Danceteamin taiteellinen johtaja Njara Rasolomanana opettaa afrikkalaista nykytanssia.

Avustustyö avartaa

Liikkeenjohdon konsultti Hery-Christian Henry käyttää noin 25 ja eläkeläinen Sirkku Kivistö jopa 50 tuntia viikossa auttaakseen muita. Miksi?

Hery-Christian Henry kurkistaa helsinkiläisen Kulosaaren yhteiskoulun liikuntasaliin, jossa parikymmentä tyttöä harjoittelee ohjaajansa kanssa afrikkalaista nykytanssia.

On lauantai, ja käynnissä on Danceteam Internationalin tanssityöpaja.

Henry, 34, perusti Danceteamin Suomeen alkuvuodesta 2007. Nyt se toimii myös Saksassa, Madagaskarilla, Tansaniassa, Unkarissa ja Venäjällä. Hän kuvailee sitä yhteiskuntavastuulliseksi harrastusyhteisöksi, jossa nuoret voivat harrastaa tanssia edullisesti tai jopa ilmaiseksi.

Nuoret järjestävät tanssiesityksiä, joilla he keräävät rahaa myös kehitysmaihin.

Suomen Danceteam on tukenut kahta tansanialaista lastenkotia, ja nuoret ovat lahjoittaneet lapsille vanhoja lelujaan joululahjoiksi. Kuluvana vuonna Danceteam tukee Madagaskaria, ja nyt nuoret keräävät vanhoja liikuntavaatteitaan ja -kenkiään madagaskarilaisille naisille ja tytöille.

Her-Christian Henry perusti nuorille Danceteamin, joka kerää rahaa myös kehitysmaihin.
Hery-Christian Henry perusti nuorille Danceteamin, joka kerää rahaa myös kehitysmaihin.

Hery-Christian Henry aikoo viedä ne itse perille.

Hän työskentelee liikkeenjohdon konsulttina ja käyttää noin 25 viikkotuntia vapaa-ajastaan Danceteamiin. Mutta miksi?

Nuorilla on syy tanssia

Ajatus nuorten liikunnan rahoittamisesta syntyi 2000-luvulla Irlannin pääkaupungissa Dublinissa, jossa Hery-Christian Henry ansaitsi opiskelurahojaan opettamalla tanssia.

Oppilaiden määrä kasvoi, ja Henryn mielestä juuri yhteisöllisyyden vuoksi.

”En ole kovin lahjakas tanssija mutta hyvä ohjaamaan lapsia.”

Hän palasi Helsinkiin loppuvuodesta 2006. Mielessään hänellä oli Danceteamin konsepti, joka menee näin: Yritykset ja julkiset laitokset ostavat ryhmältä työpaikkaliikuntaa. Yhden yritysliikuntatunnin hinnalla yksi tukea tarvitseva nuori saa ilmaisen tanssitunnin.

Jos yritys ostaa tanssitunteja Danceteamilta syksyn ajan, yksi tukea tarvitseva nuori saa tanssistipendin vastaavaksi ajaksi. Muut nuoret maksavat tunnista korkeintaan kuusi euroa.

Suomen Danceteam kerää rahoitusta myös järjestämällä tanssiesityksiä yritystapahtumiin ja rahoittaa puolestaan kansainvälistä opettaja- ja taiteilijavaihtoa.

Tanssiryhmän ”isompi tarkoitusperä” on kuitenkin muiden auttaminen.

Vuosina 2009–2010 Suomen Danceteam tuki madagaskarilaisen koulun katon rakentamista 4 800 eurolla. Henry sai todisteeksi valokuvia maksukuiteista ja valmiista katosta.

Vuonna 2012 Suomen Danceteam tuki tansanialaista lastenkotia, ja lisäksi nuoret keräsivät lapsille 900 lelua joululahjoiksi. Osa lahjoista hävisi ja päätyi myyntiin. Sen jälkeen tanssiryhmä päätti avustaa toista, hyvinjohdettua tansanialaista lastenkotia, kunnes sen lapset olisivat täysi-ikäisiä.

Sekin yhteistyö päättyi, koska lastenkoti on vakavarainen eikä tarvinnut rahoitusta.

”En usko jatkuvaan tukeen”, Henry toteaa.

”Lastenkodit ovat iso bisnes Afrikassa. Haluan tietää tarkalleen, mihin lahjarahat päätyvät.”

