Kuvasi on mustavalkoinen, Matti

Ulkoministeriön pitkäaikainen virkamies Matti Kääriäinen rusikoi kehitysyhteistyötä kirjassaan Kehitysavun kirous. Hän riuhtoo niin moneen suuntaan, että minulle jää epäselväksi, mitä hän yrittää sanoa.

Hyvä Matti, olen lukenut tuoreen teoksesi Kehitysavun kirous kahteen kertaan. Se tekee minut surulliseksi ja aika paljon myös harmittaa.

Minua harmittaa, koska olet omien sanojesi mukaan heittänyt koko elämäntyösi roskiin. Siihen sinulla on tietysti oikeus. Kurjinta on kuitenkin se, että minä ja monet muut entiset kollegasi olemme eri mieltä perusteluistasi ja siitä tavasta kuinka sen teet.

Ja ei, en niele väitteitäsi siitä ettetkö olisi saanut kuuntelijoita näkemyksillesi ulkoasiainministeriössä. Esimerkiksi vuoden 2011 kehityspoliittista ohjelmaa laadittaessa sinunkin pitkä lausuntosi analysoitiin tarkasti ja Kehityspoliittisilla päivillä ohjelmasta keskusteltaessa olit kutsumanani puhujana.

Yksi keskeinen argumenttisi on, ettei Afrikka ole kehittynyt mihinkään eikä ainakaan kehitysavusta tässä kehityksessä ole ollut hyötyä. Tästä kertovat eri aikoina mantereelta ottamasi valokuvat. Kehitystä ei ole tapahtunut, koska kuvat näyttävät sinusta samanlaisilta riippumatta siitä, milloin ne on otettu. Minullakin on paljon valokuvia sen 20 vuoden ajalta, jonka mantereella vakituisesti asuin, ja ne näyttävät ihan toisen todellisuuden. Mutta onneksi kehityspolitiikkaa ei tehdä valokuvien pohjalta.

Toki Matti, esittelet kirjassasi myös tilastollisia aineistoja, faktoja ja jopa akateemista tutkimusta näkemystensä tueksi. Nykyisin tutkimuslaitoksen johtajana työskentelevänä toivoisin melkeinpä, ettet olisi näin tehnyt, koska sen verran valikoivasti olet tutkimuksiasi lukenut.

Esimerkiksi kehitystaloustieteen ”taistelevien metsojen” eli Jeffrey Sachsin ja William Easterlyn näkemysten marssittaminen todistamaan, että olet ollut oikeassa on vähintään outoa: miehet eivät ole keskenään samaa mieltä juuri mistään.

Hämmentävä paradoksi on myös se – josta voisimme ehkä enemmänkin joskus puhua – kuinka mielestäsi kehitysmaan edustajat ovat oikeassa, ja että köyhiä pitäisi kuunnella (jopa ’perustaa köyhien parlamentti’), mutta omat auktoriteettisi ovat lähes yksinomaan anglosaksisia valkoisia miehiä. Okei, kehitysyhteistyökriitikko ja entinen investointipankkiiri Dambisa Moyo saa paljon palstatilaa ja tunnettu mosambikilainen taloustieteilijä Carlos Nuno Castel Branco muutaman rivin, mutta heidän lisäkseen muita afrikkalaisia käytännössä kirjassa ei kuunnella.

Se tutkimusmaailmasta, koska en kirjoita tätä tekstiä kuitenkaan Pohjoismaisen Afrikka-instituutin johtajana.

***

Entisenä kehitysyhteistyön sekatyöntekijänä, kehityspoliittisena keskustelijana ja pitkään viidessä eri Afrikan maassa asuneena en millään tahdo saada kirjastasi selvää siitä, mitä mielestäsi on oikea kehitys ja miten sitä pitäisi tukea.
Ensiksi sanot, että pitäisi saada aikaan oikeudenmukaisempi talousjärjestelmä, johonliittyy demokratia eikä pelkästään köyhyyden vähentäminen (sivu 12). Myöhemmin kerrot, kuinka demokratiaa ei oikeasti tarvita, vaan Kiinan ote on juuri oikea (sivu 64). Pian ylistät YK:n vuosituhattavoitteita (sivu 66), joista ensimmäinen on kuitenkin tuloköyhyyden vähentäminen.

