Miksi toiset maat kehittyvät, mutta toiset eivät?

Maailma on menossa parempaan päin. Kehitysyhteistyöllä voidaan tukea tätä kehitystä ja siksi siihen kannattaa panostaa myös tulevaisuudessa.

Media tuo inhimilliset tragediat olohuoneisiimme. Päivittäin eteemme piirtyy kuva siitä inhimillisestä tuhosta, mitä sota, terrorismi ja taudit aiheuttavat esimerkiksi Syyriassa, Itä-Ukrainassa tai Kongossa. Näitä kauheuksia katsellessa voi helposti ajatella, että elämme synkkää aikaa. Että maailma on syöksymässä yhä syvemmälle väkivallan kierteeseen.

Itse asiassa totuus on täysin päinvastainen.

Ihmiskunnalla ei ole koskaan mennyt niin hyvin kuin tänä päivänä. Vuonna 1960 maailman lapsista 18 prosenttia kuoli ennen viidettä syntymäpäiväänsä. Nykyään näin käy alle 5 prosentille. Samassa ajassa Saharan eteläpuolisen Afrikan ihmisten elinajanodote on kiivennyt 41 vuodesta 57 vuoteen. Globaalisti, hyvin köyhien ihmisten määrä on puolittunut vuoden 1990 jälkeen. Terveyden parantumisen lisäksi väkivalta on vähentynyt. 2000-luvulla ihmisiä on kuollut sodissa sata kertaa vähemmän kuin 1900-luvulla tai sitä edeltävillä vuosisadoilla.

Entäs koulutus? Niiden lasten määrä, jotka eivät pääse peruskouluun, on puolittunut vuoden 2000 jälkeen, nykyään yli 90 % maailman lapsista pääsee kouluun. Afrikkakaan ei ole kuin ennen – maanosan talous kasvaa nopeammin kuin minkään muun alueen. Epäkohtia on edelleen ja jokaisen suurvallan käsissä on viattomien verta. Mutta katsottiinpa melkein mitä mittaria tahansa (ilmastoon liittyviä lukuun ottamatta), maailma on huomattavasti parempi paikka nykyään kuin 50 vuotta sitten.

Voimme siis tehdä johtopäätöksen, että jokin nykyisessä maailmanjärjestyksessä toimii. Jostakin syystä köyhyys, kouluttamattomuus ja väkivalta ovat vähenemään päin.

Mikä sitten toimii?

Taloustieteilijät Daron Acemoglu ja James Robinson ovat vakuuttavasti osoittaneet, että parhaiten taloudellista kehitystä ennustaa yhteiskunnan poliittinen järjestelmä. Laajapohjainen, tasapuolinen ja lakeihin perustuva poliittinen järjestelmä mahdollistaa kehityksen. Olen avannut heidän argumenttiaan laajemmin toisaalla, mutta perusideana on se, että jos jokin valtaapitävä taho käärii taloudellisen toimeliaisuuden hedelmät itselleen, ei kehitys ole yksilöille kannattavaa. Se on ihan sama, onko tämä riistäjä valtion johto, puolueen virkamies, heimopäällikkö, mafia tai siirtomaaisäntä. Kun joku toimija on lain yläpuolella, tulee hänestä riistäjä, joka estää kehityksen. Viljelijä tietää, että jos hän tehostaa toimintaansa, päätyy ylimääräinen vilja jonkun muun taskuun. Siksi hänen ei kannata vaihtaa hevosvetoista auraa traktoriin. Ja siksi häntä on aivan turha auttaa kehittymään, jos poliittinen järjestelmä tekee kehityksen tyhjäksi. Kaikkina aikoina, kaikissa yhteiskunnissa, riistävä poliittinen järjestelmä ja siitä hyötyvät valtaapitävät ovat kehityksen keskeinen jarru.

Siksi, jos tavoitteena on kehitys, olisi ensiksi pistettävä kuntoon poliittinen järjestelmä. Kun riistävät instituutiot on purettu, on ihmisillä mahdollisuus itse parantaa omaa asemaansa. Tässäkin heitä voidaan tukea esimerkiksi tarjoamalla alkupääomaa mikrolainojen kautta tai sopivia työkaluja. Mutta olennaista on se, että laajapohjainen poliittinen järjestelmä antaa heille mahdollisuuden itse olla vastuussa omasta kehityksestään. Siksi kehittyviä maita autettaessa on olennaisen tärkeää kiinnittää huomiota poliittiseen järjestelmään: Miten voidaan tukea kehitystä kohti oikeuspohjaista, tasa-arvoista ja vähemmän korruptoitunutta järjestelmää? Tämä on tietysti enemmän poliittisten toimijoiden käsissä kuin suoraan kehitysyhteistyön kautta toteutettavissa. Mutta myös kehitysyhteistyössä on tärkeätä mahdollisuuksien mukaan tukea näitä rakenteellisia uudistuksia kohti laajapohjaisempaa yhteiskuntajärjestystä.

