Toimitus testasi – Onnistuuko presidentin muotokuvan tilaaminen Beninistä?

Riiko Sakkisen ja beniniläisten maalarien yhteishanke tuottaa muotokuvia länsiafrikkalaisella tyylillä. Presidentti Niinistön muotokuvan tilaaminen opettaa samalla köyhyydestä, rikkaudesta, sosialismista ja kapitalismista.

Tunnetulla kuvataitelijalla Riiko Sakkisella on uusi hanke. Hänen kauttaan voi tilata Beninistä afrikkalaisen parturikampaamon kylttien tapaan maalatun muotokuvan kenestä tahansa: itsestään, Darth Vaderista tai vaikka paavista.

Sakkinen valvoo työn laatua, paikallinen kumppani Gustavo Afaihoun hoitaa käytännön järjestelyt ja maalari Louis Houenoude toteuttaa taulut. Niitä postitetaan ympäri maailmaa. Kollektiivin nimi on ”Salon de Peinture Grand-Popo”, Grand-Popon kaupungin maalaussalonki.

Kun juttua laitetaan vireille, eletään kesäkuun alkua, ja Suomessa puhutaan tasavallan presidentti Sauli Niinistön kollaasitekniikalla tehdystä muotokuvasta. Niinistön virallisesta valokuvastakin puhuttiin paljon kun se valmistui 2012. Niinpä tuntuu luontevalta, että jos kerran kokeillaan muotokuvan tilaamista, asetetaan rima korkealle. Tilataan beniniläinen muotokuva Niinistöstä.

Työt laitetaan tulille viikkoa myöhemmin, kesäkuun puolivälissä. Referenssinä toimivat Niinistön valokuvat presidentin kanslian sivuilla.

Kolonialismia vastaan

Maalaussalongin tiedotteessa sanotaan suoraan, että Sakkisen tulkkina ja fikserinä työskennellyt Afaihoun näki Sakkisen toiminnan perinteisenä kolonialismina: Afrikasta hankitaan halvalla raaka-aineita tai kiinnostavia tavaroita ja ne jalostetaan luksustuotteiksi Euroopassa.

”No… kyllä siitä tunnistaa, ihan hieno on,” Pasi, Kaisla (vauva) ja Annalinda arvioivat. Eeva Anundi

Kuulostaa järkeenkäyvältä. Monet suomalaistaiteilijat eri aloilta ovat Sakkisen tapaan vierailleet Grand-Popon kaupungissa sijaitsevassa, vuonna 1999 perustetussa kulttuurikeskuksessa Villa Karossa.

Benin on köyhä mutta rauhallinen maa ja Grand-Popo pieni kalastajakylä sen lounaisrannikolla. Sen värit, äänet ja ihmiset inspiroivat taitelijoita, jotka palaavat visiitin jälkeen töineen ja ideoineen Eurooppaan. Harva suomalaistaiteilija rikastuu, mutta on heidän elintasonsa varmasti kovempi kuin grandpopolaisten keskimäärin. Sakkinen ja Afaihoun pohtivat, miten suhteesta saisi tasavertaisemman ja sellaisen, että se perustuisi oikeudenmukaiseen kauppaan eikä kolonialismiin.

Tosin Gustavo Afaihoun kieltää koskaan sanoneensa näin.

”Jos muistan oikein, niin Riiko mainitsi siitä”, Afaihoun sanoo. ”Totta toki on, että siirtomaa-ajalla eurooppalaiset ottivat taide-esineitä meiltä – puisia maskeja ja pieniä veistoksia esimerkiksi – mutta nykyään he maksavat niistä, joten minusta vertaus ei ole ihan reilu.”

”Riiko kunnioittaa meitä ja työtämme taiteilijoina.”

”Sitä paitsi Riiko kunnioittaa meitä ja työtämme taiteilijoina, joten minulla ei ole mitään ongelmaa hänen kanssaan.”

Sakkinen sanoo, että kolonialismista kyllä puhuttiin, mutta myöntää, että kipuilut valtasuhteesta ovat ehkä enemmän meidän eurooppalaisten vaiva. Beniniläisille tärkeintä on toimeentulo.

