Eteläsudanilainen Betesgeh Sinto vaatii vettä avustustyöntekijöiltä Kalobeyeissa.

Kenia: Öisin tulee pelko

Tuhannet eteläsudanilaiset pakenevat sotimista ja nälkää Keniaan. Väkivallan pelko ei väisty edes pakolaisleirillä.

”Neljä päivää ilman vettä!”

Betesgeh Sinto ryntää esiin väkijoukosta, huutaa ja itkee. Avustustyöntekijät ovat juuri saapuneet YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n telttaleirille Pohjois-Kenian Kalobeyein kylään.

Sinto on arviolta kuusikymppinen, paennut Etelä-Sudanista.

Hän itkee, kasvot vääntyvät.

On 38 lämpöastetta. Aurinko porottaa. Sadekausi on myöhässä, läheinen joki kuivunut.

On 38 lämpöastetta. Aurinko porottaa. Sadekausi on myöhässä, läheinen joki kuivunut.

Raiskauksista ja muusta väkivallasta voi raportoida.

Avustustyöntekijät eivät tiedä, miksi juomavesi on loppunut. He vakuuttavat, että uusi vesisäiliö odottaa siirtoa Kakuman pakolaisleiriltä, parinkymmenen kilometrin päästä. Sen pitäisi tulla tänään.

Sinto levittelee käsiään, rauhoittuu.

Nainen hänen vieressään osaa englantia. Sitima Jenty Simon, 30, on hakenut vettä itselleen ja kahdelle lapselleen toisesta telttaleiristä. Hän on Yein kaupungista Etelä-Sudanista. Sisällissota Etelä-Sudanissa puhkesi joulukuussa 2013, reilut kaksi vuotta maan itsenäistymisen jälkeen.

Kuivuus piinasi, ruokaa ei ollut.

Simon kadotti perheensä. Hän kertoo, että ihmisiä tapettiin. Öisin kuului huutoa.

Sitten hän alkaa itkeä.

Hän pyyhkii silmiään ja kertoo, että viisitoista Etelä-Sudanin armeijan sotilasta raiskasi hänet kotona, vanhempien ja lasten edessä. Simon toipui sairaalassa. Hän keräsi rahaa ja pakeni lastensa kanssa Etelä-Sudanin rajalle, josta UNHCR kuljettaa pakolaisia Keniaan.

Leirillä Simon ja lapset rekisteröitiin pakolaisiksi. He saivat huopia, hyttysverkon, ruokaa ja vettä.

Leirillä Simon ja lapset rekisteröitiin pakolaisiksi. He saivat huopia, hyttysverkon, ruokaa ja vettä. Sen jälkeen heidät siirrettiin väliaikaiseen telttaan Kalobeyeihin.

Nyt hän vain odottaa, mitä tapahtuu.

Simon haluaisi opiskella. Hän haluaisi kouluttaa myös lapsensa.

APU HIERTÄÄ

Keniassa on arviolta 600 000 pakolaista. UNHCR vastaa leireistä ja avusta pakolaisille. Vajaa puolet Keniaan paenneista on somaleja, jotka asuvat Dadaabin leirillä lähellä Somalian rajaa. Kenian hallitus on uhannut sulkea leirin, koska Somalian islamistinen ääriryhmä al-Shabaab on suunnitellut siellä terrori-iskujaan Keniaan.

Iskuissa on kuollut satoja kenialaisia. Kenian korkein oikeus on kieltänyt leirin sulkemisen.

Toiseksi suurin leiri on Kakumassa lähellä Etelä-Sudanin rajaa. Se avattiin vuonna 1992.

Kakuman leirissä on siistiä, roskia ei näy.

Kakuman leirissä on siistiä, roskia ei näy. Pakolaiset asuvat yksinkertaisissa taloissa ja teltoissa, jotka on kyhätty UNHCR:n valkoisista pressuista. Kouluja on parikymmentä, lapsia 80 000. He kuljeskelevat vihreissä ja violeteissa koulupuvuissa.

Keskipäivän tunnelma on unelias. Lapset leikkivät, naiset laittavat ruokaa.

