koko ikänsä Assamin osavaltiossa Intiassa.

Seitsemän vuotta sitten hänet julistettiin ulkomaalaiseksi, pidätettiin ja vangittiin. Kun Nessa virui vankilassa, hänen vanhin poikansa teki itsemurhan. Huolimatta henkilökohtaisesta tragediasta sekä köyhyyden ja lukutaidottomuuden esteistä Nessan bengalitaustainen muslimipuoliso ja muu perhe jatkoivat taistelua hänen vapauttamisekseen.

Miltei viisi vuotta vangitsemisensa jälkeen Nessa vapautettiin, mutta hänen asemansa on yhä epäselvä. 

Vähemmistöryhmät ovat usein joutuneet etnisin perustein luotujen kansallisuuslakien uhreiksi, kuten kurdit 1960-luvun Syyriassa ja rohingat 1980-luvun Myanmarissa.

Nessa joutui useita vuosia jatkuneen, poliittisesti motivoituneen hankkeen uhriksi. Tarkoitus oli päivittää Assamin kansallinen väestörekisteri siten, että sen ulkopuolelle jätetään iso osa väestöstä, etupäässä muslimeita ja bengalitaustaisia asukkaita. Rekisteri valmistui vuonna 2019, ja 1,9 miljoonaa ihmistä julistettiin virallisesti Nessan tavoin kansalaisuudettomiksi. He olivat vaarassa päätyä valtiottomiksi.

VASTAAVA BYROKRAATTINEN väkivalta ei ole uutta. Vähemmistöryhmät ovat usein joutuneet etnisin perustein luotujen kansallisuuslakien uhreiksi, kuten kurdit 1960-luvun Syyriassa ja rohingat 1980-luvun Myanmarissa.

Vuonna 2013 Dominikaanisen tasavallan perustuslakituomioistuin vei kansalaisuuden kymmeniltä tuhansilta haitilaista alkuperää olevilta maan asukkailta. Tätä on kutsuttu ”siviilikansanmurhaksi”. Keniassa vähemmistöyhteisöt joutuvat läpikäymään alentavan ja mielivaltaisen tutkimusprosessin saadakseen kansalaisuuden ja henkilökortin.

Kansalliseen enemmistöön kuuluvien on vaikea kuvitella, millaista on joutua todistamaan kansalaisuutensa epäluuloisille ja vihamielisille valtion edustajille maassa, jossa on syntynyt ja kasvanut. Heille syntymätodistus ja henkilökortti ovat itsestään selviä asiakirjoja, jotka voidaan esittää niitä vaativille viranomaisille.

Vähemmistöihin kuuluville ja siirtolaistaustaisille ihmisille kansalaisuus on usein parhaimmillaankin hatara käsite. Ilman tarvittavia asiakirjoja kansalaisuutta on miltei mahdoton todistaa. Assamin ja muiden maiden esimerkit myös osoittavat, että kansalaisuus voidaan yksinkertaisesti vain mitätöidä syrjivillä laeilla ja käytännöillä.

ARVIOLTA 15 miljoonaa ihmistä elää valtiottomina, ja kymmeniä miljoonia uhkaa kansalaisuuden menetys. Vähemmistöjen lisäksi kansalaisuuslait kohdentuvat usein naisiin estäen heitä siirtämästä kansalaisuuttaan lapsilleen miesten tavoin. Lait rajoittavat naisten oikeutta hankkia, vaihtaa tai säilyttää kansalaisuutensa tai järjestää kansalaisuus puolisoilleen, joilta se puuttuu.

Kansalaisuuden kieltäminen johtaa syrjintään ja riistoon kaikissa elämän vaiheissa. Koronapandemian alkaessa vuoden 2020 alussa hallitukset kiirehtivät suojelemaan kansalaisiaan tarjoamalla terveydenhuoltoa, taloudellista tukea ja hätäapua. Kansalaisuudettomia ihmisiä syrjittiin, ja heidät jätettiin kaiken ulkopuolelle. Syntymien ja kansalaisuuden rekisteröinti oli sekasortoista, ja kansalaisuus osoittautui tavallistakin tärkeämmäksi.