Epäjohdonmukainen olet kirjoittaessasi demokratian tukemisesta. Yhtäältä peräänkuulutat rakenteellisia muutoksia (erityisesti oikeudenmukaisuutta ja demokratiaa kansainvälisen yhteisön tasolla) ja toisaalta mielestäsi Kiinan malli on toimiva (sivu 64).

Jos perusviestiäsi oikein yrittämällä yrittää ymmärtää, kehitysmaille pitäisi antaa enemmän päätösvaltaa – mutta toisaalta ne ovat kaikki toimimattomia (sivu 109) ja kaikki johtajat ovat korruptoituneita eikä heitä voisi vähempää kiinnostaa köyhyyden vähentäminen (sivu 73).

Mikä on siis taikareseptisi, koska kuitenkin toisaalla sanot että kehitysmaat tarvitsevat apua (s.127)? Apua! Etkö juuri silpunnut myytin omistajuudesta, ja sanonut, että tärkeintä on tulevaisuudessa välttää avunantajavetoinen toiminta (s.113) ja pyrkiä todelliseen yhteistyöhön?

***

Tässä kohtaa lukija voi hyvin ajatella, että olen pienisieluinen, kun en vastaa väitteisiisi kehitysyhteistyön toimimattomuudesta, vaan yritän analysoida teoreettisia pohdintojasi. Jätän kehitysyhteistyön puolustamisen siitä nykyisin vastuussa oleville virkamiehille yhdellä poikkeuksella: Mosambik.

Olimme Mosambikissa suunnilleen yhtä aikaa sinun ensimmäisellä ”kierroksellasi” 1990-luvun lopussa. Muutkin ovat siis olleet “kentällä”. Sinähän olit Maputossa asianhoitajana ja minä puolestaan työskentelin pätkätyöläisenä maan kaikissa provinsseissa mm. tutkijana, kansalaisjärjestöaktivistina, konsulttina ja UNDP:n vaalineuvonantajana niin suomalaisille, hollantilaisille, tanskalaisille kuin saksalaisille kehitysyhteistyötoimijoille – jopa mosambikilaiset olivat työnantajiani.

Tapasimme uudestaan Mosambikissa vuonna 2011, kun sinä olit palannut sinne toiselle ’kierroksellesi’. Tuolloin kuusivuotiaista mosambikilaislapsista 72 prosenttia aloitti peruskoulun, kun vastaava luku kymmenen vuotta aiemmin oli vain 36 prosenttia. Yhä useammat myös käyvät koulunsa loppuun. Vuonna 1990 alle puolelle mosambikilaisista oli pääsy puhtaaseen juomaveteen, nykyisin 86 prosentilla. Kehitystä siis tapahtuu, ja kehitysyhteistyöllä on ollut oma roolinsa siinä.

Tavatessamme Mosambikissa minäkin otin valokuvia, mutta myös tapasin ja jututin vanhoja kämppiksiäni ja muita kollegoita. Vuosittain ilmestyvän mantereen laajuisen kansalaiskyselyn Afrobarometrin innoittamana halusin testata, ovatko mosambikilaiset tosiaan niin tyytyväisiä ja toiveikkaita maansa menoon kuin barometri väitti.

No, samat kuopat siinä lentokentän tiessä on vieläkin, mutta sen sijaan ystävistäni, entisistä koulupudokkaista ja teiniäideistä on tullut toimeentulevia yrittäjiä ja politiikkaa seuraavia kansalaisia. Eivätkä he ole valtapuoleen jäseniä – eivätkä edes ’hyvissä naimisissa’ – vaan he ovat yhdessä muiden nuorien mosambikilaisten naisten ja miesten kanssa käyttäneet hyväkseen maan vilkastunutta yksityissektoria ja panneet firmat pystyyn. Siis kehittäneet itse itseään ja siinä sivussa maataan.

Niin, kameran linssin läpi näkee halutessaan vaikka monta erilaista todellisuutta – mutta parhaiten värisävyjä todellisuuteen saa kohteilta itseltään.

