Mongoliaa kutsutaan Minegoliaksi, koska se kätkee maaperäänsä kymmenesosan maailman tunnetuista hiilivarannoista. Nalaikhin kaivos pääkaupungin Ulaanbaatarin lähistöllä työllisti aikoinaan 1 500 miestä. Tänään hiiltä louhitaan laittomasti satoja metrejä syvissä onkaloissa, joihin johtavat kapeat ja sokkeloiset sisäänkäynnit. Vain osassa kaivoksista on tuuletuskanavat. Työ on fyysisesti vaativaa ja altistaa hiilipölylle, joka saattaa sairastuttaa kaivostyöläiset pölykeuhkoon.
Musta kulta palaa
Lukuisat mongolialaiset hankkivat elantonsa maan alla ja henkensä uhalla. Laittomissa hiilikaivoksissa työskentelee jopa 2 500 henkeä.
Nalaikhin kaivos sijaitsee 40 kilometrin päässä Mongolian pääkaupungista Ulaanbaatarista. Vielä 1950-luvun lopussa se työllisti 1 500 henkeä. Aikoinaan se oli Minegoliaksi kutsutun Mongolian ainoa hiilikaivos.
Kaivos suljettiin vuonna 1990, ja monet jäivät ilman työtä. Samaan aikaan naapuri ja läheinen liittolainen Neuvostoliitto hajosi ja Nalaikhin kaivosteknologia vanhentui. Kaivostyöläiset ryhtyivät kaivamaan hiiltä laittomasti.
Vain osalla kaivoksista on toimintalupa. Työturvallisuus on heikkoa, ja 25:n viime vuoden aikana kaivoksissa on kuollut arviolta 250 työläistä. Kukaan ei tiedä todellista uhrilukua, koska kaivostoimintaa ei valvota.
Laittomasti kaivettua hiiltä myydään Ulaanbaatarin kaduilla 15 kilon säkeissä reilulla kahdella eurolla.
Laittomasti kaivettua hiiltä myydään Ulaanbaatarin kaduilla 15 kilon säkeissä reilulla kahdella eurolla. Sitä ostavat lähinnä kaupungin vähäosaiset. Hiiltä poltetaan erityisesti jurttakaupunginosassa, jossa asuu puolet kaupungin väestöstä.
Jurtan tulisija vetää päivittäin 30–50 kiloa hiiltä. Lämmityksessä syntyvä savu on tehnyt Ulaanbaatarista yhden maailman saastuneimmista kaupungeista. Usein sinitaivaan peittää sakea saastepilvi.
Nalaikhissa on vielä arviolta 30 miljoonaa tonnia hiiltä. Kaivosmiehiä huolettaa kuitenkin ilmaston lämpeneminen. Kun routa sulaa, kaivossortumien riski kasvaa. Siksi hiiltä on kaivettava nyt mahdollisimman paljon ja nopeasti.
KUVAT PETRI VANHANEN
TEKSTI SUSANNA VILPPONEN
Kirjoittaja ja valokuvaaja ovat vapaita journalisteja.
-
Vain reiät maassa kertovat lukemattomista luvattomista kaivoksista Nalaikhissa. Muutoin aro on autio. Kaivostyöläiset eivät halua kertoa nimiään eivätkä muutakaan kaivostoimintaan liittyvää. -
Muutama vuosikymmen sitten Nalaikh tunnettiin menestyvänä kaivoskaupunkina. Vireä kaivosteollisuus houkutteli ihmisiä töihin eri puolilta Mongoliaa ja naapurimaistakin. Nyt virallisesta kaivostoiminnasta muistuttavat vanhan kaivoksen keskusrakennuksen romahtaneet seinät. Yläreunan fasadissa lukee haalistunein kyrillisin kirjaimin ”Nalaikhin suuri kaivos”. -
Maan alle sukeltaa vaijeri, jota pitkin sukkulamainen peltikehikko kulkee ylös ja alas. Käytävä on kapea. Kädet ja jalat on pidettävä kärryn sisäpuolella ja pää alhaalla, jotta tunnelin terävät reunat eivät vahingoittaisi raajoja. Suuremmissa kaivoksissa maan alle johdetaan ilmaa tuuletuskanavassa. Sähkökatkojen aikana ilmantulo estyy ja valot sammuvat. Vain kaivostyöläisten otsalamppujen heikot valokeilat poukkoilevat tunnelissa. -
Kaivosta tukevat harvakseltaan pystytetyt puurakenteet. Osa laittomista kaivoksista on perustettu nopeasti, ja louhinta on jo saatettu aloittaa keskeneräisissä tunneleissa. -
Louhitulla hiilellä lämmitetään pääkaupungin jurtta-asumuksia. -
Kivihiili kiiltelee seinissä. Käytäviltä kuuluu tasainen ja terävä poran ääni. Kaivosmiehet ovat lähes yhtä mustia kuin ympäröivä hiiliseinämä. Tauon aikana tupakan käry leijailee tunnelissa. Osalla miehistä on kypärä, mutta muita turvavarusteita ei ole. ”Työ on vaarallista ja raskasta”, toteaa 14 vuotta kaivoksissa työskennellyt mies.
