Anteeksi, puhutteko kehitysyhteistyötä?

Raportit ja ammattikielet vilisevät sanahirviöitä, joita harva ymmärtää. Miksi?
 

Lainataan alkuun ote ulkoministeriön viime keväänä julkaisemasta Suomen kehityspolitiikka ja kehitysyhteistyö hauraissa valtioissa -toimintaohjeesta:

”Suomi tukee kumppanimaan omien resurssien, kuten luonnonvarojen ja verotuksen mobilisoimista, niistä saatavien tulojen jakautumista tasaisesti, pääomapaon estämistä sekä hyvään hallintoon perustuvan ja läpinäkyvän julkisen valtionvarainhallinnon vahvistamista. Ne ovat erittäin tärkeitä valtionrakennuksen peruspilareita.”

Tekstiä tutkii kielikouluttaja Marsa Luukkonen. Hän merkitsee huomioitaan sinisellä sivun reunaan: Luettavuus on yhtä kuin 1. ymmärtäminen ja 2. muistaminen. Lauseiden sanamäärät!

”Jos toiselle puhuu tai kirjoittaa, niin eikö ajatuksena ole, että siitä jäisi jotain mieleen. Nyt muistiin ei jää mitään.”

Teksti jatkuu:

”Suomi painottaa lasten ja nuorten oikeutta ja pääsyä koulutukseen ja terveyteen. Seksuaali- ja lisääntymisterveysoikeudet sekä pääsy niihin liittyviin palveluihin, ml. äitiysterveyspalveluihin, ja niiden saatavuus on erityisen tärkeää konfliktialueilla ja yksi Suomen painopisteistä.”

Luukkonen ympyröi tekstistä outoja sanoja ja ilmaisuja, jotka eivät avaudu ulkopuoliselle lukijalle. Mitä tarkoittavat esimerkiksi hauras valtio, pääomapako tai pääsy terveyteen? Mikä on Suomen painopiste?

Luukkonen luettelee lisää esimerkkejä kehitysyhteistyön ammattisanastosta:

”Puhutaan kehitysagendasta, ja usein vain puhuja tietää, mitä hän sillä tarkoittaa. Tai tiekartasta, kun olisi ymmärrettävämpää puhua suunnitelmasta. Entä onko kukaan nähnyt ketään, joka on voimaantunut?”

Luukkonen kertoo vierailustaan suomalaisessa naisjärjestössä, joka ei vain voimaannuta vaan myös mobilisoi naisia kehitysmaassa, jossa soditaan. Sanakirjoissa mobilisointi tarkoittaa ensisijaisesti käynnistää ja panna liikekannalle.

”Se on siis alkuaan sotilasalan termi”, Luukkonen toteaa.

Laiskaa ajattelua

Epämääräinen ja monitulkintainen kieli ei kuulu ja näy vain kehitysyhteistyössä. Samalla tavalla viestii iso osa viranomaisia ja liike-elämän työläisiä. Yleisesti puhutaan innovatiivisista substanssiosaajista, reittauksesta ja cleantechistä.

Uussanasto selittyy paljolti sillä, että politiikan, talouden ja kulttuurin käsitteet lainataan usein englannista. Käännöksissä sanat ja niiden sisällöt eivät aina vastaa toisiaan, mikä aiheuttaa sekaannuksia. Näin tapahtuu etenkin silloin, kun alkuperäinen teksti on puutteellista, eikä parasta mahdollista suomenkielistä vastinetta vaivauduta etsimään synonyymisanakirjasta.

Tyypillistä on myös turvautua kiertoilmaisuihin.

On kestävyysvaje, joka tarkoittaa, että rahaa on liian vähän. Tai haaste, joka useimmiten viittaa suureen ongelmaan tai pieneen pulmaan. Samalla asioita edistetään, kehitetään tai vastuutetaan ilman selkeästi nimettyä tekijää tai teon kohdetta.

Usein kyse on laiskasta ajattelusta, muistuttaa Pertti Torstila, joka jäi viime keväänä eläkkeelle ulkoministeriön valtiosihteerin virasta.

