Sami Frestadius oppi, että tasa-arvotyön tehtävänä on tukea afrikkalaista feminismiä.
”Työntekijöitä oli 35, kun aloitin naisten maaoikeuskampanjan päällikkönä YK:n tasa-arvojärjestö UN Womenin Etiopian-toimistossa. Yllätyin siitä, että olin ainoa mies. Olin aina ajatellut, että tasa-arvon edistäminen on miesten ja naisten yhteistä työtä.
Tehtäväni oli tuoda naisten maaoikeuksia Etiopian, Tansanian ja Kenian lakeihin ja kehitysohjelmiin. Maaoikeudet ovat tärkeää politiikkaa. Lähes 200 valtiota on allekirjoittanut YK:n kestävän kehityksen tavoitteet, joihin naisten maaoikeudet kuuluvat. Valtiot ovat sitoutuneet siihen, että naisilla on samat oikeudet maanomistukseen kuin miehillä. Afrikassa naiset omistavat maasta alle kymmenen prosenttia. Se on ihmisoikeusasia, iso este Afrikan kehitykselle.
Tunsin vahvasti, että työni oli merkityksellistä.
Oivalsin, että emme saa vallata tilaa afrikkalaiselta feminismiltä. Emme saa viedä Afrikkaan länsimaista näkemystä feminismistä. Esimerkiksi nairobilaisten lakinaisten yhdistys tietää, miten yhdistyksen verkosto toimii ja mitä se haluaa edistää. Ulkopuoliset eivät voi tulla Keniaan, perustaa toista lakinaisten verkostoa ja syöttää sille omia näkemyksiään naisten ongelmista.
Meidän tehtävämme on antaa afrikkalaisille naisille tilaa, jotta he voivat kehittyä.
Voimme esimerkiksi auttaa kehittämään lakeja, jotka tukevat naisia, kuten maaoikeuksien lainsäädäntöä. Afrikassa tasa-arvon päävihollinen on patriarkaalisuus. Yhteisöissä lapset näkevät, kuinka naista saa kohdella eri tavalla kuin miestä. Miehet mittaavat kylän maita ja päättävät, minne naiset kanojensa kanssa päätyvät. Asenne periytyy, sitä on vaikea kitkeä. Patriarkaalisuutta voi vähentää esimerkiksi sillä, että naiset otetaan mukaan maankäytön kokouksiin.
Työskentelin kaksi vuotta Suomen rahoituksella. Kun palasin Suomeen, naisten maaoikeudet oli kirjattu kansallisiin kehitysohjelmiin Keniassa ja Tansaniassa. Etiopiassa muutos on käynnissä.”
TEKSTI PÄIVI ÄNGESLEVÄ
KUVA SAMULI SIIRALA
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
