Ngozi Okonje-Iweala

Afrikan on saatava osansa vauraudesta

Mantere tarvitsee alueellista yhdentymistä, parempaa digitaalista infrastruktuuria ja osaamista sekä datatalouden sääntelyä, Ngozi Okonjo-Iweala ja Brahima Coulibaly kirjoittavat.

Brahima Coulibaly

Globalisaatiovastaisuus on lisääntynyt viime aikoina. Erityisesti kehittyneiden maiden työväki on huolissaan paikallaan polkevista palkoistaan ja työnsä epävarmuudesta, mikä osoittaa, että talouden maailmanlaajuisen yhdentymisen hyötyjä on liioiteltu ja sen kustannuksia vähätelty.

Globalisaation vaikutus Afrikkaan ja afrikkalaisiin on saanut paljon vähemmän huomiota, vaikka tämän vuosisadan lopussa siellä asuu arvioiden mukaan yli 40 prosenttia maailman väestöstä.

Jotta globalisaatio voisi hyödyttää ihmisiä nykyistä laajemmin, meidän on torjuttava eriarvoisuutta kehittyneissä maissa ja kurottava umpeen elintasokuilua Afrikan ja korkean tulotason maiden välillä.

Afrikan päättäjät voivat yhdessä ulkomaisten kumppaniensa kanssa tehdä oman osansa edistämällä alueellista yhdentymistä, paikkaamalla aukkoja työvoiman osaamisessa ja digitaalisessa infrastruktuurissa sekä luomalla keinoja Afrikan digitaalisen datan omistamiseen ja sen käytön sääntelyyn.

ENSIMMÄINEN TEOLLINEN VALLANKUMOUS kasvatti voimakkaasti kansainvälistä kauppaa. Afrikka jäi heti kättelyssä maailmankaupan marginaaliin. Teollisesta tuotannosta ja varhaisesta globalisaatiosta hyötyivät eniten samat maat, jotka ovat vauraimpia yhä tänäkin päivänä. Tuolloin syntyi suuri kuilu globaalin pohjoisen ja etelän tulotasojen välillä.

Uuden tieto- ja viestintäteknologian käyttöönotto 1990-luvulla alensi dramaattisesti maantieteellisistä etäisyyksistä aiheutuneita kustannuksia ja käynnisti globalisaation toisen aallon. Tämä toi mukanaan monimutkaiset arvoketjut, jotka taas vaikuttivat viime vuosikymmeninä siihen, että Kiina, Intia, Indonesia, Puola, Etelä-Korea, Taiwan ja Singapore onnistuivat kuromaan elintasokuilua varhaisemmassa vaiheessa kehittyneisiin maihin nähden.

Afrikan osuus globaalista tavarakaupasta on jumittunut noin kolmeen prosenttiin, kuten myös sen osuus valmistavasta teollisuudesta.

Afrikan maat ovat jääneet tämän prosessin ulkopuolelle. Maanosan osuus globaalista tavarakaupasta on jumittunut noin kolmeen prosenttiin, kuten myös sen osuus valmistavasta teollisuudesta.

Afrikka on toki hyötynytkin globalisaatiosta. Kun tulotaso on noussut muualla maailmassa, afrikkalaisten tuotteiden ja luonnonvarojen kysyntä on lisääntynyt, mikä on vahvistanut Afrikan maiden kansantalouksia.

Globalisaatio on myös edistänyt tiedon ja osaamisen siirtymistä, jonka avulla Afrikan maat ovat voineet parantaa elintasoaan harppaamalla suoraan nykymuotoisiin teknologioihin.

SILTI LUKEMATTOMAT HAASTEET painavat paljon enemmän kuin edellä luetellut edut.

Ensinnäkin, globalisaatiosta on seurannut teollistumiskehityksen ennenaikaista hyytymistä. Koska kehittyneet taloudet voivat nyt tuottaa tavaroita halvemmalla, Afrikan valtioiden on vaikea kehittää paikallisia teollisuudenaloja, jotka loisivat työpaikkoja.

Toiseksi, osa alueella toimivista monikansallisista yrityksistä kiertää veroja monimutkaisilla, mutta laillisilla kirjanpidollisilla keinoilla, esimerkiksi siirtämällä voittojaan muualle. Tämä vie taloudelliseen kehitykseen tarvittavia verotuloja Afrikan valtioilta.

Ilmastonmuutoksella on suhteettoman suuri vaikutus Afrikassa, vaikka maanosalla itsellään on ollut varsin vähäinen rooli itse ongelman aikaansaamisessa.

Globalisaatio on myös vauhdittanut ilmastonmuutosta. Ilmastonmuutoksella on suhteettoman suuri vaikutus Afrikassa, vaikka maanosalla itsellään on ollut varsin vähäinen rooli itse ongelman aikaansaamisessa.

Malawia, Mosambikia ja Zimbabwea runnelleet Idai- ja Kenneth-hirmumyrskyt olivat traagisia esimerkkejä siitä, mitä on luvassa.

