Jääkaappisi viimeinen matka

Yksi maailman suurimmista elektroniikkajätteen hautausmaista sijaitsee Ghanassa, keskellä maan pääkaupunkia Accraa. Vanhojen sähkölaitteiden myrkyt leviävät sieltä maaperään ja ilmaan.

Ihohuokosten läpi tunkeutuu niin vahva myrkkysavu, että yököttävä olo säilyy, vaikka katseen kääntäisi pois. Agbogbloshie, yksi maailman suurimmista elektroniikkajätteen hautausmaista, on Ghanan pääkaupunki Accran ytimessä mutta silti täysin näkymättömissä.

Hautausmaalla käryää vanhoja jääkaappeja, sähköjohtoja ja kovalevyjä.

Kehitysmaissa on ymmärretty, kuinka arvokkaita ovat elektroniikkalaitteiden arvometallit, kuten kulta ja kupari. Jätteenkerääjät erottelevat jalometalleja hylätyistä laitteista esimerkiksi polttamalla muoviosia arvokkaiden metalliosien päältä, jolloin laitteiden sisältämät myrkyt leviävät ympäristöön ja kertyvät hiljalleen myös ihmisten elimistöihin. Kemikaalit ja raskasmetallit vaurioittavat esimerkiksi keskushermostoa ja hormonitoimintaa.

Vain reilut 12 prosenttia maailman kymmenistä miljoonista e-jätetonneista kierrätetään. E- eli sähkö- ja elektroniikkajätteen määrä kasvaa vuosittain jopa viidellä prosentilla.

Suomessa e-jätettä kertyy noin sata miljoonaa tonnia  (100 000 000 kiloa) vuodessa.

Jopa puolet Suomen e-jätteestä päätyy muualle kuin virallisiin kierrätyspisteisiin, ja osa siitä kulkeutuu romunkerääjien kautta kehitysmaiden epävirallisille markkinoille. Eniten jätettä viedään Kiinaan, Intiaan ja Afrikan maihin, kuten Ghanaan ja Nigeriaan.

On mahdollista, että sinunkin jääkaappisi, lietesi tai tietokoneesi päätyy tänne, Agbogbloshien hautausmaalle.

TEKSTI ANNIINA MUSTALAHTI

KUVAT VEERA PITKÄNEN