Yhteiskunta on globalisoitunut ja eriarvoistunut vauhdilla viime vuosikymmeninä. Populistiset poliitikot hyödyntävät tästä seurannutta tyytymättömyyttä ja syyttävät ongelmista maahanmuuttajia, kirjoittavat Daud Khan ja Leila Yasmine Khan.
Ajatusta kulttuurien yhteentörmäyksestä käytetään usein oikeutuksena maahanmuuttajavastaisille ennakkoluuloille sekä varsinkin Euroopassa ja Yhdysvalloissa myös islamofobialle. Perusteluna on, että maahanmuuttajien ja etenkin muslimien kulttuuri on syvästi erilainen kuin vastaanottajayhteisöillä, ja että eroista seuraa vääjäämättömiä jännitteitä ja konflikteja.
Jos hankauksia ei hoideta kunnolla, ne saattavat kehittyä yhteenotoiksi, jopa mellakoiksi.
Lisäksi maahanmuuttajia syytetään työpaikkojen ja sosiaalipalvelujen viemisestä paikalliselta väestöltä. Maahanmuuttajat esitetään taloudellisena rasitteena. Ainoana ratkaisuna maahanmuuttoon – varsinkin taloudellisista syistä tapahtuvaan maahanmuuttoon – esitetään sen lopettamista tai sen rajua vähentämistä sekä maahan jo muuttaneiden ihmisten karkottamista, mikäli mahdollista.
Kulttuuri on normien, tapojen, uskomusten ja ideologioiden sekoitus. Eri alueiden ja maiden kulttuurien välillä on suuria eroja, ja jopa naapurikaupungeissa tai -kylissä voi olla hyvin erilaisia suhtautumistapoja avioliiton ja kuoleman kaltaisiin ilon ja surun kokemuksiin, erilaisia ratkaisutapoja ristiriitatilanteisiin ja niin edelleen.
Kun eri kulttuurien ihmiset elävät yhdessä, syntyy kitkaa ja ärsytystä. Jos näitä hankauksia ei hoideta kunnolla, ne saattavat kehittyä yhteenotoiksi, jopa mellakoiksi.
Viime vuosikymmenen mittaan maahanmuuttajavastaiset näkemykset ja niiden pohjana olevat kulttuuriset stereotypiat ovat nousseet monissa maissa ensisijaiseksi poliittiseksi narratiiviksi. Yhdysvalloissa entinen presidentti Trump otti ensimmäisen vaalikampanjansa kärjeksi Meksikosta tulevien raiskaajien ja murhaajien pysäyttämisen ja sai sillä miljoonia äänestäjiä.
Britanniassa maahanmuuttajavastaisuus oli Brexit-äänestyksen tuloksen avaintekijä. Vaikka Eurooppa on demokratian ja liberalismin syntypaikka, maahanmuuttajavastaiset liikkeet ovat kohottaneet vihapolitiikan uusille kierroksille – maahanmuuttajia syytetään rikollisuudesta, taudeista, sosiaalitukien huijaamisesta ja kantaväestön työttömyydestä.
Maahanmuuttajavastaisten liikkeiden suosio äänestäjien keskuudessa on muuttanut poliittista tasapainoa ja saanut myös perinteiset valtavirran poliittiset puolueet pelkäämään vaikutelmaa, jonka mukaan ne olisivat maahanmuuttoasioissa pehmeitä.
On kiinnostavaa spekuloida, miksi maahanmuuttajavastainen liike on muodostunut niin vahvaksi – varsinkin kun analyytikot ovat yhtä mieltä siitä, että maahanmuutto on hyväksi maahanmuuttajille, heidän kotimailleen ja maille, joihin he muuttavat.
Maahanmuutto hyödyttää myös kohdemaita.
Muuttajille itselleen hyödyt ovat ilmeiset. Muutto mahdollistaa tulojen lisäämisen, usein moninkertaisesti.
