Tehoa köyhyyden vastaiseen toimintaan

Kehitysyhteistyöohjelmien tulisi tavoittaa nimenomaan kaikkein äärimmäisimmässä köyhyydessä elävät ihmiset, kirjoittaa BRAC-järjestön kansainvälisten asioiden toiminnanjohtaja Shameran Abed.

Vuosien 1990 ja 2019 välillä äärimmäisessä köyhyydessä – Maailmanpankin määritelmän mukaan alle 1,9 dollarilla päivässä – elävien ihmisten määrä laski 1,9 miljardista 648 miljoonaan. Koronaviruspandemia on kääntänyt kehityksen suunnan ja työntänyt arviolta 150 miljoonaa ihmistä takaisin äärimmäiseen köyhyyteen.

Tavoitteena oli lopettaa äärimmäinen köyhyys seuraavan vuosikymmenen aikana, mutta siitä oltiin jäljessä jo ennen pandemiaa. Köyhyyden väheneminen oli hidastunut: maailmanlaajuiset köyhyysluvut laskivat alle puoli prosenttiyksikköä vuosittain. Tuolla tahdilla ilman pandemiaakin 537 miljoonaa ihmistä eläisi yhä äärimmäisessä köyhyydessä vuonna 2030. YK:n kestävän kehityksen tavoitteita, varsinkaan ensimmäistä, ei saavutettaisi.

Kaikkein köyhimmillä on hyvin epätodennäköisesti pankkitilejä, pysyviä osoitteita tai virallisia henkilöpapereita.

BRAC on maailman suurin globaalista etelästä johdettu kansalaisjärjestö, jossa olemme vuosikymmeniä neuvoneet, suunnitelleet ja toteuttaneet köyhyyttä vähentäviä toimia. Tämä on auttanut meitä oivaltamaan, miten köyhyyden vastaisista ohjelmista ja politiikasta saadaan tehokkaampia.

Ensinnäkin, ohjelmien on tavoitettava kaikkein äärimmäisimmässä köyhyydessä elävät ihmiset. Näiden ihmisten on vaikeaa päästä mukaan sosiaalisiin ohjelmiin ja palveluihin. Heillä on hyvin epätodennäköisesti pankkitilejä, pysyviä osoitteita tai virallisia henkilöpapereita, joita kaikkia voidaan vaatia palveluihin rekisteröitymiseksi. Julkisten palvelujen saajina he kohtaavat myös sosiaalista stigmaa, ja heiltä puuttuu usein tarvittavaa tietoa heille sopivista ohjelmista.

Matalatuloisissa maissa 79 prosenttia kaikkein vähiten tienaavasta viidesosasta ihmisiä ei saa minkäänlaista sosiaalista tukea. Jotta apu saavuttaisi sitä kaikkein eniten tarvitsevat, hallitusten on kumppaneineen suunniteltava politiikkaa ja ohjelmia, jotka ylittävät äärimmäisessä köyhyydessä elävien ihmisten kohtaamat esteet. Heidät on integroitava olemassa oleviin sosiaalisiin turvaverkkoihin.

Toiseksi, ohjelmien on helpotettava äärimmäisessä köyhyydessä eläviä ihmisiä rakentamaan pitkäaikaista kestokykyä. Hallitusten ja kumppaneiden on tehtävä muutakin kuin tyydytettävä perustarpeita. On myös sijoitettava siihen, että äärimmäisen köyhät voivat hankkia taitoja ja resursseja, jotka estävät heitä vajoamasta takaisin köyhyyskuiluun. Kokemustemme mukaan tämä on erityisen tärkeää kriisiaikana.

Ohjelmissa on otettava huomioon köyhyyden moniulotteisuus.

BRACin tiimi totesi tämän äskettäin neuvoessaan Filippiinien hallitusta ja Aasian kehityspankkia köyhyyden vähentämisessä. Pandemian aikaisessa ohjelmassa yhdistyivät maan hallitukselta tuleva raha-apu ja paikallishallinnolta saatu ruoka-apu. Samalla tarjottiin ihmisten tarvitsemia resursseja ja koulutusta useiden tulolähteiden hankkimiseksi. Tuloksena 76 prosenttia ohjelmaan osallistuneista ihmisistä pystyi hankkimaan tuloja jopa tiukan yhteiskunnan sulun aikana.

