Kuva: Shutterstock

Kuva afrikkalaisesta muuttoliikkeestä on vääristynyt

Afrikkalaisten osuus maailmanlaajuisesta siirtolaisuudesta on vain 14 prosenttia ja suurin osa heistä jää Afrikan rajojen sisäpuolelle. Silti monella on harhakäsitys Afrikasta Eurooppaan suuntautuvasta joukkopaosta, kirjoittavat Folashadé Soulé ja Camilla Toulmin.

ABIDJAN – Kuvat Eurooppaan pyrkivistä nuorista afrikkalaisista ovat olleet jatkuvasti esillä globaaleilla ja kansallisilla uutiskanavilla viime vuosina. Näiden nuorten reitit ovat usein kaikista vaarallisimpia ja epätoivoisimpia. Kyyniset poliitikot Euroopassa ja Yhdysvalloissa ovat äänestäjiä houkutellakseen väittäneet, että nämä (pääosin miespuoliset) maahanmuuttajat ”tunkeutuvat” valtion rajojen sisäpuolelle, uhkaavat varastaa paikallisten työt tai jotain vielä pahempaa.

Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. Kuten meitä muistutettiin tämän vuoden Mo Ibrahim -säätiön järjestämässä tapahtumassa (Mo Ibrahim Foundation Governance Weekend), kuvitelma afrikkalaisesta joukkopaosta ei pidä paikkaansa.

Vuonna 2017 yli 50 prosenttia maailman siirtolaisista oli lähtöisin vain 21 valtiosta. Kärkinelikon muodostivat Intia (6,4 %), Meksiko (5 %), Venäjä (4,1 %) ja Kiina (3,9 %). Afrikan maista siirtolaisia tuli eniten Egyptistä, joka sijoittui listalla yhdeksänneksitoista.

Kokonaisuudessaan afrikkalaisten osuus on vain 14 prosenttia maailmanlaajuisista siirtolaisvirroista. Lisäksi suurin osa afrikkalaisista siirtolaisista jää mantereen rajojen sisäpuolelle. Useat viimeaikaiset raportit, kuten Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön ja YK:n kauppa- ja kehityskonferenssin raportit, osoittavat, että noin 70 prosenttia Saharan eteläpuolisen Afrikan siirtolaisista pysyy Afrikassa. Enemmistö näistä siirtolaisista jää Itä- ja Länsi-Afrikkaan: 18,5 prosenttia Itä-Afrikkaan ja 16,7 prosenttia Länsi-Afrikkaan. Lisäksi lähes puolet (46 %) kaikista mantereelle jäävistä afrikkalaisista siirtolaisista ovat naisia.

Näin ollen ajatus länsimaita uhkaavasta afrikkalaisten siirtolaisten aallosta ei pidä paikkaansa. Merkittävä määrä siirtolaisia ei myöskään ole välttämättä huono asia heitä eniten vastaanottaville Afrikan maille. Vastaanottavat maat voivat hyötyä taloudellisesti ja sosiaalisesti, sillä Afrikan sisäinen siirtolaisuus edistää taloudellisia suhteita niin maaseudun ja kaupunkialueiden kuin naapurivaltioidenkin välillä.

34 Afrikan maan Afrobarometri-kyselytutkimus vuodelta 2018 tukee tätä väitettä. Tutkimus osoittaa, että nuoremmat ja paremmin koulutetut kaupunkilaiset lähtevät siirtolaisiksi todennäköisemmin kuin heidän vanhemmat, vähemmän koulutetut ja maaseudulla asuvat vastinparinsa. Useimmiten lähtijöitä motivoi halu löytää työpaikka (43 %) tai paeta taloudellisia vaikeuksia (33 %).

Jotta siirtolaisten potentiaali kyetään hyödyntämään ja jotta Afrikan sisäisen maahanmuuton turvallisuus, järjestelmällisyys ja tuloksellisuus voidaan varmistaa, Afrikan maiden tulee luoda kansainvälisten instituutioiden tuella paremmat puitteet mantereen maahanmuuton hallinnoimiselle.

Datan keräämisen ja jakamisen lisäksi kansainväliset instituutiot voivat jakaa kokemuksia ja parhaita käytäntöjä hallitusten kanssa, kuten esimerkiksi Länsi-Afrikan siirtolaisuusdialogi (Migration Dialogue in West Africa) on tehnyt. Tähän mennessä lähinnä länsimaiset avunantajat ovat tukeneet tämänkaltaisia aloitteita. Tukea kaivattaisiin myös Afrikan mailta.

