Ensin oli kasa tiiliä

Yrityksen pitää tuottaa yhteiskunnalle muutakin hyvää kuin voittoa, uskoo Sinituotteen toimitusjohtaja Johanna Hamro-Drotz. Hän käynnisti yksityisen kehitysyhteistyöhankkeen ja oppi tekemällä.

Aukea keskellä savannia oli kuvankaunis. Taustalla häämötti Hanang-vuoren siluetti, ja akasiapuut tarjosivat varjoaan auringon paahteessa.

Matkalaiset katsoivat aukealla olevaa pientä, onnetonta tiilikasaa ja sen vieressä kohoavaa seinän alkua.

”Siitä olisi pitänyt rakentua koulu, mutta ymmärsimme heti, että tehtävä oli aivan mahdoton.”

Oli vuosi 2006, ja Johanna Hamro-Drotz oli saapunut Tansanian syrjäseudulle tulevan miehensä Dennis Hamro-Drotzin kanssa osana reppureissumatkaansa. Heidän oli tarkoitus viipyä Harghushayn kylässä neljä, viisi päivää ja osallistua koulun rakentamiseen. Järjestelyt oli hoitanut yritys, joka tarjoaa turisteille mahdollisuuden perehtyä tansanialaiseen arkeen.

Kylä tarkoitti vain joitakin savimajoja. Pariskunta asui kyläpäällikön majassa ja tutustui paikalliseen elämään. Samalla alkoi itää ajatus siitä, miten he voisivat kunnolla auttaa kouluprojektissa, joka oli köyhälle yhteisölle valtava ponnistus.

”Kysyimme, paljonko ensimmäisen koulurakennuksen rakentaminen valmiiksi maksaisi. He laskivat yhden aamupäivän ajan ruutupaperille, mitä naulat, sementtisäkit, lankut ja savitiilet kustantaisivat, ja loppusummaksi tuli muistaakseni noin 5 000 (Yhdysvaltain) dollaria.”

Aivan satunnainen päähänpisto kouluhankkeen rahallinen avustaminen ei ollut. Johanna Hamro-Drotzin isä, suursijoittaja Ilkka Brotherus oli pyytänyt tytärtään katsomaan, tulisiko matkalla vastaan hanketta, jota hän voisi tukea.

”Soitin isälle heti paikan päältä, että nyt minulla olisi projekti sinulle. Isä vastasi saman tien, että selvä homma, rakennetaan koulu.”

”Soitin isälle heti paikan päältä, että nyt minulla olisi projekti sinulle. Isä vastasi saman tien, että selvä homma, rakennetaan koulu. Meillä ei kuitenkaan ollut mitään aavistusta siitä, miten iso hankkeesta kasvaisi.”

Sitkeä optimisti

Johanna Hamro-Drotz tapailee hetken, mikä olisi oikea sana kuvaamaan hänen suhdettaan Afrikkaan. Kyllä se rakkautta on, hän päättää.

Tuo rakkaus oli syttynyt jo hänen lapsuuden perheensä lomamatkoilla.

”Olin ensimmäistä kertaa Etelä-Afrikassa 17-vuotiaana. Koko Afrikan manner kiinnosti minua aivan hirveästi. Kulttuuri, luonto, eläimet.”

Hamro-Drotzista piti alun perin tulla ammattiratsastaja, mutta lopulta hän aloitti laskentatoimen opinnot Hanken Svenska handelshögskolanissa. Vaihto-opiskelijana Yhdysvalloissa hän opiskeli Afrikan historiaa ja taloutta sekä kehitysmaatieteitä.

”Ne olivat virkistävän erilaisia näkökulmia laskentatoimen opiskelijalle. Kestävän kehityksen ja vastuullisen yritystoiminnan kysymykset alkoivat kiinnostaa minua yhä enemmän, ja tein graduni Metso-konsernin vastuullisuusraportoinnista.”

Johanna Hamro-Drotz on siivousvälineitä valmistava Sinituote Oy:n toimitusjohtaja.

Työskenneltyään valmistumisensa jälkeen useissa yrityksissä Hamro-Drotz aloitti Brotherusten perheyrityksessä, siivousvälineitä valmistavassa Sinituotteessa. Hän ehti hoitaa erilaisia tehtäviä Sinituotteella kymmenisen vuotta, kunnes viime syksynä nousi yrityksen toimitusjohtajaksi Ilkka-isän väistyttyä johdosta.

Lehtien otsikoissa uutta toimitusjohtajaa kutsuttiin ”hurjaksi mimmiksi” ja kehuttiin ”terrierimäisestä otteesta”. Itse hän sanoo olevansa sitkeä optimisti.

Periksiantamattomuutta ja uskoa omaan tekemiseen on tarvittu myös Harghushayn kouluprojektissa.

”Meillä oli ajatus auttaa vain yhden koulurakennuksen rakentamisessa, mutta askel askeleelta hanke on laajentunut. Kylän ja meidän välille syntyi luottamus ja oma luonteva tapa toimia.”