Kolmanneksi, ohjelmissa on otettava huomioon köyhyyden moniulotteisuus, ja nähtävä se oikeassa asiayhteydessä. Äärimmäinen köyhyys on moniulotteinen ilmiö. Sitä määriteltäessä on otettava huomioon, miten monenlaista puutetta äärimmäisessä köyhyydessä elävät ihmiset kohtaavat puhtaasta vedestä ja sähköstä aliravitsemukseen ja sosiaaliseen syrjintään. Nämä puutteet ja hankkeet niiden korjaamiseksi vaihtelevat eri yhteisöissä ja maantieteellisillä alueilla. Hallitusten ja niiden kumppanien on suunniteltava kokonaisvaltaisempia hankkeita, jotka auttavat köyhiä ihmisiä kohtaamaan ainutlaatuiset haasteensa. Hankkeiden perustana on arvioitava tekijät, jotka liittyvät tiettyihin alueisiin ja niiden sosioekonomiseen kontekstiin.

Neljänneksi, ohjelmiin on otettava mukaan paikalliset yhteisöt ja hallitukset. Näiden aktiivinen mukana olo voi auttaa köyhyyttä vähentäviä hankkeita nivoutumaan paremmin ihmisten jokapäiväiseen elämään ja saamaan paikallisen hyväksynnän. Kansalaisyhteiskunnan osallistuminen voi olla tärkeää, jotta varmistetaan hallitusten vastuullisuus, ja voidaan vaatia tehokkaampaa politiikkaa ja ohjelmia. Paikallishallinnot voivat auttaa kansallisia hallituksia ja niiden kumppaneita löytämään marginalisoituneet kotitaloudet ja auttaa niitä pääsemään osaksi yhteiskuntaa.

Viidenneksi, hallitusten ja kumppaneiden on opittava, mikä toimii ja mikä ei, ja suunniteltava ohjelmat sen mukaisesti. Jotta köyhyyden vastaiset toimet olisivat mahdollisimman tehokkaita ja laaja-alaisia, hallitusten ja kumppanien on sitouduttava monitoroimaan ja evaluoimaan ohjelmia sekä oppimaan niistä toteutuksen aikana. Jos tarpeen, ohjelmia on korjattava.

Arvioinnit on aloitettava identifioimalla periaatteet, joiden pohjalta ohjelmat suunniteltiin. Ohjelmien osat on testattava noiden periaatteiden pohjalta, ja tuloksia on monitoroitava tarkasti. Ainoastaan muokkaamalla periaatteita todisteiden pohjalta, hallitukset ja kumppanit voivat olla varmoja, että heidän toteuttamillaan ohjelmilla on pitkäaikaisia vaikutuksia, ja ne pystyvät vastaamaan ihmisten ainutlaatuisiin ja muuttuviin tarpeisiin.

Ainoa tapa pitää ihmiset mukana kehityksessä, on taata köyhyyttä vähentävien toimien parempi rahoitus, kokonaisvaltaisuus ja tehokkuus.

Tähän kaikkeen tarvitaan yhteistyötä. Jos kansainvälinen yhteisö seuraa näitä askelia, köyhyyttä vähentävistä ohjelmista voi tulla inklusiivisempia, joustavampia ja kattavampia. Kansalaisyhteiskunnan ja tiedeyhteisön lisäksi hallitukset tarvitsevat kehityksen toimijoita – monenkeskisiä instituutioita ja avunantajamaita resurssikuilujen täyttämiseksi. Näitä tarvitaan, kunnes maat saavat itse liikkeelle omat riittävät voimavaransa. Monilla matalan ja keskitulon valtioilla ei yksinkertaisesti ole riittävästi kapasiteettia ja budjetin liikkumavaraa toteuttaakseen laajoja, köyhyyttä vähentäviä toimia omin avuin.

Ensimmäinen kestävän kehityksen tavoite on vahvasti yhteydessä muihin tavoitteisiin – sukupuolten välisen tasa-arvon takaamisesta ravitsemuksen kestävään parantamiseen. Koronapandemia on kumonnut vuosikymmenten edistyksen näillä alueilla. Toipumiseen tarvitaan sektorien rajat ylittäviä toimia, joilla tuetaan monia kehityksen alueita samanaikaisesti. Ainoa tapa pitää ihmiset mukana kehityksessä, on taata köyhyyttä vähentävien toimien parempi rahoitus, kokonaisvaltaisuus ja tehokkuus.

Shameran Abed on Bangladeshissa päämajaansa pitävän kehitysyhteistyöjärjestön BRACin kansainvälisten asioiden toiminnanjohtaja.

© Project Syndicate

Englannin kielestä suomentanut Outi Einola-Head.