Elämäntyönä ilmasto

Petteri Taalas opiskeli meteorologiaa ja päätyi Ilmatieteen laitoksen pääjohtajaksi. Keväällä selviää, tuleeko hänestä Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n pääsihteeri.

Syyskuun lopussa maailman johtajat kokoontuivat korkean tason ilmastokokoukseen New Yorkiin. Kokousta isännöi YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon. Paikalle oli kutsuttu valtioiden johtajia, joita YK halusi kannustaa tekemään lisää ilmaston hyväksi.

Suomen delegaatioon kuului myös Petteri Taalas. Ulkoministeriö tarjosi hänelle mahdollisuuden edistää valintaansa Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n pääsihteeriksi. WMO:n jäsenmaat valitsevat uuden pääsihteerin touko–kesäkuussa. Ennen valintaa ehdokkaiden on hyvä tavata eri maiden vaikuttajia ja voittaa valitsijat puolelleen.

Taalas on Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja. Hänen työhuoneestaan Helsingin Kumpulasta avautuu hieno näkymä merelle asti. Ikkunasta näkyvät myös Kumpulan sääasema ja loputon autojen ketju Hermannin rantatiellä.

WMO:n pääsihteerin valinta ei jännitä häntä.

”Suhtaudun asiaan optimistisesti ja rauhallisin mielin. Taustani sopii tehtävään, mutta tällaisissa valinnoissa pelkkä pätevyys ei aina ratkaise. Myös poliittiset pelit ovat mahdollisia.”

WMO hoitaa yhteistyötä kansallisten ilmatieteen laitosten välillä.

”WMO voisi tehdä enemmän jäsenmaidensa hyväksi”, Taalas sanoo.

”Taustani sopii pääsihteerin tehtävään, mutta tällaisissa valinnoissa pelkkä pätevyys ei aina ratkaise.”
”Taustani sopii pääsihteerin tehtävään, mutta tällaisissa valinnoissa pelkkä pätevyys ei aina ratkaise.”

Ilmastonmuutos etenee ja sotkee säätä. Eri puolilla maailmaa on yhä enemmän myrskyjä, tulvia ja kuivuutta. Merten pinnat kohoavat.

Kansalliset ilmatieteen laitokset ovat yhä tärkeämpiä, koska ne pystyvät varoittamaan yhä paremmin myrskyistä ja jopa kuukausien päässä häämöttävistä kuivuusjaksoista.

Suomen ilmatieteen laitos panostaa tutkimustyöhön. Puolet laitoksen henkilökunnasta on tutkijoita. Myös Taalas on taustaltaan tutkija.

Oman tien etsintää

1980-luvun alussa Petteri Taalas mietti, mitä tekisi elämällään. Hän oli käynyt lukion ja palvellut merivoimissa. Tyttöystävä Anni oli löytynyt mikkeliläisestä baarista armeija-ajan lopussa, kun Taalas oli veneillyt Saimaalla.

Armeijan jälkeen Taalas pyrki isänsä jalanjäljissä lääketieteelliseen tiedekuntaan muttei päässyt ensi yrittämällä sisään. Fysiikkaa pääsi opiskelemaan pelkällä ylioppilastodistuksella, ja hän päätti ainakin kokeilla.

Ensimmäisen opiskeluvuotensa Taalas kulki villapaidassaan kemian, fysiikan ja matematiikan luennoilla. Hän ajatteli erikoistua vedenkäytön tutkimukseen, mutta kuuli professoriltaan, ettei alalla ole töitä.

Taalas päätti kokeilla meteorologiaa, eikä hän ole valintaansa katunut.

Ilmatieteen opiskelijoiden pieni ryhmä istui kotoisasti Helsingin yliopiston kirjastossa pitkän pöydän ääressä ja teki säähavaintoja yliopistorakennus Porthanian katolta. Ohi lipuvista pilvistä pystyi päättelemään, millainen sää oli tulossa.

”Ilmastonmuutos etenee hitaasti, ja kun sen vaikutukset näkyvät kunnolla, on liian myöhäistä toimia.”

Ensimmäiset kaksi opiskelijakesäänsä Taalas keräsi säähavaintoja mittareilla lentokentillä. Kolmantena kesänään hän pääsi Ilmatieteen laitokselle tutkimaan alailmakehän otsonia valtakunnallisessa happamoitumisprojektissa.

Salaisuuksia ratkomassa

1980-luvulla maailma kohisi happosateista. Keski-Euroopassa kuoli metsiä, ja pelättiin, että luonto kuolee ja ihminen sen mukana.

Opiskelujensa alkuvaiheessa Petteri Taalas luki myös kehitysmaatutkimusta, mutta meteorologia vei mukanaan. Hän halusi valmistua nopeasti.