Somalit, sudanilaiset ja paikalliset turkana-naiset käyvät Somalian bantujen torilla Kakuman pakolaisleirillä.

Pakolaisia alettiin siirtää Kalobeyeihin kesällä 2016, kun Kakuman leiri oli paisunut yli äyräidensä. Maaliskussa 2017 Kakumassa ja Kalobeyeissä oli yhteensä 165 000 pakolaista, joista 90 000 on Etelä-Sudanista ja 38 000 Somaliasta.

Pakolaisten virta vain kiihtynee, sillä miljoonat Afrikan sarven asukkaat kärsivät nälästä.

Ruoanpuute johtuu pitkälti ilmastonmuutoksen kärjistämästä kuivuudesta ja kehnoista sadoista mutta myös sodista ja väkivallasta.

Aliravitsemusta on ainakin Jemenissä, Somaliassa, Keniassa ja Etelä-Sudanissa, jossa tilanne on erityisen synkkä. Vakavasti aliravittuja lapsia on 270 000. YK:n avustusjärjestöt julistivat nälänhädän kahteen maakuntaan Etelä-Sudanissa helmikuussa.

Tuhannet eteläsudanilaiset tahtovat Keniaan, pohjoiseen Turkanan piirikuntaan.

Tuhannet eteläsudanilaiset tahtovat Keniaan, pohjoiseen Turkanan piirikuntaan.

Eteläsudanilaisia on alueella yhtä paljon kuin paikallisia turkana-heimon asukkaita. Myös Turkanaa koettelee ankara kuivuus. Mikään ei kasva, ruoasta on puutetta. YK:n ruokaohjelma WFP:n työntekijät kiertävät kylissä auttamassa aliravittuja ihmisiä, joilla ei ole varaa ruokaan. WFP:n mukaan ruoan hinta on noussut toreilla vähintään 15 prosenttia.

Paikalliset asukkaat tietävät, että pakolaiset saavat rahaa ja ruokaa WFP:ltä.

Pakolaiset sanovat, että kenialaiset ovat vihamielisiä ja ryöstävät heidän ruokaansa.

EROON JÄNNITTEISTÄ

Osman Mohamed myy lihaa Somalian bantujen torilla Kakuman leirillä. Bantut ovat etninen ryhmä, jota syrjitään Somaliassa. Valtaosa asiakkaista on silti somaleja ja sudanilaisia, mutta torilla kulkee yhtä lailla turkana-heimon naisia kaularenkaineen.

Öisin leirissä on levotonta, Mohamed sanoo.

”Kenialaiset raiskaavat, ryöstävät ja hakkaavat. Kuuluu huutoa.”

Somalialaiset Osman Mohamed ja Foos Shogay myyvät lihaa Kakuman pakolaisleirillä.

Mohamed saapui vaimonsa kanssa Kakumaan vuonna 2008. Mohamedin isä ja veli tapettiin, ja Mohamed tunsi olonsa uhatuksi. Lapsia on kolme, ja he ovat syntyneet Kakuman leirillä.

Mohamed huitoo kärpäsiä, jotka pyörivät lihanpalojen ympärillä.

Liha on kallista, kilo maksaa 400 Kenian shillinkiä eli vajaat neljä euroa.

Raha kuluu ruokaan, mutta lähes yhtä tärkeää on, että on jotain tekemistä.

Mohamed ansaitsee 100 Kenian shillinkiä eli noin 90 senttiä päivässä. Vaimo saa yhtä paljon. Raha kuluu ruokaan, mutta lähes yhtä tärkeää on, että on jotain tekemistä.

Samaa mieltä on Matanay Mohamed, joka myy banaaneja, mangoja ja sipuleita.

Hän ansaitsee päivässä yli kaksi kertaa enemmän kuin lihakauppias Mohamed, jolle hän ei ole nimestään huolimatta sukua. Matanay Mohamedilla on aviomies ja yhdeksän lasta, joista nuorin nukkuu sylissä. Vauva on kuukauden ikäinen.

Myös hän kertoo öisestä väkivallasta.

