Tasa-arvon seuraavat sata vuotta

Kun valtioiden johtajat kokoontuvat, yhteiskuvien naiset voi laskea yhden käden sormilla. 

Naisjohtajien määrä lisääntyi viime vuonna yhdellä, kun rauhannobelisti Aung San Suu Kyi astui valtaan Myanmarissa. Vaikka hän ei voi perustuslain mukaan toimia presidenttinä, Suu Kyi on maansa tosiasiallinen johtaja.

Nainen valtionpäämiehenä ei väistämättä tarkoita tasa-arvoloikkaa muussa politiikassa.

Nainen valtionpäämiehenä ei väistämättä tarkoita tasa-arvoloikkaa muussa politiikassa.

Tasa-arvotyötä tekevät järjestöt ovat arvostelleet Suu Kyita siitä, ettei hän ole edistänyt naisten asemaa nykyistä ponnekkaammin. Maan 18 ministerin hallituksessa Suu Kyi on ainoa naisministeri. Parlamentin jäsenistä naisia on kymmenen prosenttia. Naispoliitikkojen vähäisestä määrästä huolimatta naiskiintiöt eivät saa maassa kannatusta.

Myös muut yhteiskunnan alueet kaipaavat parannuksia sukupuolten tasa-arvoon.

Suomen tapaan Myanmarin tytöt suoriutuvat koulusta keskimäärin poikia paremmin. Yli puolet tytöistä jatkaa yläkouluun, pojista alle puolet.

Tyttöjä ja naisia on myös myanmarilaisten enemmistö, 51,5 prosenttia. Silti naisten virallinen työllisyysaste on merkittävästi pienempi kuin miesten.

KANSAINVÄLISESSÄ KEHITYSPOLITIIKASSA naisten asema ja oikeudet ovat näkyvästi esillä.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on uhannut leikata tuen järjestöiltä, jotka puhuvat seksuaali- ja lisääntymisoikeuksien puolesta ja tarjoavat tietoa abortista. Mahdolliset leikkaukset rankaisisivat erityisesti tasa-arvotyötä tekeviä YK-järjestöjä.

Suomi keskittää kehitysyhteistyövarojaan seksuaali- ja lisääntymisoikeustyöhön.

Alankomaat ja Pohjoismaat ovat ilmoittaneet tukevansa naisten asemaa parantavaa työtä. Suomi myös keskittää kehitysyhteistyövarojaan seksuaali- ja lisääntymisoikeustyöhön.

Vaikka valtaosa Euroopan maista puolustaa naisten oikeuksia päättää kehostaan, eivät oikeudet ole itsestäänselvyys edes Euroopan unionin sisällä.

Seksuaali- ja lisääntymisoikeudet ovat yksi EU:n parhaillaan uudistettavan kehityspolitiikan suurimmista kiistakysymyksistä. Jäsenmaihin kuuluu uskonnollisesti ja arvoiltaan konservatiivisia maita, jotka vastustavat oikeuksien kirjaamista uuteen kehityspolitiikkaan. Kevään aikana asiasta käydään kiivas arvokeskustelu.

Tasa-arvoa koetellaan tasaisesti. Onneksi vuosikymmenten aikana tasa-arvotyö on tuottanut paljon tuloksia.

Satavuotiaan Suomen kunniaksi julkaisemme verkkosivuillamme sata kehitysyhteistyön tulosta. Tulokset kertovat, että tytöt pääsevät aiempaa useammin kouluun ja tyttöjen sukuelinten silpominen on vähentynyt. Naisten työllisyys on useissa maissa parantunut yrittäjäkoulutuksen ja -rahoituksen ansiosta.

Satavuotias Suomi on onnistunut tekemään paljon naisten aseman hyväksi niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Työtä riittänee kuitenkin myös seuraavaksi sadaksi vuodeksi.

Brittiläinen avustusjärjestö Oxfam arvioi, että nykytahdilla naisilla kestää 170 vuotta saada sama palkka samasta työstä kuin miehet.

TEKSTI MINTTU-MAARIA PARTANEN