Hallitusten on edettävä nopeasti kohti kattavaa sosiaaliturvaa. Vain siten voimme selvitä koronaviruspandemiasta ja tulevista kriiseistä, kirjoittaa ILOn sosiaaliturvaosaston johtaja Shahra Razavi.
Jos maailma voi oppia jotain koronaviruspandemiasta niin sen, että olemme turvassa ainoastaan, kun kaikkein haavoittuvimmat meistä ovat turvassa. Ihmiset, jotka eivät voi eristää itseään eivätkä saa hoitoa vaarantavat sekä itsensä että muut. Jos jokin maa ei pysty hillitsemään virusta, se leviää vääjäämättä myös muihin maihin – ja se voi levitä johonkin maahan myös uudelleen. Eri maiden sosiaaliturvajärjestelmät eivät kuitenkaan mitenkään pysty suojelemaan haavoittuvien ryhmien elämää ja elinkeinoja.
Miltei 40 prosentilta maailman ihmisistä puuttuu terveysvakuutus tai pääsy kansallisiin terveydenhuoltopalveluihin. Noin 800 miljoonaa ihmistä käyttää vuosittain vähintään kymmenen prosenttia tuloistaan terveydenhuoltoon, ja 100 miljoonaa ihmistä putoaa vuosittain köyhyyteen terveyskulujen vuoksi. Monilla ei yksinkertaisesti ole keinoja etsiä hoitoa sairastuttuaan, ei edes silloin, kun kyse on koronaviruksen kaltaisesta erittäin helposti tarttuvasta taudista.
Kaiken kaikkiaan ylivoimainen enemmistö työntekijöistä on vailla taloudellista turvaa, joka antaisi heille mahdollisuuden pitää sairauslomaa odottamattomassa hätätilanteessa. Syynä on se, että alle kahdella kolmasosalla maailman maista on sosiaaliturva tai sosiaaliavun järjestelmä, joka oikeuttaisi sairauteen liittyviin etuuksiin. Sairastuneiden on usein pakko valita vaarantavatko he oman ja muiden terveyden vai maksavatko laskunsa.
Työttömyysturvalla on tärkeä rooli kotitalouksien tulojen tukena ja kokonaiskysynnän vakauttajana, mutta sekin on usein aivan riittämätöntä. Monet yritykset ovat riippuvaisia epidemian koettelemilta alueilta tulevista toimituksista tai kärsivät kysynnän laskusta, eristyksestä ja muista viruksen hallintatoimista. Ne sinnittelevät valtavan paineen alla. Sadat tuhannet työpaikat ovat vaarassa. Silti vain yksi viidestä maailman työttömästä voi luottaa työttömyysturvaan.
Tällä hetkellä 55 prosenttia maailman väestöstä – noin neljä miljardia ihmistä – ei ole minkäänlaisen sosiaaliturvan piirissä. Monet maat luottavat siihen, että markkinapohjaiset ratkaisut hoitavat tehtävän, mutta vain joillakin on niihin varaa. Koronavirusepidemia osoittaa kirkaasti, että tämä tilanne ei iske ainoastaan köyhimpiin ja haavoittuvimpiin ihmisiin, vaan uhkaa myös kokonaisten yhteiskuntien hyvinvointia ja koko maailmanlaajuista yhteisöä.
Maailman johtajille tämä ei ole uutta. Viimeisimmän maailmanlaajuisen katastrofin – vuoden 2008 finanssikriisin – jälkeen kansainvälinen yhteisö hyväksyi yksimielisesti Kansainvälisen työjärjestön ILOn sosiaaliturvasuosituksen Social Protection Floors Recommendation. Siinä sitoudutaan takaamaan vähimmäisturvan taso, joka muodostaisi perustan kattaville sosiaaliturvajärjestelmille.
Vuonna 2015 maailman johtajat ottivat toisen lupaavan askeleen eteenpäin hyväksyessään kestävän kehityksen toimintaohjelman ja tavoitteet (Agenda 2030). Monet kestävän kehityksen tavoitteet edistävät välttämätöntä sosiaaliturvaa. Esimerkiksi tavoite 3.8 pyrkii ”saavuttamaan yleiskattavan terveydenhuollon, mukaan lukien turvan taloudellisilta riskeiltä, pääsyn laadukkaiden ja olennaisten terveydenhoitopalvelujen piiriin sekä turvalliset, tehokkaat, laadukkaat ja edulliset välttämättömät lääkkeet ja rokotukset kaikille”. Tavoite 10.4 edellyttää maita ottamaan käyttöön ”erityisesti finanssipoliittisia, palkkaan ja sosiaaliturvaan liittyviä käytäntöjä ja edistämään tasa-arvoa asteittain”.
Mutta kuten koronaviruskriisi selvästi osoittaa, tavoitteissa ei ole edetty läheskään riittävästi. Mikäli yritämme miettiä pandemian mahdollisia myönteisiä vaikutuksia, voimme toivoa, että se kannustaisi hallituksia laajentamaan ihmisten pääsyä terveyspalveluihin, sairausajan etuihin ja työttömyysturvaan. On olemassa todisteita siitä, että näin käytetyillä varoilla on laajempi positiivinen kerroinvaikutus talouteen verrattuna muihin toimiin, kuten hyvätuloisten veronalennuksiin, ensiasunnon ostajien etuihin ja yhtiöiden verojärjestelyihin. Palveluihin suunnatuilla varoilla voidaan myös tukea sosiaalista ja poliittista vakautta.
Tietysti on myös mietittävä, miten tämä kaikki maksetaan. ILOn arvioiden mukaan kehittyviltä talouksilta puuttuu riittävän sosiaaliturvan toteuttamiseksi keskimäärin summa, joka vastaa 1,6 prosenttia niiden bruttokansantulosta. Matalatuloisilla mailla kuilu on paljon isompi, noin 5,6 prosenttia bruttokansantulosta. Näillä mailla ei juuri ole finanssipoliittista liikkumavaraa, joten ne tuskin kykenevät kuromaan kuilua umpeen omin toimin.
Maailma on kuitenkin varakkaampi kuin koskaan. Vaikka pandemia aiheuttaisi taantuman, tarvittavat varat voidaan löytää. Tämän vuoksi maiden pitäisi toteuttaa yritysverouudistuksia, joilla varmistetaan, että monikansalliset yhtiöt maksavat oikeudenmukaisen osansa julkiseen kassaan. Progressiivinen tulo- ja varallisuusverotus sekä toimet laittomien rahavirtojen vähentämiseksi auttavat myös.
Nämä toimet vievät kuitenkin aikansa toteutuakseen, ja nopeus on nyt elintärkeää, sillä pandemia on jo sekoittanut taloudellisen toiminnan ja romahduttanut tulot sekä kysynnän. Sekä kehittyneet että kehittyvät maat tarvitsevat välittömästi enemmän joustoa budjettialijäämänsä rahoittamiseksi sekä korkotuettua kansainvälistä lainanantoa investoidakseen sosiaaliturvajärjestelmiin.
Monet hallitukset – erityisesti maissa, joiden terveydenhuoltojärjestelmät rahoitetaan verovaroin tai sosiaalisilla tulonsiirroilla – lisäävät jo menojaan varmistaakseen ihmisten pääsyn välttämättömiin palveluihin koronaviruskriisin aikana. Palvelupaketteihin on yhdistetty tartuntojen ehkäisy, testaaminen ja hoitotoimenpiteet. Esimerkiksi Etelä-Korea tekee tuhansia koronavirustestejä päivittäin julkisesti rahoitetuissa testauskeskuksissa.
Lisäksi jotkut hallitukset ovat lisänneet taloudellista tukea kotitalouksille ja yrityksille. Ranska, Hong Kong, Irlanti ja Iso-Britannia ovat laajentaneet karanteenissa olevien tai itsensä eristäneiden työntekijöiden sairausajan etuuksia. Saksa ja Alankomaat tarjoavat osittaista työttömyysturvaa työntekijöille, joiden työtunnit ovat vähentyneet kysynnän romahdettua.
Vastaavasti Kiina, Ranska, Portugali ja Sveitsi ovat laajentaneet oikeutta työttömyysturvaan myös työntekijöille, joiden työpaikat on väliaikaisesti suljettu. Australia, Kiina ja Portugali ovat laajentaneet haavoittuvan väestönosan sosiaaliturvaa. Monet maat, kuten Kiina, Ranska ja Thaimaa ovat lykänneet sosiaaliturvamaksujen ja verojen maksuaikoja.
Tämä kaikki on kuitenkin vasta ensimmäinen askel. Hallitusten on vastattava kriisin tarjoamaan muutoksen mahdollisuuteen ja edettävä nopeasti kohti yhteisesti rahoitettua, kattavaa, universaalia sosiaaliturvaa. Vain siten yhteiskuntamme ja taloutemme voivat selvitä koronaviruspandemiasta – ja muista tulevista kriiseistä.
TEKSTI SHAHRA RAZAVI
KUVA SHUTTERSTOCK
SUOMENNOS OUTI EINOLA-HEAD
Shahra Razavi on Kansainvälisen työjärjestön ILOn sosiaaliturvaosaston johtaja.