Samaan aikaan kehitysyhteistyöllä itsellään on myös tärkeä rooli myönteisessä kehityksessä. Bill Gates – jonka hyväntekeväisyyssäätiön 3,6 miljardin dollarin vuosibudjetti on samankokoinen kuin Kansainvälisen Punaisen Ristin – on laskenut, että vuoden 1988 jälkeen 2,5 miljardia lasta on rokotettu poliota vastaan ja vuoden 2000 jälkeen 440 miljoonaa lasta on rokotettu muita yleisimpiä rokotettavissa olevia tauteja vastaan. Samaan aikaan esimerkiksi malarialta suojaavia verkkoja on jaettu 360 miljoonaa. Nämä ovat sellaisia lukuja, että kyseessä ei ole mikään pieni puuhastelu, vaan toiminnalla on globaali vaikutus ihmiskunnan terveyden edistämisessä. Gatesin mukaansa kehitysyhteistyö on ”fantastinen investointi”, joka ”pelastaa ja parantaa ihmiselämiä tehokkaasti ja mahdollistaa pitkäaikaisen taloudellisen kasvun.” Sen jälkeen kun Global Fund aloitti malarian vastaisen työn Kambodžassa vuonna 2002, malariasta johtuvat kuolemat ovat vähentyneet 80 %. Hyvin toteutettu kehitysyhteistyö siis todella toimii. Onneksi kehitysyhteistyöjärjestöt ovat oppineet aiemmista virheistään ja projektien tehokkuuden valvonta on kehittynyt. Sen seurauksena yhä useampi kehitysyhteistyöprojekti nykyään todella toimii.

Kyynikkoja riittää ja epäkohtia tulee aina olemaan. Mutta ”big picture” on tämä:

Maailma on menossa parempaan päin. Kehitysyhteistyön avulla voidaan tukea tätä kehitystä. Ja sen avulla voidaan pelastaa ihmishenkiä. Siksi meidän kannattaa panostaa siihen myös tulevaisuudessa.

6 kommenttia artikkeliin ”Miksi toiset maat kehittyvät, mutta toiset eivät?

  1. ”Se on ihan sama, onko tämä riistäjä valtion johto, puolueen virkamies, heimopäällikkö, mafia tai siirtomaaisäntä. Kun joku toimija on lain yläpuolella, tulee hänestä riistäjä, joka estää kehityksen. Viljelijä tietää, että jos hän tehostaa toimintaansa, päätyy ylimääräinen vilja jonkun muun taskuun. Siksi hänen ei kannata vaihtaa hevosvetoista auraa traktoriin. Ja siksi häntä on aivan turha auttaa kehittymään, jos poliittinen järjestelmä tekee kehityksen tyhjäksi. Kaikkina aikoina, kaikissa yhteiskunnissa, riistävä poliittinen järjestelmä ja siitä hyötyvät valtaapitävät ovat kehityksen keskeinen jarru.”

    Suomen verotus estää kehityksen. Suomi on jäänyt makaamaan 90-luvun lopun 2000 luvun alun toimintaan. Verot alas niin alkaisi Suomessakin taas tapahtumaan.

  2. Suurin piirtein näin, mutta joistakin asioista olen ehkä vähän eri mieltä. Taloustieteilijä Angus Deatonin mukaan, eniten ovat kehittyneet ne maat jotka ovat saaneet vähiten kehitysapua (The Great Escape – health, wealth and the origins of inequality). Esim. Kiina ja Intia. Näistä ainakaan Kiinaa ei voida pitää millään tavoin demokraattisena. Kuitenkin suurpääoma on Kiinaan mennessään nostanut satoja miljoonia köyhyydestä. Sanoisin, että tärkein asia maan kehitykselle on luottamus. Kiinaan uskalletaan sijoittaa, Venäjälle vähän niin ja näin tällä hetkellä.

    Liian suurten avustusten antaminen johtaa helposti passivoitumiseen ja maan yläluokka osaa käyttää sitä hyväkseen.

    Demokratian kehittymistä ennustaa parhaiten mm. keskiluokan suuruus ja kaupunngistumisaste (esim Tatu Vanhaneen: Democracy).

