15-vuotiaat Meliza (vas.) ja Ledys oppivat sukupuolten tasa-arvosta sekä seksuaali- ja lisääntymisterveydestä Plan Kolumbian vertaisryhmässä.

Kansainväliset järjestöt vahvistavat läsnäoloaan kehitysmaissa

Vauraat valkoihoiset rahoittajat ja muun väriset avunsaajat. Nyt kansainväliset järjestöt yrittävät murtaa perinteistä asetelmaa, mutta miten käy paikallisten kansalaisjärjestöjen köyhissä maissa?

Lastenoikeusjärjestö Plan International avasi toimistonsa Kolumbian pääkaupungissa Bogotássa vuonna 1962. Suuren kansainvälisen järjestön maatoimistona sen tehtävänä oli hallinnoida ja koordinoida kehitysyhteistyöohjelmia, joita rahoittivat Planin kummit ja itsenäiset jäsenjärjestöt pohjoisen vauraissa maissa. Se myös raportoi ja tiedotti niille toiminnastaan.

Kolumbiassa riitti työtä, sillä sisällissota hajotti perheitä ja pakotti miljoonia ihmisiä evakkoon eri puolilla maata. Yhteiskunnallinen ja taloudellinen eriarvoisuus oli räikeää ja lasten asema tukala.

2000-luvun puolivälissä Plan halusi tehostaa työtään ja uudistaa toimintatapojaan. Yksi tavoitteista oli siirtyä kertaluonteisesta ohjelmarahoituksesta pitkäjänteiseen varainkeruuseen.

Tukea muutokselle se sai Suomesta, ja kesällä 2010 Kolumbian maatoimistosta tuli Planin itsenäinen jäsenjärjestö. Se tarkoitti omaa varainkeruuta sekä ohjelma- ja vaikuttamistyötä.

”Tunnistamme aikaisempaa paremmin vastuumme paikallisille ja kansainvälisille rahoittajille.”

”Toimintakulttuurimme on muuttunut ratkaisevasti. Esimerkiksi hallituksessa on jäseninä kansalaisjärjestö- ja kehitysyhteistyöihmisten lisäksi liike-elämän edustajia. Tunnistamme aikaisempaa paremmin vastuumme paikallisille ja kansainvälisille rahoittajille. Myös ohjelmatyömme laatu ja vaikuttavuus ovat parantuneet”, kertoo Plan Kolumbian entinen johtaja Gabriela Bucher.

Järjestöllä on tällä hetkellä 4 500 säännöllistä tukijaa Kolumbiassa. Sen ohjelmatyötä rahoittavat edelleen myös Planin kummit ja muut jäsenjärjestöt pohjoisen vauraissa maissa.

Moninaisuutta päätöksentekoon

Sen lisäksi, että Plan Kolumbia on nykyisin entistä uskottavampi paikallinen toimija, se välittää kehittyvien maiden näkökulmaa Plan Internationalin päätöksentekoon.

Monien kansainvälisten järjestöjen tavoin Plan Internationalissa valtaa ovatkin perinteisesti käyttäneet vauraiden valtioiden jäsenjärjestöt, joiden hallitukset koostuvat enimmäkseen valkoisista keski-ikäisistä päättäjistä, myöntää Plan Suomen pääsihteeri Ossi Heinänen.

Viime vuosina moniäänisyys on kuitenkin lisääntynyt, kun Kolumbian lisäksi Intian, Indonesian ja Brasilian maatoimistot ovat muuttuneet itsenäisiksi jäsenjärjestöiksi. Kaikkiaan Planilla on 22 jäsenjärjestöä ja 48 maatoimistoa.

”Päätöksenteko on monipuolistunut, kun pöydän ympärillä istuu kumppaneita, jotka tuntevat kehitysmaiden arjen ja todellisuuden.”

”Päätöksenteko on monipuolistunut, kun pöydän ympärillä istuu kumppaneita, jotka tuntevat kehitysmaiden arjen ja todellisuuden”, kertoo Plan Suomen hallituksen puheenjohtaja Gunvor Kronman.

Kronman toimii myös Plan Internationalin korkeimman päätäntäelimen jäsenkokouksen varapuheenjohtajana.

Hän lisää, että nykyisin päätöksentekoon osallistuu myös nuoria eri maista, kuten Suomesta, Intiasta, Ugandasta ja Sierra Leonesta.

”Heidän näkemystensä kuuleminen on tärkeää, sillä onhan Plan lastenoikeusjärjestö.”

Heinäsen mielestä muutos voisi olla nopeampikin.

”Isoissa järjestöissä se on usein kuitenkin vaikeaa, koska jäsenjärjestöt ovat itsenäisiä eivätkä välttämättä halua noudattaa muiden tekemiä päätöksiä. Päätösvallan jakaminen aiheuttaa aina myös vastarintaa.”

Uskottavuutta läsnäololla

Plan Internationalin lisäksi monet muut kansainväliset järjestöt ovat monipuolistaneet päätöksentekoaan ja vahvistaneet läsnäoloaan kehittyvissä maissa.