Kansalaisuudettomat ihmiset, jotka jo kärsivät kotoperäisestä rakenteellisesta syrjinnästä, joutuivat usein syntipukeiksi ja panettelun kohteiksi. Heitä pidätettiin mielivaltaisesti ja jopa karkotettiin omasta maastaan. Malesian maaseutualueiden kehittämisessä työskennellyt Maalini Ramalo kertoi viime vuonna, että pidätetyksi joutumisen ja huonon kohtelun pelko sai jo ennestään syrjäytyneet kansalaisuudettomat yhteisöt välttämään kaupassakäyntiä sekä muita hätäavun ja terveydenhuollon peruspalveluja.

Instituutioiden ja ihmisten välinpitämättömyys ja rakenteellinen väkivalta kansalaisuudettomia ihmisiä kohtaan eivät ole laantuneet.

YLI VUOSI pandemian alkamisesta juuri mikään ei ole muuttunut. Instituutioiden ja ihmisten välinpitämättömyys ja rakenteellinen väkivalta kansalaisuudettomia ihmisiä kohtaan eivät ole laantuneet. Myös uusia haasteita on ilmaantunut, kuten koronavirusrokotteiden oikeudenmukainen jakaminen.

Maijaan Nessan tapaus on jälleen hyvä esimerkki. Hänet vapautettiin pandemian seurauksena. Se nopeutti Intian korkeimman oikeuden päätöstä vapauttaa ”ulkomaalaiset”, joita oli pidetty vangittuina vähintään kaksi vuotta. Nessan perheen vähäiset varat oli kuitenkin jo käytetty oikeudenkäyntikuluihin. Hänellä ei myöskään ”ulkomaalaisena” ollut oikeutta saada Intian hallituksen kansalaisilleen maksamaa vaatimatonta tukea. 

Vapauttamisensa ehtona Nessan on ilmoittauduttava viikoittain paikalliselle poliisille, eikä hän siten voi ansaita elantoaan siirtotyöläisenä miehensä tavoin. Jos rakenteellinen syrjintä ajoi Nessan köyhyyden partaalle, pandemia uhkaa työntää hänet syvälle köyhyyteen.

NESSAN TARINA on dokumentoitu raporttiin Together We Can: The COVID-19 Impact on Stateless People & a Roadmap for Change. Raportin työryhmään on kuulunut kansalaisuudettomia aktivisteja, ruohonjuuriryhmiä ja kansalaisjärjestöjä, jotka toimivat 13 maassa.

Työryhmän jäsenten kokemusten ja asiantuntemuksen pohjalta raportti nostaa esiin pandemian vaikutuksia kansalaisuudettomien ihmisten oikeuksiin muiden muassa Bangladeshissa, Malesiassa ja Montenegrossa. Kansalaisoikeuksien lisäksi näitä ovat muiden muassa kansalaisuus, dokumentaatio ja laillinen asema sekä syrjimättömyys ja terveys. Raportti tarjoaa tiekartan, joka auttaa tunnistamaan instituutioiden sokeat pisteet sekä kannustaa keskustelemaan kansalaisuudettomien yhteisöjen kanssa ja osallistamaan niiden jäsenet yhteiskuntaan. 

Koronaviruspandemian tulisi olla ponnin hallituksille, YK-järjestöille ja kansainvälisille järjestöille yhteistyöhön kansalaisuudettomien ihmisten kanssa. Heidän oikeuksiaan tulisi kunnioittaa ja olla heille vastuullisia. Olisi tartuttava kansalaisuudettomuuden rakenteellisiin syihin ja varmistettava, että asiat muuttuvat pysyvästi. Raportin työstäneet kansalaisuudettomat ihmiset ja heidän kumppaninsa ovat näyttäneet, miten tämä tehdään. Mutta he eivät voi yksin kääntää maailmaa oikealle polulle.

Amal de Chickera työskentelee johtajana Institute on Statelessness and Inclusion -järjestössä.

© Project Syndicate

Englannin kielestä suomentanut Outi Einola-Head.