Hankkeen alkutaipaleella vastaan tuli myös mutkia, kun esimerkiksi rakennustarvikkeita hävisi varastosta ja pätevää rakennusmestaria oli vaikea löytää.

”Jos laittaa kaikki yksittäiset ongelmat yhteen, ne näyttävät suurilta. Kokonaiskuvassa myönteisiä asioita on ollut ehdottomasti enemmän.”

”Jos laittaa kaikki yksittäiset ongelmat yhteen, ne näyttävät suurilta. Kokonaiskuvassa myönteisiä asioita on ollut ehdottomasti enemmän.”

Vuosi käynnistymisensä jälkeen Brotheruksen perheen projektina alkanut hanke siirtyi Sinituotteelle. Harghushayn peruskoulu valmistui vuonna 2010, ja tällä hetkellä siellä opiskelee yli 400 oppilasta.

Sinituotteen tuella koululle on hankittu lisäksi muun muassa 10 hehtaaria peltoa, kalankasvatuslammikoita, hedelmäpuita, sikoja ja lehmiä. Tavoite on, että koulu rahoittaa toimintansa niistä saatavilla tuloilla.

”Tässä on ollut kyse tekemällä oppimisesta. Koska itselläni ei ollut käsitystä siitä, miten tällainen projekti hoidetaan, kuuntelin paljon paikallisia. Olemme menneet koko ajan yhteisön ehdoilla, ja se on taannut hankkeen onnistumisen.”

Hamro-Drotz on käynyt miehensä kanssa Harghushayn kylässä parin vuoden välein, ja myös kyläläiset ovat vierailleet Suomessa. Yli kymmenen vuotta kestänyt hanke on synnyttänyt rakennusten lisäksi muunlaisia siteitä.

”Kyläläisistä on tullut meille ystäviä, ja kutsuimme esimerkiksi muutamat heistä minun ja Denniksen häihin.”

Esimerkkinä tytöille

Tansaniassa on ollut vuodesta 2000 lähtien voimassa yleinen oppivelvollisuus. Koulunkäynnin yleistymistä on kuitenkin hidastanut se, että köyhien maaseutukylien on rakennettava koulunsa itse. Vasta sen jälkeen hallitus palkkaa niihin opettajat.

Harghushayn aikuisista vain 15 prosenttia oli luku- ja kirjoitustaitoisia kouluprojektin alkaessa.

”Suurin haaste oli saada vanhemmat ymmärtämään lasten koulunkäynnin merkitys. Ymmärrys on onneksi parantunut koko ajan”, Johanna Hamro-Drotz sanoo.

Iso sysäys lasten koulunkäynnille oli ruokailun aloittaminen. Jokainen perhe lahjoittaa omasta sadostaan tietyn määrän koululle, jolloin he ovat etukäteen maksaneet lapsensa kouluruoan. Siitä tuli keskeinen syy lähettää lapsi kouluun.

Vanhemmat epäröivät koulutusta osaksi siksi, että lapsia tarvitaan apuna esimerkiksi karjankasvatuksessa. Lisäksi lasten ajatellaan jatkavan vanhempiensa elämäntapaa, eikä heidän katsota tarvitsevan opintoja.

”Uskon, että perussivistys voi kulkea käsi kädessä perinteiden kanssa. Luku- ja kirjoitustaito vain avaavat lisää mahdollisuuksia.”

”Emme tietenkään halua tuhota paikallista kulttuuria tai toivo, että kaikki lapset lähtevät kaupunkeihin. Uskon, että perussivistys voi kulkea käsi kädessä perinteiden kanssa. Luku- ja kirjoitustaito vain avaavat lisää mahdollisuuksia.”

Vaikka Hamro-Drotz toivoo paikallisen kulttuurin säilyvän, on myös perinteitä, joiden hän näkisi mieluusti poistuvan. Etenkin naisten ja tyttöjen asema yhteisössä on edelleen hyvin heikko.

”Naiset tekevät kaikki kotityöt, ja miehet tekevät kaikki päätökset.”

Hän kertoo lahjakkaasta tytöstä, jonka jatko-opintoja Sinituote oli päättänyt tukea. Vähän ennen opintojen alkua vanhemmat päättivätkin naittaa 15-vuotiaan tytön huomattavasti itseään vanhemmalle miehelle, ja kouluhaaveet tyssäsivät kerralla.

Tarinassa kiteytyvät tyttöjen asemaan liittyvät ongelmat etenkin maaseudun köyhillä alueilla. YK:n lastenjärjestön Unicefin tietojen mukaan useampi kuin joka kolmas tansanialainen tyttö menee naimisiin alle 18-vuotiaana.

Hamro-Drotz kokee erityiseksi tehtäväkseen tukea tyttöjen koulutusta. Hänestä on hienoa, että hän on voinut kouluprojektissa itse näyttää esimerkkiä siitä, miten nuori nainen voi olla päättävässä asemassa.

”Olen ollut lyömässä nyrkkiä pöytään kyläpäälliköiden kanssa.”