Afaihounin mukaan suomalaisten kanssa ainoita hankauksia ovat kulttuurierot ja suhtautuminen ihmisiin. Suomalaiset saattavat esimerkiksi kulkea kylillä ja ottaa ihmisistä kuvia ilman lupaa.

”Se loukkaa ihmisiä ja he epäilevät, että valkoiset tekevät rahaa heidän kuvillaan”, Afaihoun sanoo.

”Salon de Peinture Grand-Popo on win-win, koska me saamme myytyä taulujamme esimerkiksi Suomeen ja Espanjaan.”

Radikaalista sosialismista kapitalismin opettajaksi

Kesäkuun 24. päivänä Gustavolta tulee Whatsapp-viesti, jossa lukee ”bonjour”. Kuvasta tuijottaa vähän Antonio Banderasia muistuttava Niinistö. Värit puuttuvat vielä muualta paitsi kasvoista. Seuraavaksi tehdään muotokuvasta siis ”afrikkalaista”, hän sanoo.

Muotokuvat Beninistä maksavat 500 euroa, mikä sisältää postituksen ja arvonlisäveron. Perttu Saksa

Sakkinen kertoo toimivansa Beninissä oikeastaan omaa ideologiaansa vastaan. Hän samastuu radikaalisosialistisiin impossibilisteihin, joiden mukaan ihmisten olojen parantaminen on ”todelliseen tavoitteen” kannalta negatiivista, koska se vain pitää kapitalismia yllä. Suomeksi sanottuna esimerkiksi kehitysyhteistyö  on impossibilistien mielestä väärin, koska sellainen vain hidastaa vallankumousta.

Maailman parantaminen ei Sakkista inspiroi, vaan maailmaa pitäisi muuttaa.

”Käytännössä perheenisänä en voi toimia sillä tavalla”, Sakkinen sanoo naurahtaen. ”Aina välillä löydän itseni tekemästä juttuja, jotka pyrkivät maailman parantamiseen, vaikka ideologisella tasolla en sitä kannatakaan.”

”Ideologia on aika tunteetonta. Jos toimii ideologian mukaan, niin ei voi ajatella ihmisiä, kavereita ja jonkun hätää, vaan pitää ajatella jotain utopiaa kaukana. En minä osaa niin kylmä ihminen olla.”

”Sakkinen ei opeta yhtiökumppaneilleen vallankumousta vaan kirjanpitoa ja kaupallista ajattelua.”

Niinpä Sakkinen ei opeta yhtiökumppaneilleen vallankumousta vaan kirjanpitoa ja kaupallista ajattelua. Hän haluaisi inspiroida ihmisiä ajattelemaan, mitä sellaisia paikallisia tuotteita Beninissä  olisi, joista voisi vähän muokkaamalla saada ulkomaailmaa kiinnostavaa myytävää. Hän siis pienimuotoisesti vie kapitalismia Beniniin.

”Tällainen tapa toimia on ainut, miten voi jollain tavalla saada Afrikan pikkukylien ihmiset mukaan tähän maailmaan. En näe mitään muuta vaihtoehtoa”, Sakkinen sanoo.

Bisnes tappiolla

Maalaus on valmis kesäkuun lopussa, mutta Gustavo Afaihoun on sairastunut malariaan. Whatsapp-kuvassa virnistelee nyt jo charmantisti harmaantunut espanjalais-turkkilaisen näköinen Niinistö. Postitus hoituu, kunhan Afaihoun tervehtyy.

Muotokuvat Beninistä maksavat 500 euroa, mikä sisältää postituksen ja arvonlisäveron. Sakkiselta tulee virallinen lasku, eli paperit ovat kunnossa. Sakkinen ja Afaihoun saavat Niinistön taulusta vajaan satasen kumpainenkin, postitus vie aimo loven, samoin Afaihounin matkakulut mopotaksilla työn edistymistä seuraamaan ja puheaika kännykkään. Silti maalarikin saa kunnon korvauksen, Sakkinen vakuuttaa.