16 kommenttia artikkeliin ”Kuvasi on mustavalkoinen, Matti

  1. Kiitos hyvöstä kirjoituksesta – vaikka en olekaan kirjaa lukenut. Tunnistan kuitenkin tuon kyynisen ajattelun. Olen itse toiminut vuosia Eteläisen /Itäisen Afrikan useiden maiden omistamassa yhteisössä nimeltä MEFMI, ja kehitys monen jäsenmaan rahoitussektorilla, velanhoidossa, tilastoinnissa jne. on todellista. Toki maiden ylimmät johdot pilaavat usein kehityksen, esim. Zimbabwessa. Siellä toimin nyt orpolasten tukiohjelmassa eläkepäivinäni. Ja kaiken takapakinkin keskellä ihmisten elämä on ainakin kaupungeissa muuttunut esim. mobiilipalveluiden ansiosta helpommaksi, tiedonsaanti parantunut. E-learning yksi avainsanoja! Taas kentälle lähdösä, Oili

  2. Olisin halunnut lukea tekstisi mutta sivustosi fontti on niin kamala että särkee silmiin kun yrittää lukea, jotenkin sumea, kuin olisi likinäköiseksi tullut.

  3. Iina, olisin mielenkiinnolla lukenut vastineen juuri lukemaani uutiseen Kääriäisen kirjasta, mutta tunnut sortuvan samaan mistä syytät Mattia. Riuhdot ja tunnut olevan eri mieltä, ehkä, mutta minulle jää epäselväksi mitä yrität sanoa. Jos olet eri mieltä kehitysyhteistyöavun toimimattomuudesta, niin todista se.

    • Kiitos mielenkiinnosta. Olen todellakin eri mieltä Matti Kääriäisen kanssa joistain asioista. Pahoittelen jos se ei tullut selväksi. Kehitysapu toimii hyvin erin tavoilla eri tilanteissa ja eri maissa. Mosambikin esimerkkini ohella onnistumisia ja dataa löytyy esimerkiksi Tansaniasta (panostukset metsäinventaarioon) Etiopiasta (puhtaan veden saatavuus) ja Sambiasta (vammaisten aseman paraneminen). Muista saavutuksista löytyy dataa mm. YK:n, Afrikan kehityspankin ja UM:n omilta sivuilta.

      Ja olen tasan tarkkaan samaa mieltä Matin kanssa että kehitysavun lisäksi pitää puuttua Afrikalle negatiivisiin pääomavirtoihin, maiden omaan varainhankintaan ja maaraloustukiin. Näihin kysymyksiin Suomen kehityspolitiikassa on yhä enemmän panostettu – sekin löytyy UM:n sivuilta.

  4. Olet., Soiri. itse todennut saman, kuin Kääriäinen. Videnm 2011 haastattelussa vastaat kysymykseen ”Miksi suuri osa afrikkalaisista sitten elää edelleen alle kahdella dollarilla päivässä? Miksi ihmisiä edelleen kuolee nälkään?”

    ”Rakenteelliset ongelmat eivät poistu sillä, että tulee lisää rahaa. Niin kauan kuin kansalaisten ja valtion suhde ei perustu demokratiaan, talouskasvu jää leijumaan johonkin eliitin käsiin”, Soiri vastaa empimättä.

    Hallinnon tehtävä on siis varmistaa, että lisäraha jakautuu tasaisesti. Soirin mukaan Afrikan poliitikkojen pitäisi sisäistää ajatus siitä, että julkinen valta on vain lainassa. Siihen on vielä pitkä matka.”

    • Hei Veikko, niin olen todennut ja totean edelleen. Kiitos että seuraat keskustelua laajemminkin. Joissain tapauksissa ja maissa Afrikassa näin valitettavasti on. Mutta niin käyttää eliitti väärin valtaa monissa muissakin maailman maissa. Korruptiotilastoa löytyy mm. Transparency Internationalin sivuilta, eivätkä siinä loista ainoastaan Afrikan maat. Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteikö kehitysapupanoksilla voisi saada aikaan muutoksia. Koulutuksen lisääntyessä ihmiset voivat itse vaikuttaa siihen että tukevat muutosta ajavaa politiikkaa ja sitä kautta rakenteellista muutosta. Ja juuri kouluun pääsy on yksi viime vuosien suurista saavutuksista jota kehitysavulla on tuettu niin Suomen kuin muidenkin avunantajien taholla.

  5. Ylipäätään kehitysapua voi tarkastella kriittisin silmin ja syykin on varsin ilmeinen; kehitysapu on verovaroin kustannettua tulonsiirtoa maksajamaan rajojen ulkopuolelle.

    Voidaan kysyä, saiko Suomi tai ylipäätään muut länsimaat kehitysapua siinä vaiheessa, kun täällä elettiin vielä maalattiallisissa majoissa valurautapadan äärellä? Vastaus; ei saatu! Tahtotila omien elinolojen parantamiseksi lähti aivan jostakin muusta kuin jostakin näkymättömästä kädestä, joka lapio rahaa sisään.

    Kehitysapu on kehityksen jarru kummassakin päässä, siellä lahjoittajamaassa, joka itsekin kärvistelee suurissa taloudellisissa vaikeuksissa ja ottaa velkaa maksaakseen kehitysapua muulle maailmalle ja toisaalta myös siellä minne kehitysapua suunnataan. Kuten kaikki tulonsiirto, myös kehitysapu on motivaation jarru tehdä omaa kehitystyötä omien olojen parantamiseksi.

    Mitä esimerkiksi Haitissa on tapahtunut maanjäristyksen jälkeen? Maahan on Punaisen Ristin ja muiden eri kehitystukien muodossa pumpattu miljoonia ja miljoonia rahaa, mutta siitä huolimatta siellä edelleen eletään pressuteltoissa, eikä mikään ole muuttunut. Syy on siinä, että kehitysapu on bisnestä, jolla ihmisten auttamiseen tarkoitetu rahat häviävät välikäsien kautta olemattomiin ennen kuin ne edes ehtivät saavuttaa sitä kohdetta, johon ne on alunperin suunnattu. Esimerkiksi Yhdysvalloilla, jotka itse käyvät pommittamassa Lähi-Idässä kaupunkeja matalaksi, ovat kovimpia vaatimaan kansainvälistä yhteisöä tulemaan mukaan jälleenrakentamistalkoisiin. Jännä piirre toiminnassa on kuitenkin se, että nämä jälleenrakennushankkeet aina materiaalitoimituksista hankkeiden lopputoteutukseen pyritään teettämään Yhdysvaltalaisilla toimijoilla eli käytännössä kehitysavulla pyöritetään tiettyjen tahojen liiketoimintaa, joissa laskutus voi olla ihan mitä tahansa. Näin ollen niillä miljardeilla, joita kehitysapukohteiin pumpataan, saadaan ainoastaan kasvua ja hyvinvointia eri organisaatioille, yrityksille ja länsimaisille yhteisöille, kun taas itse autettavat saavat jotain marginaalista silmänlumetta ja kauniita juhlapuheita, joiden takana ei edes ole aitoa halua auttaa tai se on hyvin vähäistä.

    En mitä toki teitä suorittavan portaan tekijöitä syytä. Teillä varmasti on oma lapsenuskonne hyvän tekemiseen ja auttamiseen ja varmasti paljon siellä teettekin, mutta kyllä totuus on se, että suuret pojat pelaavat kehitysapurahoista hevosen osan omiin taskuihinsa ja te saatte sinne omaan työhönne vain ne pöydältä putoavat pullanmurut, valitettavasti, koska tämä ei palvele kehitysavun alkuperäistä ja kaunista ajatusta sitten ollenkaan.

  6. Olisiko tullut aika antaa Afrikan maiden itsenäistyä viimein oikeasti ja antaa heille se vastuu mikä jokaiselle valtiolle kuuluu, vastuu omista kansalaisistaan?

    Virkamiesten on ymmärrettävä kansalaisten näkemä paradoksi esimerkiksi siinä, että monilla kehitysapua saavilla valtioilla on varaa ja halua maksaa ”omista” rahoistaan nykyaikaista aseistusta, mutta ei perusinfraa kansalaisilleen. Ja jos oikein rehellisiä ollaan, ei vesijärjestelmien rakentaminen, kaivojen jne. kaivaminen pitäisi 2000-luvulla olla millekään valtiolle mahdoton tekninen eikä rahallinen ponnistus. Antiikin aikana kaivettiin jo kaivoja ja varmasti ilman nykytekniikkaa ja apuprojekteja.

    Demografinen katastrofi on varmastikin suurin kehitysmaiden katastrofeista. Nyt sitä hoidetaan lähettämällä Välimerelle pelastusaluksia jotta Afrikan mantereelta pakeneva väestö saadaan Euroopaan tulonsiirtojen varaan = elämään maanosassamme ilman todellista toivoa työstä ja siitä, että perheen aikuiset voisivat elättää oman perheensä omalla työllään. Maailman ekologia eikä ekonomia kestä moninkertaistuvaa väestöä Afrikassa. Tästä syystä kehitysavun painopiste tulisikin olla syntyvyyden säännöstelyssä.

    Mitä sitten tulee esim. median hellimiin ”tyttöjen kouluprojekteihin” niin aika monessa maassa on kaiketi se tilanne, että tyttö joka oppii lukemaan ( hienoa!) saa sitten luettavakseen sen yhden ainoan K-kirjaimella alkavan kirjan elämänsä ajaksi. Siinä ei sitten taida naisen asema paljon kohentua. Eli tsempattavaa löytyy.

    Perussuomalaisethan tekivät ehdotuksen jossa kehitysapu olisi osittain jokaisen yksilön oma valinta niin, että puolet avusta maksettaisiin vapaaehtoisin lahjoitusvaroin. No, ehdotus on ihan looginen ja korreloi hyvin sen kanssa, että lahjoitusvaroinhan, skandaalimaisesti, maksetaan Suomen ainoa lastensairaala, ei suinkaan valtion tai Helsingin budjetin varoista. Koko ajan niillä ihmisillä jotka kritisoivat antamamme avun pienuutta on avoinna mahdollisuus tukea lisää järjestöjen kautta. Niin olen itsekin tehnyt jos olen joskus tuntenut siihen velvollisuutta. Kehitysavun määrää ei siis tule tässä taloudellisessa tilanteessa nostaa. Ei niin kauan kuin porvarisrouvat keräävät omassa maassamme ”hyväntekeväisyys”-gaaloissaan rahaa oman maamme sairaaloille, joille ei rahoitusta löydy. Paradoksi on ihan ilmeinen.

    Kehitysapu on tärkeää työtä. Toivon että se jatkuu ja löytää paremmin kohteensa jatkossa, esim. tuon syntyvyyden säännöstelyn. Hienoa että tabuja tästä asiasta keskustelussa ei ole ja aiheesta voi keskustella ilman rasistin tai sydämettömän ihmisen leimaa. Oma kantani on siis em. perustein, että antakaa Afrikan maiden itsenäistyä lopulta oikeasti ja jättää eurooppalainen ja yhdysvaltalainen kestorahoitus vähemmälle. He kykenevät kyllä siihen.

  7. Onko mustavalkoisuus sama kuin ”hyvä kontrasti”, jolloin asiat ja niiden erot näkyvät selväsi? Monissa optisissa laitteissa harmaata läpinäkymätöntä sameutta pidetään vikana 🙂

  8. Pitääpä lukea, mihin sävyyn Kääriäinen kirjoittaa ja kritisoi. Vastine nimittäin osuvastakin kriittisyydestään huolimatta on alentavaa. Mosambik on varmasti iloinen poikkeus, sama kuin Saksa Euroopan taloustilanteessa?

  9. Harmillista että Kääriäinen on unohtanut aivan täysin kaikkien kansalaisjärjestöjen hyvän työn kehitysyhteistyössä. Ja te jotka edelleen epäilette onko apu mennyt perille, kannattaisi käydä katsomassa eri kansalaisjärjestöjen kotisivuja joilta löytyvät myös hankeselostukset ja raportit. Pienellä rahalla on saatu paljon aikaan. Hankkeita seurataan ja niinkuin entinen ministeri Heidi Hautala on sanonut ja kirjoittanut, väärinkäytöksiin puututaan heti. Väärinkäytetyt rahat vaaditaan – ja saadaan – takaisin. Kriittisyys kehitysapua vastaan on aina rankinta silloin kun Suomessa menee niin sanotusti huonosti. Samaan tapaan kuin juutalaiset joutuivat syntipukiksi natsi-Saksan aikana, aivan samoin sekä pakolaiset, maahanmuuttajat että ylipäätään kaikki köyhät ihmiset nähdään vaarallisena uhkana Suomen hyvinvoinnille. Näissä ajatuksissa ei ole mitään suhteellisuuden tajua. Miettikää mitä Kääriäinen myös sanoi – Suomen maanviljelijät saavat nyt enemmän EU-tukirahaa kuin mitä Suomi maksaa kehitysapua kaiken kaikkiaan. Onko siinä sitten jotain järkeä??

  10. Kehitysapuraha valuu paisuneen organisaation pyörittämiseen. Sen voi nähdä jo vain katsomalla tämän artikkelin kirjoittajan ansioluetteloa. Suuripalkkaiset virkamiehet tekemässä mukatärkeää työtä. Tai olisihan se tärkeää, jos raha todella menisi oikeaan osoitteeseen. Vaan toisin on osoitettu.

Vastaa käyttäjälle A Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *