Godiberta Mugandahiro elättää banaanipeltonsa tuotoilla suurperhettä.

Ruanda: Naiset taistelevat maistaan

Kansanmurhan lesket ja uhrien tyttäret joutuvat yhä kamppailemaan, jotta saavat oikeuden viljellä maitaan. Maakiistoja ratkaistaan ja sovitellaan yhteisöissä suomalaisten tuella.

Ruandalainen maanviljelijä Godiberta Mugandahiro, 54, silittää banaanipuun runkoa ylpeänä.

”Elätän banaaneilla neljätoista perheenjäsentäni: lapseni, lastenlapseni ja kansanmurhassa kuolleiden sukulaisten lapset. Kaikki käyvät koulua. Aika hyvin yhdeltä naiselta, eikö?”

Banaanipellot ovat kuuluneet Mugandahiron miehen suvulle vuosikymmeniä.

Ruandassa pellot kuuluivat perinteisesti miehille, ja viljelymaiden omistusoikeus siirtyi isältä pojalle.

Mugandahiro viljeli peltoja aviomiehensä kanssa. Kaikki muuttui keväällä 1994, jolloin kansanmurha alkoi. Hänen aviomiehensä ja poikansa menehtyivät. Mugandahiro menetti myös viljelyksensä, sillä naiset eivät vielä tuolloin saaneet omistaa eivätkä periä maata. Ruandassa pellot kuuluivat perinteisesti miehille, ja viljelymaiden omistusoikeus siirtyi isältä pojalle.

”Mieheni suku ei hyväksynyt sitä, että saisin maat haltuuni. He antoivat minun työskennellä pelloilla, mutta minulla ei ollut mitään oikeuksia”, Mugandahiro selittää.

”Ainoa keino selvitä menetyksistä oli jatkaa viljelyä ja henkiinjääneiden elättämistä. Ja yhtäkkiä nekin aiottiin viedä minulta pois.”

Mugandahiron tarina on tavallinen Ruandassa. Kansanmurhan uhrit olivat pitkälti miehiä ja poikia. Tuhannet naiset ja tytöt menettivät puolisonsa ja isänsä mutta myös peltonsa, josta he saivat elantonsa.

Ongelma tunnistettiin, ja vuonna 1999 naiset saivat oikeuden omistaa maata.

Godiberta Mugandahiro joutui silti taistelemaan pelloistaan vuosia.

Kannustusta tasa-arvoon

Vuonna 2013 Godiberta Mugandahiro kuuli paikallisen kansalaisjärjestön Human Rights First Rwanda Associationin (HRFRA) työstä maaoikeuskiistojen ratkaisemiseksi.

”Maassamme on valtava määrä kansanmurhan leskiä, jotka eivät edes tiedä, että heillä on oikeus omiin maihinsa”, Godiberta Mugandahiro sanoo.
”Maassamme on valtava määrä kansanmurhan leskiä, jotka eivät edes tiedä, että heillä on oikeus omiin maihinsa”, Godiberta Mugandahiro sanoo.

Järjestö tarjoaa muiden muassa maksutonta oikeusapua maaseudun naisille sekä järjestää ihmisoikeuskoulutusta oikeusavun saajille, oikeusviranomaisille ja yhteisöjen johtajille. Toimintaa tukee suomalainen Kansalaisjärjestöjen ihmisoikeussäätiö (KIOS).

Mudandahiro sai HRFRAlta oikeusapua ja lopulta omistusoikeuden maahansa. Hän oppi myös maa- ja naisten oikeuksista.

Nykyisin hän auttaa muita ruandalaisia HRFRAn vapaaehtoisena oikeusavustajana.

”Maassamme on vielä valtava määrä kansanmurhan leskiä, jotka eivät edes tiedä, että heillä on oikeus omiin maihinsa”, Mugandahiro sanoo.

Vuonna 2007 Ruandan hallitus perusti ohjelman maanhallinnan säännöllistämiseksi. Ohjelman tavoitteena on rekisteröidä yksityisessä käytössä oleva maa ja vähentää maanomistukseen liittyvää epätasa-arvoa. Aviopuolisoita on opastettu kirjaamaan maansa rekisteriin niin, että kumpikin omistaa puolet.

YK:n tilastoista selviää, että vuoteen 2012 mennessä yksityiseen omistukseen rekisteröidystä maasta 11 prosenttia oli kirjattu yksin naisille ja 83 prosenttia aviopareille. Perheen sisäisen maanjaon prosentteja ei tilastoista löydy.

Ruandassa naisten maaoikeudet näyttävät silti lupaavilta. Saharan eteläpuolisen Afrikan maissa naiset omistavat YK:n mukaan vain keskimäärin 15 prosenttia viljelymaasta.

Maaseutu jäljessä

Lait muuttuvat hitaasti ja asenteet vielä hitaammin. Maaseudulla viljelymaat kuuluvat edelleen enimmäkseen miehille. Tilanteesta kärsivät etenkin naiset, jotka ovat menettäneet puolisonsa kansanmurhassa tai elättävät perhettään muista syistä yksin.

”Ristiriita lakien ja todellisen tilanteen välillä johtuu enimmäkseen vanhentuneista ajatusmalleista ja asenteista sekä siitä, että ihmiset eivät saa tietoa”, Godiberta Mugandahiro selittää.

