Millä mielellä Sudaniin?

Sara Granlund puolustaa YK:n apulaisasiantuntijana ihmisiä, jotka ovat vaarassa menettää kansalaisuutensa.
 

”Olen 28-vuotias ja kotoisin Ähtävältä, nykyisestä Pedersören kunnasta Pohjanmaalta. Valmistuin oikeustieteen maisteriksi Turun yliopistosta. Tein oikeusnotaarityöni ja pro gradu -tutkielmani pakolaisoikeudesta, ja gradussani tutkin ympäristöpakolaisten oikeudellista asemaa.

Aloitan kohta työni YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n toimistossa Khartumissa, Sudanin pääkaupungissa. Autan ihmisiä, joille kansalaisuus tuottaa ongelmia. Sudan muutti kansalaisuuslakiaan, kun Etelä-Sudan itsenäistyi vuonna 2011. Kansalaisuuden menettää, jos saa Etelä-Sudanin kansalaisuuden. Kansalaisuuden voi menettää jopa silloin, jos toinen vanhemmista on kotoisin Sudanista ja toinen Etelä-Sudanista. Samalla menevät oikeudet ja edut, eivätkä ihmiset tiedä, miten voisivat laillistaa oleskelunsa Sudanissa.

Sudanin ja Etelä-Sudanin suhde on monimutkainen, ja työssäni voi olla vaikeaa saavuttaa tuloksia. Etelä-Sudanissa on levotonta, eikä maa ehkä painota kansalaisuusasioita. Naisten asema ei ole samanlainen kuin Suomessa, ja myös tämä vaikuttaa työhöni. Odotan kuitenkin innolla lähtöäni Sudaniin.

Uusia valtioita syntyy harvoin, eikä samanlaisia ongelmia välttämättä tulee vastaan kovin usein. Tuntuu, että saan loistavan mahdollisuuden kehittää osaamistani.

Toivon, että opin Sudanissa ymmärtämään paremmin, millaisia ongelmia liittyy elämään ilman kansalaisuutta. Toivon myös, että saan paremman kuvan siitä, miten UNHCR toimii ja mitä se pystyy tekemään paikan päällä.”

KEHITYSTÖIHIN YK:N APULAISASIANTUNTIJOIKSI LÄHTEVÄT SARA GRANLUNDIN LISÄKSI:

  • Emmi Antinoja, YK:n humanitaarisen avun toimisto OCHA, New York, Yhdysvallat
  • Katja Fokin, YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimisto OHCHR, Bryssel, Belgia
  • Elina Virtanen, Maailmanpankki, Washington, Yhdysvallat
  • Jussi Ohisalo, YK:n kehitysohjelma UNDP, Khartum, Sudan
  • Alva Bruun, UNDP, Kuala Lumpur, Malesia
  • Tommi Yu, UNDP, Erbil, Irak

TEKSTI OUTI EINOLA-HEAD

KUVA SAMI SIIRALA