Kirjat: Suomen mallia ei voi kopioida kehitysmaihin

Suomen kehitys nykyisenlaiseksi hyvinvointivaltioksi on ollut pitkä, monipolvinen ja paikoin ristiriitainen.

Juhani Koponen & Sakari Saaritsa (Toim.). Nälkämaasta hyvinvointivaltioksi. Suomi kehityksen kiinniottajana. Gaudeamus, 2019.

Tärkeintä on ollut varhainen kiinnittyminen kansainväliseen talousjärjestelmään niin Ruotsin kuin Venäjänkin vallan aikana, toteavat kehitystutkimuksen emeritusprofessori Juhani Koponen ja sosiaalihistorian apulaisprofessori Sakari Saaritsa toimittamassaan kirjassa Nälkämaasta hyvinvointivaltioksi.

Suomalaista teollisuutta on rakennettu ulkomaisella rahalla ja teknologialla. Syrjäinen sijainti on säästänyt metsät, ja niiden talonpoikainen omistus on jakanut myyntitulot suhteellisen laajalti yhteiskuntaan. Se on osaltaan tasannut kansalaisten hyvinvointieroja.

Vielä 1950-luvulla maaseudun lapset tekivät paikoin enemmän töitä kuin kävivät koulua. Terveydenhoitokin kehittyi viiveellä.

Vielä 1950-luvulla maaseudun lapset tekivät paikoin enemmän töitä kuin kävivät koulua. Terveydenhoitokin kehittyi viiveellä.

Kaikille yhteinen sosiaaliturva ja koulutus ovat kuitenkin vaatineet tiukkaakin poliittista kamppailua. Vielä 1950-luvulla maaseudun lapset tekivät paikoin enemmän töitä kuin kävivät koulua. Terveydenhoitokin kehittyi viiveellä.

Koponen ja Saaritsa muistuttavat, että Suomen kehityskulkua on vaikea sovittaa mihinkään kehitysteoreettiseen malliin, eikä se muutenkaan kopioidu nykyisten kehitysmaiden esimerkiksi. Heidän mukaansa yhteiskunnalliset instituutiot kehittyvät oman historiallisen logiikkansa mukaisesti: huonoistakin lähtökohdista voi menestyä, mutta hyvätkin lähtökohdat voi hukata.

He korostavat ajoitusta, joka on aikoinaan suosinut Suomea.

”Suomen liikaväestö toivotettiin enemmän tai vähemmän tervetulleeksi merten taa, ja suomalaiset pystyivät kopioimaan teknologiaa ulkoa ja vetämään metsätuotteidensa jalostusastetta nostaen suuremman osa arvoketjusta kotimaan talouteen.”

Tämän päivän kehitysmaat sitä vastoin toimivat kansainvälisten sopimusten säätelemässä talousjärjestelmässä. Ne eivät voi kopioida teknologiaa tai tukea omaa teollisuuttaan siinä määrin kuin Suomi aikoinaan kykeni.

Koposen ja Saaritsan mielestä kyse ei olekaan vain siitä, mitä kehitysmaiden tulisi tehdä vaan siitä, miten kansainvälistä talousjärjestelmää tulisi muokata, jotta kehitysmailla olisi edellytykset kehittyä.

TEKSTI TIINA KIRKAS