Kirjat: Kohti maailmanloppua

Väestö kasvaa, ilmasto lämpenee, ympäristö saastuu. Ihmisellä on pari vuosikymmentä aikaa pelastaa maapallo aiheuttamaltaan tuholta.

Anthony Barnosky & Elizabeth Hadly. Loppupeli. Onko maapallo keikahduspisteessä? Vastapaino, 2017.

Noin 14 000 vuotta sitten suuri osa pohjoista maapalloa oli kilometrejä paksun jäätikön peitossa. Kun maapallon sijainti aurinkoa kiertävällä radalla muuttui, ilmasto lämpeni ja jää suli pikkuhiljaa pois.

Ennen pitkää kasvit ja eläimet löysivät paikkansa uudessa luonnonjärjestyksessä, ja ihminen valtasi maan. Syntyi nykyinen sivilisaatio.

Nyt maapallo lähestyy jälleen kaiken muuttavaa keikahduspistettä, varoittavat yhdysvaltalaiset paleontologit Anthony Barnosky ja Elizabeth Hadly kirjassaan Loppupeli.

Keikahdus ei aiheudu maan liikkeistä vaan ihmisen teoista, jotka yhdessä ja erikseen kiihdyttävät maapallon tuhoa.

Yksi tuhoisimmista ihmisen toiminnan seurauksista on ilmastonmuutos. Valtamerien pintavesi lämpiää ja nostattaa yhä kiivaampia myrskyjä rannikkoalueilla. Kuumat kesät taas kuivattavat kasvillisuutta, mikä aiheuttaa entistä rajumpia ja laajempia metsäpaloja. Samaan aikaan pohjoisessa lauhat talvet pidentävät kasvukautta mutta pitävät taudit ja tuholaiset hengissä.

Erityisen huolissaan Barnosky ja Hadly ovat väestönkasvusta. He pohtivat, mistä raivata elintilaa kahdelle miljardille uudelle ihmiselle vuoteen 2050 mennessä.

Ja miten heidät ruokitaan, kun jo nyt joka yhdeksäs ihminen näkee nälkää?

Tällä hetkellä ihmiset asuttavat viidettä osaa maapallon pinta-alasta. Ruoantuotantoon on varattu 40 prosenttia maa-alasta, ja saman verran on asuinkelvotonta vuoristoa, aavikkoa ja jäätikköä. Barnoskyn ja Hadlyn mielestä ratkaisu ei ole hakata viimeisiä sademetsiä ihmisten tarpeisiin.

Makea vesi uhkaa loppua monin paikoin maailmasta.

Myös makea vesi uhkaa loppua monin paikoin maailmasta, mikä aiheuttaa lukuisia kiistoja. Esimerkiksi vesivoimaa hyödyntävillä alueilla joudutaan valitsemaan, tuotetaanko vedellä sähköä vai kastellaanko viljelyksiä. Erimielisyydet johtivat väkivaltaisuuksiin muun muassa Pakistanissa vuonna 2012.

Muita Barnoskyn ja Hadlyn mainitsemia uhkia ovat luonnonvarojen kestämätön hyödyntäminen ja liikakulutus, elinympäristön saastuminen, trooppiset taudit ja sodat.

Maapalloa pelastamaan

”Jos mikään ei muuta viime vuosikymmenten vaarallisten trendien suuntaa, vuosisadan puoliväliin mennessä maailma ei enää ole yhtä miellyttävä paikka elää”, Anthony Barnosky ja Elizabeth Hadly kirjoittavat.

Jotain on tehtävä pian.

Ruokaturvaa on parannettava tehostamalla maataloutta, vaihtamalla liha kasviksiin ja lopettamalla ruoan haaskaaminen.

Ilmastonmuutosta on hillittävä siirtymällä fossiilisista polttoaineista uusiutuvaan energiaan, he vaativat. Väestönkasvua on hidastettava naisten koulutuksella. Ruokaturvaa on parannettava tehostamalla maataloutta, vaihtamalla liha kasviksiin ja lopettamalla ruoan haaskaaminen. Vesipulaa on lievitettävä kansainvälisillä sopimuksilla ja kehittämällä kastelujärjestelmiä. Saastumista on vähennettävä valvonnalla sekä käymälöillä ja viemäröinnillä. Tautien leviämien on estettävä entistä kattavammin.

Sotia taas voidaan ehkäistä torjumalla ilmastonmuutosta ja väestönkasvua sekä takaamalla ihmisille säälliset elinolot.

Olennaista on, että valtava määrä maailman ihmisiä haluaa heti ryhtyä pelastamaan maapalloa, Barnosky ja Hadly kirjoittavat.


Selkoa Syyriasta

Ari Kerkkänen. Syyria. Synnystä sisällissotaan. Like, 2017.

Vuosikymmenien ajan Syyria vaikutti vakaalta valtiolta melskeisessä Lähi-idässä.

Historiasta toki tunnettiin maan kilpailevien alueiden, heimojen ja uskontoryhmien jakolinjat. Sunnimuslimit olivat enemmistönä, mutta valtaa piti šiialainen alaviittivähemmistö. Presidentit Hafiz ja Bašar al-Assad tiedettiin itsevaltaisiksi ja kovaotteisiksi.

Tiedettiin myös, että maaseudulla tukeuduttiin perinteisiin, kun taas kaupungeissa naisetkin kävivät koulua ja palkkatyössä.

Syyriassa on sodittu keväästä 2011 lähtien. Yli puolet 20 miljoonasta syyrialaisesta on paossa kotimaassaan tai ulkomailla. Kuolleita on ainakin 250 000.

Syyrian kansannousu alkoi rauhanomaisina vaatimuksina laajentaa yhteiskunnallisia vapauksia ja oikeuksia. Assadin hallinto vastasi väkivallalla, ja pian myös hajanainen oppositio aseistautui.

Oppositiota tukivat Saudi-Arabia, Turkki ja Yhdysvallat, hallintoa Iran ja Venäjä. Lisäksi kymmenet islamistiset aseryhmät taistelevat hallintoa vastaan ja paikoin keskenään.

Sisällissodalta olisi vältytty, jos Assad olisi myöntynyt mielenosoittajien vapausvaatimuksiin. Helpointa hänen oli kuitenkin tukeutua väkivaltaan, kirjoittaa Ari Kerkkänen. Hän työskenteli Suomen Lähi-idän instituutin johtajana vuosina 2011–2014.

Kerkkänen muistuttaa, että myös oppositio on syyllistynyt vakaviin sotarikoksiin. Hänen mielestään kansainvälinen yhteisö teki virheen, kun se kuunteli ulkomailla asuvaa oppositiota eikä Syyriassa syyrialaisia. Paikallisilla oli – ja on Kerkkäsen mukaan edelleen – halu neuvotella ja etsiä paikallisia ratkaisuja.

Siksi Syyrian tulevaisuus on syyrialaisten omissa käsissä, Kerkkänen toteaa.