Kriisinhallinnan konkari totuttelee rauhan aikaan

Prikaatikenraali Mauri Koskela ei tarvinnut psykologista jälkipuintia operaatioiden jälkeen. Silti hänkin myöntää, että itseään on pakko kyynistää.

Australianterrieri Woody kynsii keittiön ovea.

Oven toisella puolella istuu Mauri Koskela, joka pohtii rauhanturvaoperaatiotaan Golanilla, Bosnia ja Herzegovinassa, Makedoniassa, Afganistanissa ja Liberiassa. Yhtäkkiä hän nousee, tempaisee oven auki ja komentaa: ”Istu! Paikka siellä!”

Woody hiljenee. Koskela palaa pöytään ja kehuu suomalaisia rauhanturvaajia.

Hän on ylpeä siitä, että ”suomalainen osaa asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja yrittää neuvotella”. Neuvottelutaitoa arvostetaan, sillä se osoittaa kunnioitusta ja rohkeutta. Voimaa käytetään hänestä usein turhaan, monesti rohkeuden puutteesta.

Siitä hänellä onkin kerrottavaa. Aikaakin on.

Puolustusvoimista ei löytynyt sopivaa tehtävää, joten hän sai mahdollisuuden jäädä 54-vuotiaana reserviin, kuusi vuotta aiemmin kuin kenraalit yleensä.

”Eläkeläislahjaksi” hän sai armeijan polkupyörän.

”Meikäläinen jäi unelma-ammatistaan eläkkeelle.”

”Meikäläinen jäi unelma-ammatistaan eläkkeelle.”

Ulkona tupruttaa lunta. Koskela totuttelee omakotitaloalueen hiljaisuuteen Ylöjärvellä.

Selkeä valinta

Seitsenvuotiaana Mauri Koskela katseli upseerin lakkeja kotonaan Lappajärvellä, sillä hänen isänsä oli reserviupseeri. Silloin hän tiesi, että pyrkisi kadettikouluun.

Hän uppoutui sotaromaaneihin ja -historiaan.

Kiinnostusta historiaan selittänee sekin, että isä oli historian ja yhteiskuntaopin opettaja. Äiti työskenteli käsityönopettajana. Koskela kilpaili kymmenottelussa, kirjoitti ylioppilaaksi magnan paperein ja pyrki vapaaehtoisena armeijaan heti, kun täytti 18 vuotta.

Hän ei ehtinyt saada edes sotilaspassiaan, kun oli jo kadettikoulussa.

Henkilo_Mauri_Koskela01Siellä hän tähtäsi reserviupseerikoulun kouluttajaksi.

”Halusin kouluttaa valikoituja ihmisiä. Kieltämättä koulussa oli älyllistä ja kriittistä porukkaa, kuten presidenttejä ja yritysjohtajia Sauli Niinistöstä ja Jorma Ollilasta lähtien.”

Vuonna 1989 Koskelaa pyydettiin Suomen pataljoonan tiedustelu-upseeriksi ja varapäälliköksi Undof-operaatioon Golanille. Pataljoonassa oli 160 miestä, ja sen tehtävänä oli valvoa Israelin ja Syyrian tulitaukoa ja estää valvontalinjan loukkaukset.

Operaatio oli yksi Suomen rauhallisimmista, mutta Koskelalle siitä tuli ”kohtalo”.

Hän oli totuttautunut tehtäväänsä kaksi viikkoa, kun suomalainen vartioaseman päällikkö joi ”itseltään tolkun pois”, ajoi kollegansa suojaan ja uhkasi ampua heidät. Syy löytyi Suomesta: tämän vaimo oli yrittänyt ampua itsensä ja viety vakavasti loukkaantuneena sairaalaan.

Komppanian päällikkö ei ollut paikalla, joten Koskela joutui ratkaisemaan tilanteen.

”Mietin, pyydänkö erikoisjoukkoja avuksi, otanko aseen, lataanko sen valmiiksi. Lopulta otin pistoolin ja lähdin yksin. Huutelin ovelta, kuka olen, ja sain miehen juttusille kanssani. Tunnin kuluttua hän laski rynnäkkökiväärinsä. En ehtinyt edes pelätä, kun ajateltavaa oli niin paljon.”

Koskela sai kiitosta. Hän palasi Suomeen vuonna 1991. Syttyi kipinä ”mitata omia rajojaan”, ja oloaan hän kuvailee kuin malariaksi, joka on piilevässä tilassa.

”Siihen on vain yksi lääke, lähteä uudestaan.”

Suomalainen selviää

Vuonna 1996 Mauri Koskela lähti jälleen, tällä kertaa Bosnia ja Herzegovinaan. Ifor/Sfor oli suomalaisille ensimmäinen puolustusliitto Naton johtama operaatio, jonka piti rauhoittaa sodanjälkeistä tilannetta.

Golanilla joukot olivat suomalaisia, Bosnia ja Herzegovinassa monikansallisia.

”Opin, että suomalainen voi kilvoitella minkä tahansa kansallisuuden kanssa.”

Ifor/Sforia seurasi Makedonian Unpredep, YK:n ennaltaehkäisevä ja vahvasti pohjoismainen operaatio. Koskela oli toiminut operaatiopäällikkönä vajaat neljä kuukautta, kunnes sai suruviestin: hänen poikansa oli menehtynyt liikenneonnettomuudessa.

Hän palasi esikuntapäälliköksi Vaasan sotilasläänin esikuntaan vuonna 1998.

Joulukuussa 2001 hän neuvotteli Britanniassa Afganistanin Isaf-turvallisuusjoukosta. Suomi harkitsi osallistumistaan YK:n valtuuttamaan operaatioon, jonka johtovaltiona olisi Britannia.

Maailma tahtoi rauhoittaa Afganistanin.

Maailma tahtoi rauhoittaa Afganistanin. Syyskuussa 2001 terrorijärjestö al-Qaida oli iskenyt matkustajakoneilla New Yorkiin ja Washingtoniin. Islamistinen taleban-hallinto, joka oli suojellut al-Qaidaa, oli juuri kukistunut Yhdysvaltojen tuella. Monikansallinen Isaf tukisi Afganistanin väliaikaista hallitusta ”turvallisuuden ylläpitämiseksi Kabulissa ja sen lähialueilla”.

Britanniasta Koskela jatkoi tunnustelumatkalle Kabuliin.

Hän palasi Suomeen ja odotti, että presidentti Tarja Halonen siunaisi hallituksen päätöksen ”siviili–sotilas-yhteistyöhön erikoistuneesta Cimic- ja yhteysupseeriosastosta”.

Koskela lähti saman tien Kabuliin. Hänestä oli tullut Cimic-osaston päällikkö.

Tietoa jaettavaksi

Mauri Koskelan kaudella Kabuliin syntyi Cimic-keskus, joka välitti siviileille tietoa Isaf-operaatiosta ja Afganistanista. Vähitellen kansainväliset avustusjärjestöt kiinnostuivat keskuksesta.

Esimerkiksi YK:n lastenjärjestö Unicef halusi tietää, minne koulut olivat siirtyneet.

”Tiedonsaannille oli yksi hinta: tuottakaa meille lisää tietoa, jotta voimme palvella teitä paremmin.”

Koskelan mielestä keskus esti myös ”hölmön tölväyksiä”. Jos avustusjärjestö tahtoi rakentaa kaivon kylään, suomalaiset asiantuntijat laskivat, riittäisikö pohjavesi. Kun YK:n kehitysohjelma UNDP halusi parantaa viemäröintiä, kylän pormestaria opetettiin laatimaan hakemus YK:lle.

Sotilaiden ja siviilien yhteistyö korostuu kriisin jälkeen, Koskela sanoo.

”Aluksi yhteistyössä oli kahnausta. Järjestöt ja sotilaat halusivat yksin kunnian onnistumisista eivätkä suvainneet toisia tontilleen, mutta vähitellen kilvoittelusta päästiin eroon.”

Myös paikallisen väestön luottamus ja tuki oli voitettava.

Myös paikallisen väestön luottamus ja tuki oli voitettava.

Koskela tiesi, että sotilaiden oli tehtävä selväksi afgaaneille, että Cimic-keskus keräsi tietoa siviilien ja sotilaiden yhteistyön pohjaksi. Jos afgaanit mieltäisivät tiedonkeruun sotilaalliseksi tiedusteluksi, he kokisivat sotilaat uhkaaviksi, mikä voisi vaarantaa avustusjärjestöjen työtä.

Koskela viipyi Afganistanissa ennalta sovitun ajan, vain puoli vuotta.

Isaf-operaatio päättyi joulukuussa 2014. Lähes 3 500 kansainvälisen liittouman sotilasta sai surmansa. Afganistan on yhä sekasortoisessa tilassa, tosin edistystäkin on tapahtunut. Esimerkiksi peruskoulun aloittaa kolme neljästä peruskouluikäisestä, kun vuonna 1990 määrä oli joka neljäs.