”Kyseessä ei ole hyväntekeväisyys, sen Sakkinen tekee selväksi moneen kertaan.”

Kyseessä ei ole hyväntekeväisyys, sen Sakkinen tekee selväksi moneen kertaan. Siksi hänkin ottaa siivun tuotoista. Sakkisen muihin töihin nähden hänelle jäävä osuus on pieni, mutta motivoi kuitenkin sen verran, että bisneksen eteen jaksaa nähdä vaivaa. Toistaiseksi Sakkinen on tosin hankkeesta miinuksella.

Ennakkoja hän on Beniniin lähettänyt, mutta mahdolliset avunpyynnöt kumppaneilta Sakkinen on torjunut. Korvaukset Afaihounille työstä vastaavat Beninissä pomon palkkaa, joten sillä olisi pärjättävä. Sakkisen tuttavat varoittelivat häntä taloudellisen yhteistyön vaikeuksista, kun hän esitteli ideaa. Yhteistyökumppanien köyhyys ja sen tuoma lyhytnäköisyys tuottavatkin välillä turhaumaa, mutta taulut ovat valmistuneet ajallaan ja saatu tilaajille hyvin, Sakkinen sanoo.

”Ei köyhä ota eläkevakuutusta tai säästä pahan päivän varalle. Me tehtäisiin itse ihan samalla tavalla. Jos on vähän rahaa, niin ei Suomessakaan osta kuukausilippua metroon, vaan kertalippuja, vaikka se tulee kalliimmaksi.”

Beninissä ”kertalippuja” ovat vaikka juuri Afaihounin mopotaksin käyttö tai se, että yllättäviä rahareikiä ilmestyy myös lähipiiristä – joku tarvitsee apua peltikattoon, toinen sairaalalaskuun.

Kapitalismi sisäistetty

Heinäkuun puolivälissä taulu lähtee liikkeelle, ja sähköpostiin tulee seurantanumerokin.

Sitten Gustavo yllättäen soittaa.

”Kuule. Jos sinulla on uusia tilauksia, tai jos ystäväsi haluavat tauluja, voit tilata ne suoraan minulta ja lähettää rahat Western Unionin kautta”, hän sanoo.

Varmistan: Siis haluat että jätetään Riiko tästä välistä pois ja lähetetään sinulle koko raha?

”Juuri niin, se on helppoa”, hän vakuuttaa.

”Kapitalismin opit ovat menneet perille, lyhytnäköisessä muodossa tosin.”

Kapitalismin opit ovat menneet perille, lyhytnäköisessä muodossa tosin: hän haluaa pelata kumppaninsa ulos, silläkin uhalla, että markkina tyrehtyy. Muutaman päivän jälkeen Gustavo soittaa taas ja pyytää anteeksi.

”Jatketaan vain Riikon kanssa niin kuin ennenkin. Olin päässyt juuri sairaalasta ja tarvitsin rahaa. Siksi sanoin niin.”

Puhelun päätteeksi hän vielä pyytää, jos voisin lähettää rahaa. Hänellä on nälkä. En tee niin, mutta lupaan maksaa laskun heti kun se tulee. Bisnes toimii niin. Ei tässä auttamaan lähdetty, muistutan.

Taulu saapuu Suomeen 3. elokuuta, vajaat kaksi kuukautta tilauksesta, niin kuin Sakkinen ennustelikin. Se on pakattu hyvin, pestyihin sementtisäkkeihin ja paksuun pahviin, joka osoittautuu rikotuksi ruokaöljylaatikoksi.

Taulu on yllättävän suuri, ja vaatii ympärilleen hyvin tilaa päästäkseen oikeuksiinsa. Sen kiiltävältä pinnalta tuijottaa vienosti hymyilevä Niinistö, joka on tahtomattaan osallistunut suomalaisbeniniläiseen maailmankauppaan.

Teksti: Esa Salminen
Kirjoittaja on vapaa toimittaja

Juttu päivitetty 8.10.2018 kello 10:17: korjattu Villa Karon kirjoitusasu oikeaksi.

Syyskuu 3/2018