Mugandahiro on jo parissa vuodessa ehtinyt auttaa kymmeniä kansanmurhan leskiä taistelemaan maistaan.

Madolene Nyirabagenzi auttaa naisia hakemaan oikeutta maakiistoissa.
Madolene Nyirabagenzi auttaa naisia hakemaan oikeutta maakiistoissa.

Ongelma jatkuu myös seuraavassa sukupolvessa. Kun Madolene Nyirabagenzin vanhemmat kuolivat, perheen pellot jäivät isän veljille. Nyirabagenzi ja hänen sisaruksensa eivät saaneet osuuttaan maasta, joka heille laillisesti kuuluisi.

”Ymmärrän, etteivät setäni ilkeyttään estäneet meitä saamasta osuuttamme viljelyksistä. He vain ovat liian vanhanaikaisia, eivätkä siksi hyväksyneet sitä, että naiset voisivat periä tai omistaa maata”, Nyirabagenzi, 35, selittää.

Nyirabagenzi sai apua Mugandahirolta. Maakiista vietiin abunzi-sovitteluneuvostoon, jossa ratkaistaan yhteisön ongelmia. Neuvosto totesi, että perintömaa on jaettava tasan lapsille ja Nyirabagenzin isän veljille sukupuolesta riippumatta.

Myös Madolene Nyirabagenzi on kouluttautunut HRFRAn oikeusavustajaksi.

”En halua nähdä yhdenkään naisen kärsivän siitä syrjinnästä, jota itse koin. Yhteiskuntamme naisten on aika saada äänensä kuuluviin.”

Suomalaisten tuella

Abunzi-neuvostot pyrkivät siihen, että kiistojen osapuolet sovittelevat riitansa. Abunzin päätökset ovat lainvoimaisia, mutta niistä voidaan valittaa korkeampiin oikeusasteisiin.

”Abunzin ansiosta me teimme sovinnon. Annoin sedille anteeksi, ja nykyään perheenjäsenet ja sukulaiset ovat keskenään oikein hyvissä väleissä”, Madolene Nyirabagenzi kertoo.

HRFRA kouluttaa suomalaisen KIOSin tuella sovitteluneuvostojen jäseniä, jotta he ymmärtäisivät maanomistusoikeutta ja osaisivat ratkaista asiat lakien mukaisesti. Koulutuksissa käsitellään myös naisten oikeuksia ja ihmisoikeuksia.

Abunzi-sovittelija Dartive Nirere, 47, kuvailee koulutusta ”silmiä avaavaksi”.

Dartive Nireren mielestä lukutaidottomuus ja tiedon puute vähentävät tasa-arvoa maaseudun syrjäisissä yhteisöissä.
Dartive Nireren mielestä lukutaidottomuus ja tiedon puute vähentävät tasa-arvoa maaseudun syrjäisissä yhteisöissä.

”Entuudestaan tiesin, että kulttuurissamme naiset ovat huonommassa asemassa. Vasta koulutuksen jälkeen ymmärsin, kuinka paljon oikeuksia naisilla todella on varsinkin maahan liittyvissä kiistoissa ja kuinka usein näitä oikeuksia poljetaan.”

Nireren mielestä lukutaidottomuus ja tiedon puute vaikuttavat merkittävästi siihen, että tasa-arvo ei toteudu maaseudun syrjäisissä yhteisöissä.

Nirere pitää kunnia-asianaan sitä, että hänen abunzinsa päätökset vastaavat maan lakeja ja ovat muutenkin oikeudenmukaisia.

”Nykyisin tunnen paljon lakeja ja ymmärrän niiden tulkintaa. Muut neuvoston jäsenet luottavat minuun varsinkin naisten oikeuksiin liittyvissä kysymyksissä.”

Nirereä kannustaa luottamus, jota apua pyytävät ihmiset hänelle antavat.

”Sovittelijana en vain pyri tekemään päätöksiä vaan myös valistamaan, antamaan neuvoja ja ohjaamaan yhteisöjämme parempaan, rauhaisaan ja oikeudenmukaiseen elämään.”

Naisten ääni kuuluviin

Monet sovitteluneuvostoissa ratkaistuista kiistoista liittyvät naisten oikeuksiin.

”Meillä naisilla on erityinen sidos toisiimme. Meidän pitää auttaa toisiamme, olla toisillemme siskoja ja äitejä”, Dartive Nirere sanoo.

Godiberta Mugandahiro on samaa mieltä. Hänestä Ruanda voi kehittyä ja kukoistaa vain tasa-arvon avulla.

”Poikien ja tyttöjen pitää saada samanlaiset mahdollisuudet kouluttautua korkeasti, päästä hyvään työhön ja elättää perheensä. Uskon, että juuri tytöissä on Ruandan tulevaisuus ja toivo. Toivottavasti maa ja vauraus jaetaan jatkossa tasan”, Mugandahiro sanoo.

Samoin ajattelee Madolene Nyirabagenzi, joka toivoo kasvattavansa lapsiaan tasa-arvoisempaan yhteiskuntaan.

”Ruandan naisilla on aina ollut ääni, mutta vasta nyt me uskallamme todella käyttää sitä. Nyt meidän äänemme alkaa kuulua.”

TEKSTI MIRVA HELENIUS
KUVAT SAKARI PIIPPO
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.