”Hurahdin tutkijan työhön välittömästi, ja kun minua pyydettiin jäämään, jäin tietenkin.”

Seuraava alan dramaattinen tutkimusongelma oli otsonikato. Tutkijat löysivät otsoniaukon Etelämantereen yltä ja vähän myöhemmin samanlaisen myös pohjoisesta. Aiemmin otsonin katoamista oli havaittu vain päiväntasaajalla 50 kilometrin korkeudessa.

”Asiantuntijoiden velvollisuus on kertoa tutkimuksen tuloksista. Asioista vaikeneminen olisi vastuutonta”, Petteri Taalas sanoo.
”Asiantuntijoiden velvollisuus on kertoa tutkimuksen tuloksista. Asioista vaikeneminen olisi vastuutonta”, Petteri Taalas sanoo.

Tutkijat olivat ihmeissään. Kukaan ei tiennyt, mistä oli kyse. Otsonikerros suodattaa maahan tulevaa auringon ultraviolettisäteilyä, ja ilman otsonia kaikki täällä olisi vaarassa kärventyä. Vaarallinen tilanne oli tutkijalle myös jännittävä arvoitus.

”Piti kehitellä ihan uudenlaista tiedettä, jotta otsonikadon salaisuus selvisi.”

Kun tutkijat saivat selvitettyä, mistä on kyse, maailman maat sopivat otsonia tuhoavien freonien kiellosta. Tänä vuonna on saatu ensimmäisiä uutisia siitä, että otsonikerros on toipumassa.

Seuraava suuri ongelma oli ilmastonmuutos tai kasvihuoneilmiö, kuten tuolloin sanottiin. Taalas ja muut tutkijat tarttuivat siihen nopeasti.

Mutta ilmasto-ongelma olikin hankala ratkaistava.

”Happamoituminen ja otsonikato olivat helposti havaittavia ongelmia. Ilmastonmuutos etenee hitaasti, ja kun sen vaikutukset näkyvät kunnolla, on liian myöhäistä toimia.”

Tutkijasta johtajaksi

Petteri ja Anni Taalas asettuivat luonnonsuojelualueelle Espoon Nuuksioon. Siellä asuu muutama sata ihmistä, jotka tuntevat toisensa. Taloja on vain siellä täällä.

Kun pariskunnan ensimmäinen lapsi syntyi, Petteri Taalas oli tutkijana Ilmatieteen laitoksella ja perustamassa omaa tutkimusryhmää. Anni Taalas on opettaja.

Petteri Taalas jatkoi tutkijana kuusitoista vuotta. Suomi liittyi Euroopan unioniin, ja hänen tutkimusryhmänsä pääsi mukaan kahdeksaan kansainväliseen tutkimusprojektiin.

Vuonna 2002 Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Erkki Jatila oli jäämässä eläkkeelle ja ehdotti Taalakselle, että tämä hakisi paikkaa.

”Tuntui vähän hurjalta jättää hyvässä vauhdissa oleva tutkimusura, mutta ajattelin, että voinhan kuitenkin hakea.”

Hakijoita oli kahdeksantoista. Kun kilpailijoita oli jäljellä enää kaksi, Taalas alkoi miettiä, että hän voi tulla valituksi.

Hänet valittiin. Uusi työ oli tutkijalle kiinnostavaa mutta hyppy tuntemattomaan.

”Oli suuri oivallus, että työssä pystyi oikeasti vaikuttamaan. Tutkijana pystyy olemaan ekspertti, mutta vain omalla pienellä siivulla.”

Hyvät muistot Genevestä

Vuonna 2005 Petteri Taalas muutti vaimonsa ja viiden pienen lapsensa kanssa Sveitsin Geneveen, jossa hän aloitti työnsä Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n kehitys- ja alueellisen yhteistyön osaston johtajana.

Geneven-koti oli sikäläinen vastine kotoisalle Nuuksiolle.

Perheen uusi koti sijaitsi Jura-vuoriston rinteellä, parinkymmenen kilometrin päässä Geneven keskustasta. Ikkunasta näkyivät Genevenjärvi ja Alpit. Perhe aikoi matkustella, sillä Genevestä pääsi kolmessa tunnissa Välimerelle ja Pariisiin.

Henkilo_Petteri_Taalas03Osastonsa työtä Taalas päätti muokata kunnolla. Kehitys- ja alueellisen yhteistyön osasto ei enää keskittyisi tarkkailemaan, miten kehitysmailla meni, vaan tarjoaisi apua. WMO auttoi rakentamaan parempia sääpalveluja muiden muassa Tyynen valtameren saarille, entisen Jugoslavian uusiin valtioihin ja Afrikan köyhiin maihin.

Sääpalvelut ovat nykyisin yhä tärkeämpiä, sillä ilmastonmuutos lisää ääri-ilmiöitä. Hyvät sääpalvelut säästävät ihmishenkiä ja vähentävät taloustappioita.

