Nyt riittää!

”Libanon, Chile, Irak, Bolivia, Ranska…”, nainen lukee lehtijuttua, jonka otsikkona on Yhteiskunnalliset levottomuudet.

”Emme me globalisaatiolla mitään tuonkaltaista tarkoittaneet”, pukumies kommentoi newyorkilaisessa maisemakonttorissaan.

Libanonilais-sveitsiläinen pilapiirtäjä Patrick Chappatte viittaa mielenosoituksiin, joita on viime kuukausina järjestetty eri puolilla maailmaa.

Kansa on osoittanut mieltään myös muiden muassa Iranissa, Kolumbiassa, Ecuadorissa, Sudanissa, Algeriassa, Hongkongissa ja useissa Euroopan maissa. Sosiaalinen media on auttanut mielenosoittajia järjestäytymään ja välittämään ajantasaista tietoa tapahtumista maailmalle.

Protestit ovat käynnistyneet eri maissa eri syistä, mutta useimpia niistä selittää syvä yhteiskunnallinen eriarvoisuus. Ihmiset ovat kyllästyneet elämisen kalleuteen sekä esimerkiksi korruptioon, poliittiseen vehkeilyyn ja kansalaisoikeuksiensa kiristämiseen. Kadulla on vaadittu toimia myös ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi.

Useimmiten mielenosoittajia ovat olleet vastassa mellakkapoliisien kumiluodit, kyynelkaasu ja vesitykit. Kuolonuhrit lasketaan sadoissa.

TEKSTI TIINA KIRKAS

KUVA ©CHAPPATTE/DER SPIGEL

Joulukuu 4/2019