TÄSSÄ VALOSSA ei ole yllättävää, että Afrikan ja rikkaiden maiden välinen taloudellinen kuilu on kasvanut viime vuosikymmeninä. 1980-luvun alussa afrikkalaisten tulot vastasivat 12:ta prosenttia kehittyneissä maissa asuvien tuloista. Tänä päivänä vastaava luku on 8 prosenttia. Jotta suunta kääntyisi ja Afrikka hyötyisi enemmän globalisaatiosta, alueen poliittisten päättäjien tulisi lisätä ponnistelujaan kolmella osa-alueella.

Ensinnäkin, Afrikan valtioiden tulisi edistää alueellista yhdentymistä. Se vahvistaisi Afrikan taloutta sekä parantaisi sen mahdollisuutta saada omaa agendaansa läpi kansainvälisesti.

Afrikan alueellisen vapaakauppasopimuksen on ratifioinut vaadittavat 22 valtiota, joten tavaroiden ja palveluiden yhteismarkkina-alue syntyy.

Tähänastinen kehitys on rohkaisevaa. Afrikan alueellisen vapaakauppasopimuksen on ratifioinut vaadittavat 22 valtiota, joten tavaroiden ja palveluiden yhteismarkkina-alue syntyy.

Myös lentoliikenteen yhteismarkkinat sekä vapaan liikkuvuuden protokolla auttavat aluetta hyötymään valtavasta taloudellista potentiaalistaan.

Toiseksi, Afrikan pitää parantaa digitaalista infrastruktuuriaan sekä teknologista osaamistaan, ettei sitä sysättäisi entistäkin enemmän syrjään. Tällä hetkellä internet-yhteys maksaa Afrikassa enemmän kuin missään muualla ja vain 37 prosentilla väestöstä on pääsy verkkoon. Tämä on huomattavasti vähemmän kuin maailman keskiarvo, 57 prosenttia.

Koulutuksen tulisi keskittyä yhä enemmän digitaaliseen osaamiseen ja pehmeisiin taitoihin, kuten kriittiseen ajatteluun sekä sosiaalisiin ja kognitiivisiin valmiuksiin.

Halvasta ja vähän koulutetusta työvoimasta, johon Afrikka on perinteisesti tukeutunut, on yhä vähemmän hyötyä. Tämä on seurausta neljännestä teollisesta vallankumouksesta sekä siitä että monimutkaiset arvoketjut asettavat tiukempia vaatimuksia tuotteille ja infrastruktuurille. Koulutuksen tulisikin keskittyä yhä enemmän digitaaliseen osaamiseen ja pehmeisiin taitoihin, kuten kriittiseen ajatteluun sekä sosiaalisiin ja kognitiivisiin valmiuksiin.

Kolmanneksi, Afrikan täytyy voida omistaa ja säännellä digitaalista dataansa.

Aiemmin maanomistus oli kaikkein keskeisin omistuksen muoto. Modernisaation myötä pääoma syrjäytti sen tärkeimpänä vaurauden lähteenä. Digitalisoituneessa taloudessa taas tieto on kaiken keskiössä, kuten globaalien teknologiafirmojen – esimerkiksi Facebookin, Googlen ja Tencentin – välinen kilpailu datan hallinnasta osoittaa.

Ja kuten Kai-Fu Lee esittää kirjassaan AI Superpowers, valtavasta väestöstä kerätty tietomäärä antaa Kiinalle tekoälyn kehittämisessä kilpailuedun suhteessa Yhdysvaltoihin.

Afrikan väestönkasvu tarkoittaa, että maanosa tulee tuottamaan suuria määriä tietoa, kun digitalisaatio ja kaupalliset verkkoalustat leviävät, keskiluokka laajenee ja kuluttajien ostovoima kasvaa. Uusi tietoon perustuva vauraus jakautuu niille, jotka pyrkivät aktiivisesti keräämään, omistamaan ja sääntelemään tietoaineistoja. Myöhästyjät juoksevat perässä.

Afrikan mahdollisuudet ovat valtavat, mutta niin ovat myös sen haasteet. Vuonna 2030 Afrikassa asuu lähes 90 prosenttia maailman köyhimmistä ihmisistä. Afrikan on hyödyttävä enemmän globalisaatiosta. Muuten lupaus jaetusta vauraudesta jää lunastamatta.

TEKSTI NGOZI OKONJO-IWEALA JA BRAHIMA COULIBALY

Ngozi Okonjo-Iweala on Nigerian entinen valtiovarainministeri. Hän toimii rokotteiden saatavuutta edistävän GAVI-järjestön puheenjohtajana sekä globaalin talous ja ilmasto -komission yhtenä puheenjohtajista. Brahima Coulibaly on vanhempi tutkija ja African Growth Initiativen johtaja yhdysvaltalaisessa Brookings-instituutissa.

Englannin kielestä suomentanut Kuutti Koski.

© Project Syndicate, 2019

Syyskuu 3/2019