Nyt avustuskohteena on Madagaskar, jossa Suomen Danceteam kouluttaa tanssijoita ja tukee kouluja muutamalla tuhannella eurolla brittiläisen Azafady-hyväntekeväisyysjärjestön kautta.

Lisäksi nuorten tavoitteena on kerätä sata kenkäparia naisille ja tytöille.

Hery-Christian Henry: ”Minulla on hyvä työpaikka. Jotain minun tarvitsee antaa takaisin.”

Henry kuvailee nuorten tukea kaksisuuntaiseksi. Danceteamin Facebook-sivuilla on video, jossa suomalainen Luka lahjoittaa käytetyt kenkänsä Madagaskariin. Paikallinen tyttö saa Lukan kengät ja näyttää, kuinka hienosti hän tanssii uusilla kengillään.

Kun Luka katsoo videota, hän saa hyvän mielen.

”Samalla nuori oppii ymmärtämään laajemmin maailmaa”, Hery-Christian Henry selittää.

”Meidän nuoret tietävät, että he tanssivat jostakin syystä, ja se on rahan kerääminen muiden auttamiseksi. Nuorten on tärkeää miettiä, miksi me olemme järjestönä olemassa.”

Vain rahoitus puuttuu

Ylen Hyvä Säätiön ensimmäinen Nenäpäivä oli syksyllä 2007. Sen nimen ja logon takaa löytyy Arto Sivonen, markkinoinnin ja viestinnän suunnittelija, joka oli kierrellyt Intiassa ja Nepalissa katsomassa, millaisia kuvia kampanjassa kannattaisi näyttää.

Arto Sivonen haluaisi jakaa markkinoinnin ja viestinnän osaamistaan kehitysmaiden yrityksille.
Arto Sivonen haluaisi jakaa markkinoinnin ja viestinnän osaamistaan kehitysmaiden yrityksille.

Tuolloin hän alkoi pohtia, voisiko hän hyödyttää avun tarvitsijoita ammattitaidollaan. Voisiko kehitysmaiden aloittelevia yrityksiä tukea? Tarjota neuvoja vaikka yritysidean määrittelyssä, asiakkaiden kartoittamisessa tai viestinnässä ja markkinoinnissa?

Vuodet kuluivat, ja ajatus auttamisesta jäi taka-alalle.

Vuonna 2011 Sivonen irtisanoutui työstään mainostoimistossa ja perusti oman yrityksensä Måndagin. Syksyllä 2013 hän pohti jälleen, voisiko hän auttaa kehitysmaita ilman perinteistä rahanlahjoittamista. Hän päätti perustaa Måndagin oheen uudenlaisen projektin.

Sen nimeksi tuli Marketers without borders (Markkinoijat ilman rajoja).

Sen jälkeen Arto Sivonen otti yhteyttä Suomen World Visioniin, jotta hän löytäisi sopivan avustuskohteen. Sieltä maaksi ehdotettiin Keniaa, jossa talouskasvu on voimakasta ja yrittäjyys ”kovassa iskussa”. World Vision voisi myös auttaa sopivien yritysten seulomisessa.

Mutta Suomesta ei löytynyt rahoitusta idealle.

Sen sijaan monet suomalaiset luovan talouden osaajat ottivat yhteyttä Sivoseen. He olivat kuulleet ideasta ja kysyivät, miten he voisivat tehdä ”jotain hyvää”.

Projektin tuottajaksi tarjoutui antropologi Anssi Hiltunen, joka lähti omalla rahoituksellaan Kenian pääkaupunkiin Nairobiin. Ajatuksena oli tutustua aloitteleviin yrityksiin, joiden toiminta olisi taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti järkevää ja jotka kaipaisivat ulkopuolista tukea.

Sivonen ja Hiltunen arvelivat, että yrityksiä voisi ottaa mukaan korkeintaan neljä.

Hiltunen tutustui matkallaan seitsemään yritykseen, joista kaksi jäi mieleen: kolmen nuoren miehen tietotekniikkayritys Cyberterm Africa ja Kibera Community Empowerment Organization (KCEO), joka valmistaa kierrätysmateriaalista esimerkiksi kenkiä ja käsilaukkuja.

Vielä mitään ei ole lyöty lukkoon. Arto Sivonen toivoo, että rahoitus järjestyisi.

”Tämä on vaikein projekti ikinä. Minulle tämä on pilotti, josta voisin oppia matkalla. Hanke on vahvasti elossa, enkä aio todellakaan luovuttaa.”