  3. Tuo kaikki kehitys on tapahtunut valtiollisesta kehitysavusta huolimatta!
    Diktatuurien tukeminen budjettivaroin on hidastanut oikeaa elinolojen kehittymistä
    Kiinalaiset toimivat oikein: investoivat, vaativat, sijoittavat.

  4. Muistelen maailmaa 50 vuotta sitten. Koulussa kiusattiin. Melkein kuka tahansa saattoi minä tahansa hetkenä alkaa kiusata ketä vain. Olin huono kiusaamaan. Itsessäni oli niin monta kiusaamiseen sopivaa piirrettä, että sain aina nenilleni, kun heitin vaikka kuinkakin nokkelan piikin toiselle. Jotkut harvat eivät koskaan kiusanneet. Ihailin heitä ihmeissäni. Miten he pystyivät pysyttelemään tyyninä ja ystävällisinä ilkeän loukkauksen kuultuaan? Toivottavast sellaisia on edelleen joka luokassa. Kiusaaminen on mediatietojen mukaan institutionalisoitunut säännöllisesti vakiouhreihin kohdistuvaksi, ei enää satunnaiseksi, osaksi kouluarkea – aikuisten siunauksella.

    Aikuiset eivät tietääkseni kiusanneet toisiaan. Aikuiset muistivat sodan. Sodan käymisessä ei ollut mitään moraalisesti arveluttavaa – oltiinhan me suomalaiset oikealla puolella. Maailmassa käytiin jatuvasti sotia, jotka johtuivat siitä, että joissakin maissa oli vallassa sivistymättömiä hirmuhallitsijoita, jotka pakottivat armeijansa hyökkäämään kunnollisten naapurimaiden ihmisten kimppuun, ja näiden oli pakko puolustautua kuten Suomen Neuvostoliittoa vastaan.

    Tuolloin 12-vuotiaana aloin seurata mediasta Yhdysvaltojen tummaihoisten ihmisoikeustaistelua. Enkä voinut käsittää, että inhimillisen sivistyksen korkein ilmentymä, amerikkalainen yhteiskunta, syrji ihmisiä ihonvärin vuoksi. Ei Suomessa olisi voinut moista edes kuvitella. Sitten tuli vuosi 1967 ja oivallus, ettei pieni ja hyveellinen Israel taistelekaan puhtain asein Daavidina raakalaismaisten arabi-Goljatien laumoja vastaan. Tv-ruudun täyttivät Biafran nälkään kuolevien lasten palloksi paisuneet vatsat. Martin Luther King ammuttiin.

    Puolen vuosisadan aikana olisi ollut kohtalaisen helppoa järjestää ihan jokaiselle tälle planeetalle syntymään sattuneelle ihmiselle puhdas juomavesi ja perusterveydenhoito, käsittäen seksuaali- ja lisääntymisterveyden,. Jos pelkästään noita olisi alettu toteuttaa pontevasti 1960-luvulta alkaen, meitä olisi täällä nyt kivan vähän. Jokainen meistä pohjoismaisessa hyvinvointidemokratiassa eläneistä kai pitää itsestäänselvyytenä talouden kukoistusta ihmisoikeuksia kunnioittavassa maassa. Miksi valitsemme päättäjiksemme aivokääpiöitä, jotka vähentävät kehitysyhteistyövaroja ja viis veisaavat kansainvälisen kaupan eettisyydestä? Onko taviksella mitään muuta keinoa vaikuttaa kuin ostaa reilun kaupan tuotteita ja tukea Amnesty Internationalia?

  5. Ihmisten liikkuvuutta/kohtaamisia maailmalla sekä kontakteja muihin yhteisöihin oman yhteisön ulkopuolella tulisi entisestään helpottaa ja lisätä. Esim. Internet tulisi saattaa kaikkien maailman ihmisten ulottuville.Tällä tavoin ihmiset pystyisivät oppimaan toisiltaan ja rakentamaan parempia yhteiskuntamalleja.

  6. Kiitos artikkelista. Oli ilo lukea. Kunnes sitten pahat ajatukset valtas mielen.
    Tämä 50 vuoden kehitys on kieltämättä ollut eduksi ihmiskunnalle, mutta millä hinnalla se on saavutettu. Luonnonvaroja on tuhlataan, luontoa saastutetaan, eläinkuntaa riistetään varmasti enemmän kuin 50v sitten jo pelkästään siksi, että ihmisiä on jonkun verran enemmän.
    Kun ihmiset elävät pitempään seuraa se, että maapallo ylikansoittuu. Ruoka ei riitä, juomavesi ei riitä, öljy loppuu, energiaa ei riitä jne.
    Ratkaistaanko nämäkin ongelmat panostamalla kehitysyhteistyöhön?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *