Köyhyys ei ole ainoa selittäjä Afrikan marginalisaatiossa, vaan Afrikan maat ovat myös siinä itse osallisena, Branko Milanović kirjoittaa. Miten rakenteellisesta voimattomuudesta päästään potentiaaliseen vaikutusvaltaan?
Onko Afrikka marginalisoitu nykyhetken taloudesta ja politiikasta sekä talouden ja politiikan tutkimuksesta?
Vuosien mittaan keräämäni vaikutelmat ja jonkinmoinen todistusaineistokin (paljon enemmänkin olisi kerättävissä) viittaavat tämän pitävän paikkaansa. Erottelen kolme eri tyyppistä marginalisointia: objektiivinen, objektivoitu ja subjektiivinen marginalisaatio.
Köyhyyden aiheuttama objektiivinen marginalisaatio
Afrikka ei kohtaa samanlaisia uudenlaisia taloudellisia ja sosiaalisia haasteita kuin kehittyneet taloudet. Sillä ei myöskään ole varoja ylläpitää monilukuista älymystöä, joka loisi ”teorioita” ja ”intellektuaalisen ilmapiiriin”. Objektiivisesti ottaen molemmat ongelmat johtuvat köyhyydestä.
Ei ole sattumaa, että taloustiede kehittyi Luoteis-Euroopassa. Siellä syntyivät nykyaikainen kapitalismi, finanssikriisit, pääoman ja työn erkaantumisesta aiheutuneet ongelmat sekä finanssi- ja rahapolitiikan käyttäminen sodankäynnin välineenä.
Tilanne on edelleen samanlainen. Moderni rahateoria, ulkoistaminen ja keinoäly ovat korvanneet keskustelun Adam Smithin ”näkymättömän kädestä” ja David Ricardon pohdiskelun koneiden roolista, mutta mitkään näistä aiheista eivät ole läsnä vähemmän kehittyneiden maiden keskustelussa.
Koska köyhillä mailla ei ole varaa pitää yllä älymystöä, joka nostaisi esille omia, kotimaisia aiheitaan, ne kuluttavat pelkästään rikkaissa maissa tuotettuja ideoita. Tämä on johtanut syytöksiin globaalin pohjoisen ideologisesta hegemoniasta, mutta se on suurelta osin yksilön tahdosta riippumatonta: se on sisäänrakennettu taloustieteen ja muiden yhteiskuntatieteiden järjestelmään. Me voimme halveksia tätä hegemoniaa, mutta sille ei ole paljon tehtävissä.
Ajoittain valta-asetelma hetkeksi kääntyy taloustieteessä – esimerkiksi silloin, kun teollistuminen, keskitetty suunnittelu, maareformit, säästäminen ja pääoman kasautuminen ovat nousseet tärkeään rooliin. Tämä on kuitenkin ollut poikkeuksellista ja nyt olemme palanneet ”normaaliin” henkiseen työnjakoon rikkaiden ja köyhien maiden kesken.
Eettistä huolta herättävä objektivoitu marginalisaatio
Objektivoidulla marginalisaatiolla tarkoitan sitä, että vaikka Afrikka ei itsenäisesti synnytä tutkimusaiheita, sitä usein käytetään kenttätutkimuskohteena teemoille, jotka pohjoinen pallonpuolisko on määritellyt.
Näillä aiheilla saattaa olla jotain tekemistä Afrikan maiden kanssa ja tutkimuksella saattaa olla jotain todellisia vaikutuksia Afrikkaan. Näin ei kuitenkaan usein ole.
Ajatellaanpa vaikka satunnaistettuja kontrolloituja tutkimuksia, jotka ovat jo pitkään aiheuttaneet eettisiä ongelmia (ja joiden toistettavuuskin on kyseenalainen). Eettiset ongelmat kumpuavat siitä, ettei tutkimuksiin osallistuvilla köyhien maiden köyhillä ihmisillä ole toimijuutta tai edes täyttä ymmärrystä siitä, mistä tutkimuksissa on kyse ja mitä heiltä niissä odotetaan.
He eivät pysty muovaamaan projekteja tai merkityksellisesti osallistumaan niihin.
Tämän lisäksi köyhien ihmisten osallistuminen on halpaa tai jopa ilmaista. Heidän saamansa korvaukset ovat vain murto-osa siitä, mitä rikkaissa maissa pitäisi maksaa samankaltaiseen tutkimukseen osallistumisesta. Sikäli kuin vastaavat projektit niissä edes kestäisivät eettistä syyniä.
Köyhät maat ovatkin houkuttelevia kenttätutkimuskohteita – mutta eivät sen enempää.
Viime vuonna erään projektin yhteydessä Keniassa katkaistiin satunnaisesti vesi talouksista, jotka eivät olleet maksaneet vesilaskujaan. Tarkoituksena oli selvittää, miten ihmiset reagoisivat ja missä pisteessä vedenpuute pakottaisi heitä maksamaan laskunsa vesilaitokselle. On vaikea kuvitella projektia, jossa rästilaskuja keränneitä talouksia vaikkapa New Yorkissa tai Pariisissa kohdeltaisiin samalla tavalla.