Yleensä muutto hyödyttää myös lähtömaahan jääviä perheitä ja yhteisöjä, sillä kotiin lähetetty raha saa aikaan lisäinvestointeja niin fyysiseen kuin inhimilliseenkin pääomaan. Rahalähetysten lisäksi lähtömaat hyötyvät palaajien hankkimista uusista taidoista.
Maahanmuutto hyödyttää myös kohdemaita. Se tarjoaa työvoimaa kaikkein raskaimpiin ja työläimpiin töihin esimerkiksi maanviljelyksessä ja karjankasvatuksessa, mutta myös vanhusten tai pienten lasten hoidossa tai pikkukauppojen kaltaisten pitkiä työpäiviä vaativien ja vähäisiä voittoja tarjoavien pienyritysten pyörittämisessä.
Tämä auttaa pitämään näiden peruspalveluiden hinnat halpoina ja lisäksi vapauttaa kantaväestön tuottavampaan toimintaan. Monissa maissa maahanmuuttajat myös maksavat veroja merkittävästi enemmän kuin saavat sosiaalitukia (se, missä määrin näin tapahtuu, riippuu toki monesta seikasta, kuten kunkin maan vero- ja etuusjärjestelmistä sekä maahanmuuttajien ikäprofiilista, taidoista ja työllisyystilanteesta).
Maahanmuuttaja voi myös tuoda mukanaan tiettyjä taitoja, jotka ovat isäntämaassa harvinaisia. Tämä koskee niin lääkäreitä ja muita terveydenhoidon ammattilaisia kuin it-alaa. Britanniassa ja Yhdysvalloissa maahanmuuttajien jälkeläiset rikastuttavat valtavirran poliittisia puolueita johtajuudella ja strategisella ajattelulla – mikä on merkki siitä, että isäntäkansakunnissa on pulaa näistä tärkeistä taidoista.
Entä kielteiset sivuvaikutukset? Aiheuttaako maahanmuutto haittaa ainakin joillekin väestön osille kehittyneissä vastaanottajamaissa? Korvaavatko he paikallista ammattitaidotonta työvoimaa ja aiheuttavat palkkojen alenemista?
Jo vuosikymmenien ajan empiirinen tutkimus on osoittanut, että maahanmuuton kielteisiä sivuvaikutuksia liioitellaan. Erityisesti maahanmuuton vaikutukset vähäistä ammattitaitoa vaativien töiden palkkaukseen ovat suhteellisen vähäisiä ja lyhytaikaisia.
Kun maahanmuuton rajoitukset alhaisen tulotason EU-maista Britanniaan poistettiin, muutto itäisen Euroopan maista yli kolminkertaistui ja ulkomaisten työntekijöiden osuus työvoimasta kasvoi noin seitsemään prosenttiin. Itäeurooppalaisten työntekijöiden saapuminen ei johtanutkaan työttömyyden lisääntymiseen matalapalkkaisten brittityöläisten keskuudessa – päinvastoin paikallisille tulikin lisää työpaikkoja.
Joillakin menee erittäin hyvin, mutta monet ovat myös menettäneet työnsä tai heidän tulonsa ovat pudonneet.
Matalapalkkaisista maahanmuuttajista eroon hankkiutuminen tai heidän hyödyntämisensä vähentäminen ei myöskään lisää kotimaisten työläisten työllisyyttä tai nosta heidän palkkojaan. Kun Yhdysvallat rajoitti siirtolaisten kausityötä maataloudessa, maanviljelijät eivät palkanneet heidän tilalleen paikallisia työläisiä, vaan tulivat toimeen vähemmillä työntekijöillä joko vaihtamalla viljelylajiketta tai investoimalla uuteen, kalliiseen teknologiaan.
Miksi maahanmuutosta sitten on tullut niin tärkeä asia, josta on niin paljon harhatietoa? Yksi oleellinen syy on, että se tarjoaa sumuverhon muille yhteiskuntaa jakaville muutoksille. Niistä tärkein on eriarvoisuuden lisääntyminen.
Viimeisten vuosikymmenien aikana maailmasta on nopeasti tullut aiempaa globalisoituneempi ja yhteenkietoutuneempi. Samaan aikaan teknologia on rajusti muuttanut työllisyysnäkymiä.