Taalas loi suhteet Maailmanpankkiin ja Euroopan komissioon. Hän perusti toimiston, joka keräsi rahaa uusiin kehitysprojekteihin. Työ kansallisten ilmatieteen laitosten kanssa oli jännittävää, ja ehkä kiinnostavinta oli, miten samanlaista työ oli kaikkialla.

”Olennaista työssämme on mitata asioita ja koota tuloksia. Filosofiselle eipäs–juupas-väittelylle ei jää tilaa.”

Mottonsa Taalas lainaa isoäidiltään, joka sanoi aina, että elämä on pyhää ja pyörryttävää.

”Onhan maapallo mieletön systeemi, juuri sopivalla etäisyydellä auringosta. Meillä on jopa ilmakehä, joka mahdollistaa elämän ja suojelee meitä meteoriiteilta.”

Suomessa Taalas palasi Ilmatieteen laitoksen pääjohtajaksi.

”Saamme paljon hyvää palautetta, jos kesäsää on hyvä. Jos kesällä sataa ja on kylmä, saamme huonoa palautetta, vaikka ennusteet olisivat kohdillaan.”

Taalakset asuvat edelleen Nuuksiossa. Esikoinen on 24-vuotias ja asuu omillaan. Kaksoset ovat ”lähtökuopissa”. Jos Geneve kutsuu taas, ainakin vaimo ja 14-vuotias kuopus lähtevät mukaan.

Ilmasto puhuttaa

Työssään hän puhuu ilmastonmuutoksesta, edelleen.

Vuonna 2008 Petteri Taalas aloitti ilmastopaneelin Suomen-ryhmän johtajana. Hän kiertää jatkuvasti asiantuntijana mediassa ja seminaareissa. Ensi joulukuussa on Pariisin ilmastokokous. Kioton ilmastosopimus ei ole ollut voimassa enää vuoden 2012 jälkeen, joten Pariisissa yritetään puristaa sopimus sen jatkoksi.

”Poliitikkojen pitäisi kyetä tekemään päätöksiä, joiden hyöty nähdään viidenkymmenen tai tuhannen vuoden päästä.”

Taalas on tiennyt jo kolme vuosikymmentä, miten ilmastonmuutosta pitäisi torjua, mutta suuri osa maailmasta on vasta havahtumassa tilanteen vaarallisuuteen.

”Asiantuntijoiden velvollisuus on kertoa tutkimuksen tuloksista. Asioista vaikeneminen olisi vastuutonta.”

Politiikassa tähtäin on usein lyhyempi kuin ilmastonmuutoksessa.

”Poliitikkojen pitäisi kyetä tekemään päätöksiä, joiden hyöty nähdään viidenkymmenen tai tuhannen vuoden päästä.”

Jos Taalas olisi poliitikko, hän etsisi win-win-win -ratkaisuja. Hyvät ratkaisut, esimerkiksi uusiutuvat energialähteet, ovat hyväksi ympäristölle, säästävät rahaa ja luovat usein myös uutta liiketoimintaa.

Taalas katsoo työhuoneensa ikkunasta Hanasaaren hiilivoimalaa, jolla Helsinki lämpiää, ja sanoo, että eihän nykytilanne hyvältä näytä. Hiiltä poltetaan yhä runsaasti, ja muutokset parempaan syntyvät kovin hitaasti. Toisaalta hyviäkin uutisia on, kuten Kiinan uusi into vähentää hiilidioksidipäästöjä.

Hänestä suomalaiset huomaavat ilmastotutkimukset hyvin ja niiden tuloksista keskustellaan, mutta ongelmana on, että aiheen pitäisi pysyä keskustelussa. Perustiedot ilmastonmuutoksesta ovat olleet tiedossa jo 1980-luvulta. Tiedotusvälineet eivät jaksa toistaa samaa asiaa vuodesta toiseen.

”Tämä on vähän sama kuin vanhassa avioliitossa. Jaksaako sitä hokea vuosikausia, että rakastan sinua, kun asia on sanottu niin monta kertaa jo?”

PETTERI TAALAS

IKÄ: 53

KOULUTUS: Filosofian tohtori Helsingin yliopistosta vuonna 1993

TYÖURA: Ilmatieteen laitoksen tutkija (1996–2002) ja pääjohtaja (2002–). Virkavapaalla vuosina 2005–2007, jolloin työskenteli Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n kehitys- ja alueyhteistyöstä vastaavana johtajana

PERHE: Vaimo Anni Taalas ja viisi 14–24-vuotiasta lasta

HARRASTUKSET: Pyöräily, hirven- ja peuranmetsästys, mökkeily

TEKSTI ELINA VENESMÄKI

KUVAT EEVA ANUNDI

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Joulukuu 4.2014/2014