”Sivistyneistö on häipynyt. Koulutus on ainoa ratkaisu”, Koskela sanoo.

”Koulutuksen avulla nuoriso pääsee irti sodan kierteestä ja oppii kehittämään yhteiskuntaansa. Tyttöjen koulutus on ensisijaista. Kun tytöt pääsevät kouluun, he kouluttavat myös lapsensa.”

Näkymätön vihollinen

Mauri Koskela aloitti pestinsä YK:n Unmil-operaation esikuntapäällikkönä Liberiassa marraskuussa 2013. Unmil-operaatio oli alkanut kymmenen vuotta aiemmin, kun sisällissota oli päättynyt. Operaatiota oli ryhdytty ajamaan alas vaiheittain vuonna 2012.

Keväällä 2014 ebola-epidemia levisi Liberiaan.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon keskeytti alasajon ja käänsi operaation ebolan vastaiseksi taisteluksi. Yhtäkkiä vihollinen oli virus, näkymätön ja salakavala.

Liberialaisille se oli ”Bush Devil” eli kirous.

”Uskomukset olivat vahvoja”, Koskela toteaa.

Oikeaa tietoa viruksesta oli levitettävä, joten hän lähetti YK:n tulkkeja valistamaan kyläläisiä. Rauhanturvaajat keräsivät tietoa sairaaloiden sijainnista, henkilökunnasta ja suojavarusteista. Ebola-hoitokeskuksia oli rakennettava. Liberian hallinto oli ebolan edessä ”kyvytön”, ja sen vuoksi teitä oli kunnostettava, kansainvälistä apua koordinoitava, ruumiita kerättävä ja desinfioitava.

Aluksi Koskela ei tiennyt, kuinka helposti virus tarttuu.

”Oma pelko herää, kun on vastuussa muista.”

”Oma pelko herää, kun on vastuussa muista”, hän toteaa.

Kaksi YK:lle työskennellyttä ihmistä menehtyi. Kun Koskela palasi joulukuussa Liberiasta, myös hänen piti osallistua rauhanturvaajien ”purku- ja palautumistilaisuuteen”. Nykyisin palaajille järjestetään kotiuttamiskoulutus, ja psyykkistä hoitoa tarvitsevat saavat ammattiapua.

”En tarvitse kokemusten purkamista”, hän toteaa.

”Olen suomalaisen saunan kannattaja. Siellä puretaan kaikista pahimmat paineet niiden kavereiden kanssa, jotka ymmärtävät tai ovat kokeneet saman.”

Itseään on pakko kyynistää, Koskela sanoo. Pahuutta on olemassa, ja se on halua vahingoittaa muita. Myös korruptio ja ”rahojen välistäveto” ovat hänestä pahuutta. Kun hän lähti Liberiasta, avustusrahoista 11 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria oli kateissa.

Koskela on miettinyt usein, miten avun perillemenon voisi varmistaa.

Hän ajattelee myös, että voisi kirjoittaa väitöskirjan kriisinhallinnasta. Aikataulua ei ole. Hän on käynyt mökillään Lappajärvellä ja totutellut paritaloasuntonsa hiljaisuuteen Ylöjärvellä.

Vain Woody raapii keittiön ovea.

Mauri Koskela ei jaksa enää komentaa. Hän avaa Woodylle oven.

MAURI KOSKELA

IKÄ: 54

KOULUTUS: Yleisesikuntaupseeri maanpuolustuskorkeakoulusta vuonna 1995

ARVO: Prikaatikenraali

TYÖURA: Kouluttajana, esimiehenä ja komentajana (1983–2013). Työskennellyt muiden muassa apulaisjohtajana (2003–2004) ja johtajana (2007–2009) puolustusvoimien kansainvälisessä keskuksessa (nykyisin Fincent) ja maavoimien henkilöstöpäällikkönä (2012–2013)

KANSAINVÄLISET TEHTÄVÄT: Undof (1989–1991), Ifor/Sfor (1996–1997), Unpredep (1998), Isaf (2002) ja Unmil (2013–2014)

PERHE: Avopuoliso työterveyshoitaja Merja Wedman. Yhteinen tytär Wedmanin kanssa ja kolme aikuista lasta edellisestä avioliitosta

HARRASTUKSET: Lukeminen ja kuntourheilu

TEKSTI PÄIVI ÄNGESLEVÄ
KUVAT EEVA ANUNDI

Maaliskuu 1/2015