Tuottavuus ja tulot ovat yleisesti ottaen kasvaneet ja useimpien ihmisten elintaso on kohonnut samalla kun äärimmäinen köyhyys on vähentynyt. Mutta hyödyt eivät ole jakautuneet tasaisesti. Joillakin menee erittäin hyvin, mutta monet ovat myös menettäneet työnsä tai heidän tulonsa ovat pudonneet.
Erityisessä vaarassa ovat nuoret, varsinkin ne, joilla puutteellisen ammattitaidon ja koulutuksen vuoksi on vain vähän mahdollisuuksia saada turvallinen ja pysyvä työpaikka. Toimeentuloturvan puuttumisen tähden he eivät voi suunnitella omaa tai perheensä tulevaisuutta.
Maahanmuuttajia on niin helppo syyttää, ettei heitä oikeastaan edes tarvita maahanmuuttajavastaisuuden syntyyn.
Yhteiskunnan muuttuminen on luonut suunnattomia sosiaalisia paineita. Populistiset puolueet ja johtajat ovat ketterästi hyödyntäneet näitä vaikeuksia ja huolen tunteita, ja maahanmuuttajat ovat helppoja syntipukkeja.
Itse asiassa maahanmuuttajia on niin helppo syyttää, ettei heitä oikeastaan edes tarvita maahanmuuttajavastaisuuden syntyyn. Britanniassa monet Brexitin puolesta äänestäneet elivät alueilla, joissa oli varsin vähän maahanmuuttajia – mutta joita oli murjonut teollisuuden taantuminen.
Manner-Euroopassa puolestaan maahanmuuttajavastainen retoriikka on vihamielisintä ja menestyksellisintä Puolan ja Unkarin kaltaisissa maissa, vaikka niiden siirtolaismäärät ovat tosiasiassa äärimmäisen pieniä.
Tulevina vuosikymmeninä maahanmuutto pysyy elintärkeänä sekä Euroopalle että Pohjois-Amerikalle. Kun ottaa huomioon koronapandemian vielä entistäkin alemmas painamat syntyvyysluvut, maahanmuuttajia tarvitaan työskentelemään maatiloilla ja tehtaissa, pitämään yllä elintasoa ja ennen kaikkea rahoittamaan ikääntyvän väestön eläkkeitä ja terveydenhoitoa.
Sen tähden kehittyneiden maiden vastuuntuntoisilla puolueilla ja koko maailman älymystöllä onkin velvollisuus vastustaa maahanmuutosta ja kulttuurien välisestä konfliktista sepitettyä myrkyllistä narratiivia.
Toisaalta kehitysmaiden hallitusten tulisi olla vaativampia ja selvempisanaisia puolustaessaan siirtolaisyhteisöjen oikeuksia.
Ja ehkä on aika mennä vieläkin pidemmälle. Ehkä Bangladeshin, Intian, Pakistanin, Filippiinien ja Romanian kaltaisten, suurten maahanmuuttajien lähtömaiden on aika pyytää korvauksia lähtijöiden kotimaassaan ennen lähtöään saamastaan koulutuksesta ja huolenpidosta.
Näiden maiden tulisi vaatia, että osa niistä lähteneiden työntekijäiden maksamista veroista lähetettäisiin lähtömaihin. Varat voitaisiin korvamerkitä esimerkiksi terveydenhoitoon ja koulutukseen, jotta epäilyt rahojen epäasianmukaisesta käytöstä hälvenisivät. Ehkäpä Maailmanpankin tai YK:n kaltaiset instituutiot voisivat hallinnoida näitä varoja.
(IPS)
Daud Khan on taloustieteitilijä, joka toimii useiden hallitusten ja kansainvälisten järjestöjen konsulttina ja neuvonantajana. Leila Yasmine Khan on filosofi ja vapaa kirjoittaja.
Englannin kielestä suomentanut Matti Ripatti.
KUVITUS SAMULI SIIRALA