Jatketta palkkatyölle

Keväällä 1982 työterveyspsykologi Sirkku Kivistö sai kutsun Psykologien rauhantoimikunnan perustamiskokoukseen. Hän käväisi kokouksessa huvikseen, ”sattumien summana”.

Vuonna 1991 toimikunta järjestäytyi Psykologien sosiaalinen vastuu -yhdistykseksi (PSV).

Nykyisin Kivistö, 71, on eläkkeellä ja käyttää 40–50 tuntia viikossa yhdistyksen Libanonin-projektien hoitoon. Hän siis tekee edelleen täyttä työviikkoa. Hän esimerkiksi pitää yhteyttä PSV:n paikalliseen yhteistyökumppaniin, palestiinalaiseen Beit Aftal Assumoud (BAS) -järjestöön.

Suomen ulkoministeriö rahoittaa yhdistyksen Libanonin-hankkeita.

Kivistö on kiireinen, sillä hän on kohta lähdössä hankkeiden seurantamatkalle Libanoniin.

Psykologi Sirkku Kivistö sai viestin kummipojaltaan Libanonista.
Psykologi Sirkku Kivistö sai viestin kummipojaltaan Libanonista.

Hän kertoo, että PSV tukee palestiinalaisten lasten ja nuorten mielenterveystyötä kahdessa perheneuvolassa Etelä-Libanonissa. Neuvolassa lapset saavat apua psykiatrin johtamalta moniammatilliselta tiimiltä, johon kuuluu myös psykologeja, terapeutteja ja sosiaalityöntekijöitä.

Noin 500 lasta saa hoitoa vuodessa, ja uusia potilaita otetaan jopa 300 vuosittain.

Neuvoloiden asiakkaina on yhä enemmän Syyriasta paenneiden perheiden lapsia, jotka eivät saa apua Libanonin valtiolta eivätkä YK:n pakolaisjärjestöltä UNHCR:ltä. Heidän auttamisensa jää UNRWAlle, YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestölle, joka on entisestään kuormitettu.

”Ja nykyisin BASille, joka avasi palvelunsa Syyriasta paenneille perheille”, Kivistö toteaa.

Kivistö koordinoi myös toista PSV:n Libanonin-hanketta, joka mahdollistaa sen, että 36 vammaista lasta pääsee erityiskouluun tai kuntoutuslaitokseen. Yhdellätoista lapsella on suomalaiset kuntoutuskummit, joista kukin maksaa tuhat euroa vuodessa.

Kivistö on nykyisin yksi PSV:n avainhenkilöistä ja rahastonhoitaja.

”Olen vastuuntuntoinen ja puurtaja. Joskus ajattelin, että jos tähän ryhdyn, niin paneudun toimintaan kunnolla. Itseäni en säästele. Teen työtä päivät pitkät ympäriviikkoisesti. Ja yleensä se, joka ottaa vapaaehtoisia hommia vastaan, saa niitä lisää.”

Jotain voi antaa takaisin

Eläkeläinen Sirkku Kivistö ja liikkeenjohdon konsultti Hery-Christian Henry käyttävät leijonanosan viikostaan auttamistyöhön. Sanotaan, että avustustyössä se, joka antaa, myös saa. Onko näin?

”Elämäntapahan tästä on tullut”, Kivistö toteaa.

”Kyllä tyytyväisyyden hetkiä on. Ainakin silloin, kun jokin asia onnistuu, saa jotakin päätökseen tai tulee positiivista palautetta. Yhdistystyössä pitää myös oppia jatkuvasti uutta, kuten videopalvelu Vimeon käyttöä, ja se pitää dementiaa loitolla.”

Hän nauttii myös siitä, että saa matkustaa ja tavata uusia ihmisiä.

Hery-Christian Henry on samaa mieltä.

”Danceteam on minulle mahtava hiekkalaatikko, jossa olen oppinut johtamista ja työskentelyä ryhmässä. Kannan vastuun tanssiryhmästä, ja sen pyörittäminen tukee osaamistani konsulttina.”

Henry toteaa, ettei hänellä ole tarvetta saada itselleen mitään.

”Liikunta ja taide ovat lähellä sydäntäni, ja nautin niistä. Minulla on hyvä työpaikka. Jotain minun tarvitsee antaa takaisin.”

TEKSTI PÄIVI ÄNGESLEVÄ

KUVAT LIISA TAKALA

Joulukuu 4.2014/2014