Kädet savessa

Tansania on yksi Suomen kehitysyhteistyön pääkumppanimaista ja pitkäaikaisin tuen saaja. Sinituotteen kouluhankkeessa ei ulkoministeriö tai mikään muukaan perinteinen kehitysyhteistyötä tekevä taho ole ollut mukana.

”Isäni halusi tukea projektia nimenomaan suoraan, ilman välikäsiä. Hänellä oli käsitys, että muuten iso osa summasta saattaisi mennä hallinnollisiin kuluihin ja markkinointiin.”

Hamro-Drotz kuvaa isäänsä hands-on -tyyliseksi tekijäksi, joka on karttanut raskasta hallintoa myös Sinituotteessa.

”Meillä kaikki tekevät kädet savessa töitä.”

Sinituotteen kouluhanke ei ole Hamro-Drotzin mukaan kirvoittanut kritiikkiä esimerkiksi Tansaniassa toimivilta kehitysyhteistyöjärjestöiltä. Välillä tosin on tullut tunne, etteivät järjestöt näe toimintaa kovin ammattimaisena.

”Sitä se ei tietenkään edes ole. Mutta kun järjestöjen edustajat ovat perehtyneet tekemiseemme, he ovat olleet vaikuttuneita tuloksista.”

Järjestöt kipuilevat usein sen kanssa, miten oma hanke tulisi luontevasti osaksi paikallista toimintaa. Siinä taas Sinituote on Hamro-Drotzin mielestä onnistunut.

”Kiitos meidän osaamattomuutemme, kuuntelimme herkällä korvalla paikallisia. Yhteisön omistajuus projektista tuli silloin vähän kuin itsestään.”

”Kiitos meidän osaamattomuutemme, kuuntelimme herkällä korvalla paikallisia. Yhteisön omistajuus projektista tuli silloin vähän kuin itsestään.”

Myöskään Tansanian hallinto ei ole ollut mukana koulun rakentamisessa. Onneksi niin, Hamro-Drotz hymähtää.

”Kun luovutimme koulun valtiolle, seremoniassa kävi Tansanian silloinen ympäristöministeri ja paikallisia päälliköitä pitämässä hienoja puheita. Jokainen kertoi vuoron perään, miten koulu oli juuri hänen ansiotaan. Emme olleet ikinä ennen nähneetkään heitä.”

Tansanian hallinnon edustajista ei ole hankkeen aikana piirtynyt muutenkaan kovin imartelevaa kuvaa. Sinituote oli esimerkiksi hankkinut juuri tuliterät kirjat koululle, kun kuukausi myöhemmin tuli käsky polttaa ne kaikki ja ostaa tilalle uudet. Maassa oli tulossa presidentinvaalit, ja yksi ehdokkaista keräsi vaalirahaa oppikirjojen painatuksella.

”On hyvä, että olemme saaneet keskittyä itse projektiin, eikä meidän ole tarvinnut politikoida sen ympärillä.”

Nyt Harghushayn kouluhanke on siinä vaiheessa, että Sinituote suunnittelee asteittaista vetäytymistä vuoteen 2023 mennessä.

”Rakennamme sinne vielä asuntolan, mutta sen jälkeen teemme hallitun exitin.”

Suurempi ajatus

Nuorten hallitusosaajien verkosto Future Board palkitsi Johanna Hamro-Drotzin viime vuonna Vuoden nuori hallitustekijä -tunnustuksella. Valintaraati kiitteli häntä muun muassa vahvasta arvopohjaisesta johtamisesta.

Yhteiskuntavastuu on tullut melko rytinällä mukaan yritysten toimintaan viime vuosina. Hamro-Drotz näkee, että se on olennainen osa yritystä, ei vain riskien hallintaa.

”Yritykselle ei riitä pelkkä arvon luominen, vaan taustalla pitää olla joku suurempi ajatus.”

”Yritykselle ei riitä pelkkä arvon luominen, vaan taustalla pitää olla joku suurempi ajatus.”

Sinituote on hyvin vahvasti suomalainen brändi. Sen noin sata henkilöä työllistävä tehdas sijaitsee Kokemäellä, ja reilun kymmenen hengen pääkonttori toimii 1800-luvulla rakennetun Erkylän kartanon pihapiirissä Hausjärvellä.

Hamro-Drotzin mukaan Sinituotteen vastuullisuustyö muodostuu kolmesta peruskivestä: kotimaisuudesta, ympäristökysymyksistä ja hyväntekeväisyydestä.

”Ilmastonmuutos on ehdottomasti nouseva näkökulma yritysvastuun kannalta. Etenkin nuoret kuluttajat ovat tässä hereillä. Kehitämme koko ajan esimerkiksi kierrätysmuovin käyttöä.”

Kouluhankkeen jälkeen seuraavaa hyväntekeväisyyskohdetta ei Hamro-Drotzilla ole vielä mielessä.

”Viedään tämä nykyinen ensin maaliin. Hankkeemme on kuitenkin täysin monistettavissa, ja toivon että se inspiroisi muita vastaavaan toimintaan.”

TEKSTI SUSAN VILLA

KUVAT EEVA ANUNDI

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Toukokuu 2/2019