Esimerkiksi brittiläinen ActionAid siirsi pääkonttorinsa Etelä-Afrikan Johannesburgiin jo vuonna 2004. Niin ikään brittiläinen Oxfam viimeistelee toimintojensa hajauttamista muiden muassa Kenian Nairobiin ja Etiopian Addis Abebaan.

Järjestöjen on tunnettava ihmiset, joiden elinoloihin ne haluavat vaikuttaa.

Järjestöt perustelevat siirtojaan uskottavuudella. Niiden on tunnettava ihmiset, joiden elinoloihin ne haluavat vaikuttaa.

Oxfamin johtaja Winnie Byanyima huomauttaa, että kyse ei ole siirtymästä etelään vaan kaikkialle maailmaan.

”Köyhät eivät asu vain kriisivaltioissa vaan myös keskitulon maissa, kuten Intiassa, Brasiliassa ja Nigeriassa. Meidän on tuettava näissä maissa paikallisten työtä ihmisoikeuksien puolesta ja köyhyyttä vastaan”, hän totesi pari vuotta sitten brittiläisessä Guardianissa.

Ossi Heinänen muistuttaa, että suurena kansainvälisenä järjestönä Planilla on mahdollisuus vaikuttaa päätöksentekoon, lainsäädäntöön ja mielipiteisiin niin paikallisesti, alueellisesti, kansallisesti kuin globaalistikin.

”Näin on tapahtunut viime vuosina muun muassa lapsiavioliittojen vastaisessa työssä.”

Ihmisoikeusperustainen kehitysyhteistyö on kannustanut myös monia etelän kansalaisjärjestöjä muuntautumaan palveluntarjoajasta yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi, sanoo tutkija Tiina Kontinen Jyväskylän yliopistosta.

”Kansainvälisten järjestöjen ja verkostojen tuki on vahvistanut ihmisoikeustyötä autoritaarisissa valtioissa.”

Pienillekin tilaa

Suurten kansainvälisten järjestöjen jäsenjärjestöt ja toimistot tekevät työtään kuitenkin varsin eri lähtökohdista kuin etelän paikalliset kansalaisjärjestöt. Ne tukeutuvat maailmanlaajuisesti tunnettuihin brändeihin, jotka tuovat näkyvyyttä.

”Järjestöjen logot näkyvät autoissa sekä niiden rakentamissa kohteissa, kuten vesipumpuissa ja koulujen seinillä. Lippalakit ja T-paidat kertovat, ketkä ovat niiden vapaaehtoisia tai hyödynsaajia”, Tiina Kontinen sanoo.

Jäsenjärjestöt hyötyvät myös suurten toimijoiden kansainvälisistä verkostoista ja ammattimaisesti toteutetuista suunnittelu-, seuranta- ja arviointijärjestelmistä. Ne auttavat järjestöjä luovimaan kehitysyhteistyön kentällä ja osallistumaan globaaliin kehityspoliittiseen keskusteluun.

Näkyvyys, kontaktit ja ammattimaiset toimintatavat helpottavat ennen kaikkea varainkeruuta muualtakin kuin omasta kattojärjestöstä.

”Suuret kansainväliset järjestöt ovat paikallisten kansalaisjärjestöjen ylivoimaisia kilpailijoita monissa rahoitushauissa.”

”Suuret kansainväliset järjestöt ovat paikallisten kansalaisjärjestöjen ylivoimaisia kilpailijoita monissa rahoitushauissa. Lisäksi ne maksavat työntekijöilleen paljon parempaa palkkaa kuin paikalliset järjestöt”, Kontinen sanoo.

Hän huomauttaa, että etelän kansalaisjärjestöjen on vaikea hankkia riittävää paikallista rahoitusta. Valtiot, poliitikot eivätkä yritykset tue järjestöjä, elleivät ne saa vastineeksi näkyvyyttä.

Useimmat järjestöt toimivatkin aktiivijäsentensä lahjoituksilla ja varainkeruutapahtumien tuotoilla, Kontinen sanoo.

”Yksittäiset ihmiset tukevat taloudellisesti ennen kaikkea perhettään tai sukuaan. Kaupungeissa keskiluokkaisella palkansaajalla voi olla samanaikaisesti avustettavanaan vaikkapa maaseudulla asuvat vanhemmat, työtön veli, opiskeleva siskonpoika ja aidsia sairastava serkku perheineen.”

Etelän kansalaisjärjestöille suuret kansainväliset järjestöt ovat myös toivottuja yhteistyökumppaneita, jotka tarjoavat resursseja ja auttavat verkottumaan.

”Yhteistyössä opitut toimintatavat lisäävät järjestöjen mahdollisuuksia hankkia omaa rahoitusta”, Kontinen sanoo.

TEKSTI TIINA KIRKAS

KUVA PLAN INTERNATIONAL/ANIKA BUESSEMEIER

Toukokuu 2/2018