Amerikoista tuotuja ruokakasveja tulisi hyödyntää monipuolisemmin

Amerikan alkuperäiskansojen perinteiset maissin jalostus- ja käsittelymenetelmät auttaisivat kitkemään aliravitsemusta Afrikassa, kirjoittaa tutkija Harri Kettunen.

500 vuotta sitten espanjalaiset valloittivat asteekkivaltakunnan nykyisen Meksikon alueella. Samaan aikaan purjehdittiin ensimmäistä kertaa maailman ympäri. Jo aiemmin genovalainen Kristoffer Kolumbus oli niin sanotusti löytänyt Amerikan mantereen purjehdusmatkallaan Intiaan.

Vanhaksi maailmaksi kutsutun Afro-Euraasian (Afrikan, Euroopan ja Aasian) ja Amerikoiden eli Uuden maailman kohtaamista seurasivat tapahtumaketjut, jotka johtivat siirtomaavalloituksiin, maailmanlaajuiseen kaupankäyntiin sekä uusien kasvien ja eläinten leviämiseen eri puolille maailmaa. 

Siksi aasialaisessa ruoassa on chiliä, italialaisessa pizzassa tomaattia, jälkiruoissa suklaata ja vaniljaa sekä elokuvailloissa popcornia.

Uusia makuja

Heti Amerikan valloituksen jälkeen Uudesta maailmasta Vanhaan maailmaan kulkeutui uusia ruoka- ja nautintoaineita, kuten maissia, chiliä ja tupakkaa – sekä ainoana taloudellisesti merkityksellisenä eläimenä kalkkuna.

Vanhassa maailmassa ihmiset, eläimet, kasvit, taudit, kielet, ideologiat ja teknologiat olivat liikkuneet ristiin rastiin vuosisatoja jo ennen Uudenkin maailman kohtaamista.

Eurooppa vastaanotti uutuudet suhteellisen nopeasti, vaikka suurin osa tuotteista pysyi pitkään erikoisuuksina. Monet nykyisessä ruokakulttuurissamme tavalliset viljelykasvit, kuten peruna ja tomaatti, vakiintuivatkin Euroopassa vasta 1800-luvulla. Ananas, kaakao ja vanilja yleistyivät sitäkin myöhemmin, kuten myös avokado, papaija ja cashewpähkinät.

Uuden maailman kasveista Afrikassa omaksuttiin pian maissi ja maniokki eli kassava, Etelä-Aasiassa chili.

Toki on muistettava, että Vanhassa maailmassa ihmiset, eläimet, kasvit, taudit, kielet, ideologiat ja teknologiat olivat liikkuneet ristiin rastiin vuosisatoja jo ennen Uudenkin maailman kohtaamista.

Ympyrä sulkeutuu

Historiallisesti merkittävintä kolumbiaaninen vaihto oli kuitenkin Vanhasta maailmasta Uuteen maailmaan. Uskonnon sekä poliittisen ja sosiaalisen järjestelmän rinnalla valloittajien mukana siirtyi mantereelta toiselle suuri määrä uusia kasveja, eläimiä ja tauteja. Tämä kaikki mullisti läntisen pallonpuoliskon ekologisen tasapainon.

Sata vuotta Meksikon valloituksen jälkeen 90 prosenttia Amerikoiden alkuperäisväestöstä oli hävitetty, ja heidän tilalleen asettuivat uudisasukkaat, mestitsit ja afrikkalaisperäiset orjat.

Samaan aikaan Amerikoissa yleistyivät karjanhoito ja monokulttuurinen maatalous, kun aikaisemmin alueella oli harjoitettu moniviljelyä. Eurooppalaiset olivat tottuneet syömään leipää, joten he toivat mukanaan vehnänviljelyn. Karibialla taas viljeltiin sokeria.

Myöhemmin Amerikan mantereelle tuotiin Afrikasta ja Aasiasta uusia viljelykasveja, kuten kahvi, tee, banaani ja sitrushedelmät. Eteläisessä Amerikassa alettiin tuottaa myös soijaa ja viiniä.

Nyt globalisaation seurauksena Vanhasta maailmasta aikoinaan Uuteen maailmaan viedyt viljelykasvit palaavat Vanhaan maailmaan maataloustuontina. Brasiliassa tuotetaan muiden muassa kahvia, sokeriruokoa, soijapapua ja appelsiineja.

Vastaavasti Uuden maailman alkuperäiskasveja viljellään paljolti Afrikassa ja Aasiassa: kaakaota Norsunluurannikolla, maniokkia Nigeriassa, cashewpähkinöitä Vietnamissa ja chiliä Intiassa. 

Vain valtaosa avokadon ja maissin tuotannosta on pysynyt kotiseudullaan Uudessa maailmassa.

Maissista terveellisempää

Tieto Uuden maailman viljelykasvien alkuperästä ei aina kulkeutunut niiden uusille viljelyalueille. Kaakkois- ja Etelä-Aasiassa saatetaan yhä ajatella, että chili on alueen alkuperäiskasvi, koska se on kuulunut paikalliseen ruokavalioon jo puolen vuosituhannen ajan.

Kaakkois- ja Etelä-Aasiassa saatetaan yhä ajatella, että chili on alueen alkuperäiskasvi, koska se on kuulunut paikalliseen ruokavalioon jo puolen vuosituhannen ajan.  

Kasveja myös käytetään maailmalla toisin kuin niiden alkuperäalueilla. Maissi on tästä hyvä esimerkki.

Maississa ihmiselle välttämätön niasiini eli B3-vitamiini esiintyy muodossa, jota ihmisen elimistö ei pysty helposti hyödyntämään. Keskisessä Amerikassa maissia onkin opittu käsittelemään nixtamalisoimalla eli liottamalla ja keittämällä sitä kalkkivedessä. Prosessi vapauttaa niasiinin ja poistaa mahdollisia homemyrkkyjä. Se myös parantaa valkuaisaineen laatua ja laskee kokonaisrasvapitoisuutta. Samalla maissitaikinasta tulee kimmoisaa.

Nixtamalisointia ei kuitenkaan käytetä muilla alueilla, joissa maissia kulutetaan runsaasti, kuten Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Siellä voitaisiin kuitenkin keskisen Amerikan alkuperäisväestön perinteisellä menetelmällä parantaa ruokavaliota ja torjua aliravitsemusta sekä niasiinin puutteesta aiheutuvaa pellagraa. 

Pilottitutkimukset Malawissa ja Filippiineillä osoittavat, että maissin nixtamalisointi voisi edistää suuresti paikallisten ihmisten terveyttä. Se on myös helppoa ja edullista, sillä prosessissa voitaisiin hyödyntää paikallisia aineksia, kuten tutkija Onu Ekpa toteaa tuoreessa väitöskirjassaan.

Hyötyä myös Afrikassa

Yksi ratkaisu voisi olla alkuperäiskansojen keskinäinen kehitysyhteistyö: eli milloin näkisimme mayaintiaanin jakamassa ruoanlaittokokemuksiaan zulujen parissa eteläisessä Afrikassa? 

Voi toki olla haastavaa vakuuttaa afrikkalaiset uudesta tavasta valmistaa maissia. Valkoiseen maissiin tottuneelle myös eriväriset maissit voivat olla outo ilmestys. Ruohonjuuritason lähestymistapa voisi kuitenkin tuottaa hedelmällistä kulttuurienvälistä yhteistyötä.

Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on tehty makutesteihin perustuvia tutkimuksia keltaisella maissilla, jonka ravintoarvoa on jalostamalla parannettu. Vaikka kyse ei ollut nixtamalisoidusta maissista, tutkimukset antavat osviittaa siitä, miten uusiin makuihin ja väreihin suhtaudutaan.

KwaZulu-Natalin provinssissa Etelä-Afrikassa maissi maistui esikouluikäisille, kun taas vanhemmat suosivat perinteisesti valmistettua mutta ravintoköyhempää valkoista maissia. Jotta alueen ihmiset siirtyisivät syömään ravinteikasta maissia, tarvittaisiin tutkimuksen mukaan valistusohjelmia, edullista hintaa, tarjontaa tavallisissa ruokakaupoissa sekä maissin makuominaisuuksien parantamista.

Monokulttuurin ongelmat

Myös perunan historia on kiinnostava. Se osoittaa, kuinka geneettisen monimuotoisuuden puuttumisella lajin alkuperäalueen ulkopuolella voi olla vakavia väestöllisiä seurauksia.

Irlannin suuri nälänhätä vuosina 1845–1849 johti noin miljoonan ihmisen kuolemaan ja yhtä monen irlantilaisen maastamuuttoon lähinnä Yhdysvaltoihin. Nälänhädän aiheutti perunarutto, jonka puolestaan aiheutti Keski-Meksikosta lähtöisin oleva munasieni Phytophthora infestans

Tämä taudinaiheuttaja oli päätynyt 1840-luvulla Yhdysvaltojen kautta maailmalle ja sairastutti yksittäisen perunalajikkeen Irish Lumperin – ja pakotti näin miljoona irlantilaista muuttamaan perunan kotimantereelle.

Maissi on toinen mutta tuoreempi esimerkki monokulttuurin eli yhden lajin viljelyn mahdollisista riskeistä, jotka johtavat monimuotoisuuden vähenemiseen ja geenimuunneltujen kasvien leviämiseen.

Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimus avasi vuonna 1994 Yhdysvaltojen, Kanadan ja Meksikon kolmenvälisen kaupan, minkä jälkeen yhdysvaltalainen maissi on löytänyt tiensä meksikolaisille tiloille ja uhkaa nyt paikallisten lajikkeiden monimuotoisuutta.

Mayojen mytologiassa ihmiset on tehty erivärisistä maisseista, joten ruoka ei ole vain ruokaa vaan osa identiteettiä.

Toistaiseksi ongelma koskee lähinnä laajamittaista tehomaataloutta, kun taas pienviljelijät kylvävät edelleen enimmäkseen kotoperäisiä lajikkeita ja jakavat maissinsiemeniä keskenään. Tämä auttaa säilyttämään monimuotoisuutta ja perinteistä tietämystä viljelykierrosta.

Meksikon naapurimaassa Guatemalassa mayat ja heidän esivanhempansa ovat vuosituhansien aikana kehittäneet useita tuhansia maissilajikkeita, jotka ovat sopeutuneet monenlaisiin kasvuympäristöihin.

Mayoille, kuten monille muille keskisen Amerikan alkuperäiskansoille, oman maan maissi on kulttuurisesti erittäin tärkeä. Guatemalan ylängöillä ajatellaankin, että maissi, jota ihminen syö, vaikuttaa siihen, kuka hän on, mitä ajattelee ja mitä kieltä puhuu.

Mayojen mytologiassa ihmiset on tehty erivärisistä maisseista, joten ruoka ei ole vain ruokaa vaan osa identiteettiä.

Alkuperäiskansojen tietämys käyttöön

Amerikoiden alkuperäisväestön määrä on palannut siihen, mitä se oli ennen Uuden maailman eurooppalaisvalloitusta. Silti luonnontilaisten alueiden häviäminen on johtanut luonnon monimuotoisuuden ja perinteisten lajien tuntemuksen vähenemiseen. Rion ympäristökokouksen yleissopimuksessa vuodelta 1992 mainittiin alkuperäiskansojen tietämys biologisesta monimuotoisuudesta, mutta sitä ei ole riittävästi ymmärretty eikä hyödynnetty.

Elinympäristön ja luonnonsuojelualueiden vähenemisellä on lisäksi radikaaleja maailmanlaajuisia vaikutuksia. Kuten meksikolainen toimittaja Thelma Gómez Durán kirjoittaa, ”tautien ekologiaan omistautuneilla [tutkijoilla] on yhä enemmän tieteellistä näyttöä siitä, että metsien hävittäminen, elinympäristöjen pirstoutuminen ja monimuotoisuuden väheneminen lisäävät taudinaiheuttajien ilmaantumista, mikä aiheuttaa suuria terveysongelmia”.

On selvää, että nykyisen koronaviruspandemian aikana pitäisi viimeistään herätä ymmärtämään planeettamme ja sen asukkaiden haavoittuvuus.

TEKSTI HARRI KETTUNEN KUVA OUTI EINOLA-HEAD

Kirjoittaja on Latinalaisen Amerikan tutkimuksen dosentti Helsingin yliopistossa.