Tällaisilla projekteilla on usein hyvin vähän kotimaista omistajuutta, vaikka paperilla saattaisikin näyttää toiselta. Pohjoiset konsultit tarvitsevat projekteja kirjoittaakseen tieteellisiä artikkeleita tai oikeuttaakseen palkkionsa. Heillä on huikea ylivalta paikalliseen tiedeyhteisöön nähden, sillä he pitelevät kukkaronnyöreistä kiinni. Jos yksi paikallinen tutkija kieltäytyy osallistumasta, toisen löytäminen on helppoa.
Tämä ei välttämättä vaadi suoranaista korruptiota. Riittää, että paikallisille yhteistyökumppaneille väläytellään palkkioiden, matkustusmahdollisuuksien ja yhteisjulkaisun kaltaisia kannustimia. Kuten taloustieteilijä Angus Deaton äskettäin julisti: ”Köyhien ihmisten käyttämistä oman cv:n rakentamiseen ei tule hyväksyä.”
Itseaiheutettu subjektiivinen marginalisaatio
Nämä ongelmat eivät koske yksin Afrikkaa – kaikki vähemmän kehittyneet maat kärsivät kotimaisen omistajuuden vajauksesta. Olen nähnyt, miten ulkomailta rahoitetut kansalaisjärjestöt määrittelivät tutkimusagendan Itä-Euroopassa. Tilanne jatkui niin kauan, kunnes jotkut maista rikastuivat ja niiden tutkijayhteisöt kasvoivat voimakkaammiksi ja itsevarmemmiksi.
Afrikan maat ovat myös itse osallistuneet omaan syrjäyttämiseensä, sillä ne eivät ole kehittäneet vahvempia akateemisia ja poliittisia instituutioita. Tällainen subjektiivinen marginalisaatio on itse aiheutettua.
Otetaan esimerkiksi Etelä-Korean tiedeyhteisön ja poliitikkojen reaktio Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) vuonna 1998 vaatimaan vyönkiristysohjelmaan. Eteläkorealaiset tutkijat kävivät vastahyökkäykseen ja käyttivät laajoja yhteyksiään Yhdysvaltain ja muiden länsimaiden kollegoihinsa vastustaakseen IMF:n vaatimuksia. Eteläkorealaisten toimintaan verrattuna Afrikan maiden älymystöyhteisöjen reaktioiden puute vielä paljon rajumpien IMF-ohjelmien edessä on silmiinpistävää. Etelä-Afrikkaa lukuun ottamatta en ole tietoinen mistään vastaavasta sen yli puolen vuosisadan aikana, jolloin Afrikan maat ja IMF ovat olleet tekemisissä keskenään.
Tämä itsemarginalisaatio on sitäkin hämmentävämpää, kun siitä ei voi syyttää maailman hallitsevan kielen taidon puutetta. Kaikkien Afrikan maiden eliitit puhuvat täysin sujuvasti joko englantia tai ranskaa, monet molempia. Sitä vastoin monet itäeurooppalaiset ja jotkut aasialaisetkin osaavat englantia niin huonosti, että he jäävät viimeisimmän tutkimustiedon ulkopuolelle. Kielitaidon puute estää heitä saamasta selville edes keneen kannattaisi ottaa yhteyttä tai miten se tapahtuisi.
Nopein tie parempaan
Jos tarkastellaan näitä kolmea marginalisaation syytä, huomataan miten ne selvästi etenevät rakenteellisesta voimattomuudesta potentiaaliseen vaikutusvaltaan. Objektiiviselle marginalisaatiolle ei voi tehdä muuta kuin odottaa, että Afrikka kasvaa nopeammin, rikastuu ja siten muuttuu kiinnostavaksi. Taloudellinen kyvykkyys auttaa muovaamaan agendaa.
Kiina on tehnyt näin. Objektivoitu marginalisaatio samaan tapaan enimmäkseen hoituu itsekseen, kun vauraus kasvaa. Tämä käänne saattaa tosin kestää kauemmin.
Subjektiivinen marginalisaatio on se alue, jossa hallitukset pystyisivät korjaamaan varhaista menestyssatoa. Se vaatisi, että tutkimukseen, paljon parempien yliopistojen ja ajatuspajojen kehittämiseen ja ulkomaisten tutkijoiden houkutteluun uhrattaisiin suurempi osuus bruttokansantuotteesta. Jos ulkomaiset tutkijat eläisivät Afrikan maissa pitempään kuin pari viikkoa, he osallistuisivat kunnolla paikalliseen akateemiseen elämään, eivätkä enää näkisi afrikkalaisia aiheita vain helppona tapana saada artikkeli julkaistua.
Lisäksi vaadittaisiin paljon vahvempien siteiden rakentamista kotimaisten tutkijayhteisöjen ja hallitusten välillä. Silloin afrikkalaiset maat voisivat olla aloitteellisempia ja itsenäisempiä toimijoita, mitä tulee globaalin pohjoisen tarjoilemiin toimintaohjeisiin.
(IPS)
Branko Milanović on City University of New Yorkin vieraileva professori, joka on toiminut aiemmin Maailmanpankin tutkimusosaston vanhempana ekonomistina.
Englannin kielestä suomentanut Matti Ripatti.
Lue lisää: Köyhyys on entistä afrikkalaisempi ilmiö eikä työpaikkoja synny tarpeeksi, sanoo Brahima Coulibaly
Lue lisää: Tutkijat: Tekoälyn kehittämiseen pitäisi ottaa afrikkalaiset mukaan – algoritmikin voi olla rasisti