”Viime yönä kenialaiset tulivat leiriin. He halusivat raiskata 20-vuotiaan tytön, mutta tytön isä sanoi, että tappakaa mielummin minut. Hänet puukotettiin.”

Mohamedia puistattaa. Hän on Somaliasta, asunut Kakumassa vuodesta 2006.

Leirissä on poliiseja, ja väkivallasta voi raportoida.

WFP:n tiedottaja Martin Karimi sanoo, että ristiriitoja ja jännitteitä yritetään purkaa.

Kakuma on perinteinen suljettu pakolaisleiri. Kalobeyeita voi kuvailla avoimeksi yhteisöksi, kuin sulatusuuniksi, jossa pakolaiset ja kenialaiset ovat tekemisissä toistensa kanssa. WFP on esimerkiksi perustanut isoon telttakatokseen torin, jossa paikalliset asukkaat voivat käydä kauppaa pakolaisten kanssa ja siten hyötyä pakolaisvirrasta.

Pakolaiset saavat työskennellä leireissä vaikka avustusjärjestöjen tulkkeina. He voivat liikkua leirinsä läheisyydessä, mutta eivät työskennellä tai matkustaa Keniassa ilman erillistä lupaa.

Maaliskuussa Kalobeyeissa asui 26 000 eteläsudanilaista. Karimi arvioi, että heidän määränsä kasvanee vielä 40 000:lla.

SÄHKÖISTÄ RAHAA

Kalobeyein torilla nauretaan, istuskellaan, tavataan tuttuja. Muuta tekemistä ei ole, Adam Mohemed sanoo. Hän on 27-vuotias, kotoisin Sudanin Darfurista.

Hän saapui Kakumaan kolme vuotta sitten.

”Pakenin väkivaltaa. Käännyin kristityksi, ja muslimit uhkasivat minua.”

Eteläsudanilainen Teresa Emmanuel haluaa lapsensa kouluun.

Mohemed ei tuntenut oloaan turvalliseksi edes Kakumassa. Hän pyysi siirtoa Kalobeyeihin, jonne muutti äskettäin. Päivät soljuvat, mitään ei tapahdu, ja se turhauttaa häntä.

Mohemed osaa englantia ja haluaisi opiskella.

Häntä ahdistaa, kun raha ei riitä aina edes ruokaan.

Pakolaiset saavat apunsa WFP:ltä ruoka-annoksina, elintarvikkeina ja rahansiirtoina sim-kortille. Rahansiirtoa kutsutaan Bamba Chakulaksi. Kortilla voi ostaa peruselintarvikkeita Bamba Chakula -myyjiltä, joita on esimerkiksi Kalobeyein torilla.

Maksaminen on helppoa. Jos ostajalla ei ole matkapuhelinta, myyjä siirtää sim-kortin puhelimeensa ja veloittaa ostokset.

Kortilla voi ostaa ruokaa, muttei esimerkiksi olutta eikä tupakkaa.

Kuukausittainen raha-avustus riippuu leiristä. Dadaabissa ja Kakumassa pakolainen saa perheen koosta riippuen 200–500 Kenian shillinkiä eli korkeintaan vajaat 5 euroa. Lisäksi WFP tarjoaa ruoka-annoksia, joita on jouduttu pienentämään rahanpuutteen vuoksi.

Kalobeyeissä pakolainen saa lähes kaiken avun rahana. Kortille tulee 1 400 shillinkiä eli vajaat 13 euroa kuukaudessa.

Raha ei riitä perheen elättämiseen, Teresa Emmanuel toteaa Kalobeyein torilla.

Hän on 29-vuotias kuuden lapsen äiti, paennut Etelä-Sudanista. Sylissään hänellä on yhdeksän kuukauden ikäinen tytär.

”Ruokaa ei ole tarpeeksi, vettä ei ole. Elämä on pahaa.”

Emmanuel haluaa parempaa elämää, lapsensa kouluun. Hän toivoo, että Kalobeyeissä se olisi mahdollista.

TEKSTI JA KUVAT PÄIVI ÄNGESLEVÄ

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Toukokuu 2/2017