”Nuoremmat peittävät helposti epävarmuuttaan tai tietämättömyyttään rönsyilevään kielenkäyttöön. Myös ne, jotka viettävät paljon aikaa kansainvälisissä konferensseissa, jäävät kiinni ammattisanastoonsa.”

Ammattikieli on myös tapa erottua muista ja korostaa omaa asiantuntijuutta.

Samaan aikaan sosiaalisen median kieli muokkaa ja tiivistää ilmaisua. Twitterin 140 merkkiin ei montaa sanaa mahdu, ja siksi on helppo turvautua kuluneisiin fraaseihin ja amerikanenglantiin, Torstila huomauttaa.

”Pahimmassa tapauksessa lähettäjä ymmärtää viestin, mutta vastaanottaja ei. Samalla kielitaito kuihtuu.”

Kansa erkaantuu

Ammattikielellä puhuminen ei ole täysin vaaratonta. Pertti Torstila korostaa, että hallinnon tehtävä on lisätä kansalaisten luottamusta viranomaisten toimintaan.

”Luottamus murenee, jos hallinto keskustelee keskenään ja puhuu kielellä, jota tavallinen kansalainen ei ymmärrä. Kansa erkaantuu virkamiesten maailmasta.”

Myös Marsa Luukkonen huomauttaa, että oudon ja sumean kielen keskellä yksinkertainen ja suora ilmaisu tehoaa. Sen tietävät perussuomalaiset ja Timo Soini.

”Hänen oppi-isänsä Veikko Vennamo sanoi jo aikoinaan, että sitä, mitä ei kahdella tai kolmella sanalla kykene sanomaan, ei ole itsekään vielä ymmärtänyt. Kyllä kansa tietää. Rötösherrat kuriin.”

Täsmällinen ilmaisu on erityisen välttämätöntä kansainvälisessä yhteistyössä. Sopimustekstejä muotoillaan huolella, jotta vältytään tulkintavirheiden aiheuttamilta kiistoilta.

Sama koskee kehitysyhteistyötä, joka Torstilan mukaan on niin politiikkojen kuin veronmaksajienkin tarkassa seurannassa. Suomi esimerkiksi edistää monessa maassa demokratiakehitystä, mutta mitä demokratia on?

”Demokratia, jota rakennetaan esimerkiksi arabikevään maissa tai Venäjällä, ei ole demokratiaa sellaisena kuin me sen miellämme.”

Torstilan mielestä kehitysyhteistyöstä on kyettävä kertomaan suomalaisille selkeästi omalla kielellä ja hyvin esimerkein.

”Silloin tiedetään, kenen ehdoilla toimitaan.”

Uskalla kysyä

Opetus- ja kulttuuriministeriö on jo laatinut Hyvän virkakielen toimintaohjelman, joka vaatii selkeää, ymmärrettävää ja asiallista kielenkäyttöä julkishallinnossa.

Pertti Torstilan mielestä esimiesten rooli on ratkaiseva.

”Pitää myös etsiä työympäristössä ihmisiä, jotka vakuuttavat selkeäkielisyydellään, ja oppia heiltä.”

Marsa Luukkonen ehdottaa Tieteen termipankkiin osiota, josta saisi sanastoapua ja selityksiä myös yhteiskunnallisten ja humanististen alojen teksteihin. Tekniikan aloilla suomenkielisiä vastineita löytää jo helposti.

Ennen kaikkea Luukkonen perää ajattelun selkeyttä.

”Jos jonkin asian ymmärtää, sen pystyy selittämään kenelle tahansa.”

Viestimillä on suuri vastuu. Toimittajilta Luukkonen perääkin käsitteiden selville ottamista kysymällä – ei itse pääteltyä tulkintaa.

”Toimittajien ei tarvitse olla joka alan asiantuntija, mutta hänen on kysyttävä, mitä jokin asia tarkoittaa. Asiantuntijan taas tulee kyetä selittämään asia niin, että toimittaja ymmärtää sen ja osaa kirjoittaa siitä tai selittää sen oikein.”

TEKSTI TIINA KIRKAS

KUVITUS ANNA-KAISA JORMANAINEN

Lokakuu 3/2014