Teknologiasta voi myös olla apua. Esimerkiksi voittoa tavoittelematon Techfugees koordinoi teknologiateollisuuden vastausta pakolaisongelmaan kannustamalla kehitysratkaisuja ”pakolaisille ja pakolaisten kanssa”. Tällaisia projekteja ovat esimerkiksi Migreat, joka auttaa pakolaisia navigoimaan turvapaikkahakemusprosessissa ja GeeCyclen, joka keskittyy kännyköiden kierrättämiseen ja lahjoittamiseen pakolaisille.

Mikä vielä olennaisempaa – siirtolaisten turvallisuus edellyttää, että hallitukset ja media korjaavat yleiset harhaluulot. Esimerkiksi Etelä-Afrikassa maahanmuuttajavastainen retoriikka on viime aikoina lietsonut muukalaisvihamielisiä hyökkäyksiä malawilaisia ja zimbabwelaisia kohtaan.

Vaikka Afrikan siirtolaisvirrat eivät ole yhtä suuria kuin jotkut poliitikot väittävät, voivat ne kasvaa ilmastonmuutoksen vaikutusten, kuten kuivuuden, tulvien ja muiden luonnonkatastrofien voimistuessa. Ilmastonmuutos vaikuttaa jo nyt sään ääri-ilmiöihin ja kroonisiin hätätiloihin. Syklonit Idai ja Kenneth Mosambikissa ja entistä arvaamattomammat sääolosuhteet Sahelin alueella ovat esimerkkejä tästä. Nämä trendit korostavat yhä kiireellisempää tarvetta parantaa siirtolaisuuden hallintaa.

Tietenkin myös siirtolaisten kotimailla on oma roolinsa. Siirtolaisuus johtaa aivovuotoon Afrikan sisällä. Suurin osa afrikkalaisista siirtolaisista on koulutettuja, joten heidän lähtönsä jäytää pohjaa kehitykseltä sitä eniten tarvitsevissa maissa. Sen sijaan vastaanottavissa maissa syntyy kasvua työvoimavajeiden täyttyessä, kulutuksen lisääntyessä ja veropohjan laajetessa.

Siirtolaiset lähettävät myös rahaa takaisin kotimaihinsa, mikä muodostaa yhden suurimmista rahavirtojen lähteistä kehittyvissä maissa globaalisti. Tämä raha menee kuitenkin lähinnä vastaanottavien perheiden kulutukseen ja koulumaksuihin sen sijaan, että sillä rahoitettaisiin tuottavia investointeja. Kotimaiden hallitusten tulisi työskennellä yhdessä avunantajien kanssa luodakseen laadukkaita työpaikkoja, joita tarvitaan nuorten afrikkalaisten houkuttelemiseksi jäämään kotimaahansa.

Yrittäjyyttä on ylistetty viime vuosina ratkaisuna Afrikan työpaikkaongelmaan. Yrittäjyyteen kannustaminen vaatii kuitenkin hallituksilta keskitettyä toimintaa. Hallitusten tulisi investoida luonnontieteiden, teknologia-alan, insinööritieteiden ja matematiikan koulutukseen sekä ammatillisen koulutuksen parantamiseen. Näin voitaisiin vastata epäsuhtaan yksityisten yritysten etsimien taitojen ja Afrikan nuorten kykyjen välillä. Tämän lisäksi hallitusten tulisi työskennellä yksityisen sektorin kanssa parantaakseen liiketoimintaympäristöä.

Hallitusten tulisi myös käyttää hyväkseen suuren epävirallisen sektorin dynaamisuutta. Tämä sektori työllistää lähes 75–90 prosenttia afrikkalaisista. Maanviljelyn, maatalousprosessoinnin ja monen muun pienen mittaluokan valmistus- ja palveluyritysten virallistaminen vaatii infrastruktuurin, julkisten palveluiden ja lainan saamisen mahdollistamista.

Afrikkalaiset nuoret eivät enää passiivisesti odota parempaa tulevaisuutta. Tämä kävi selväksi nuorisodelegaattien välisissä väittelyissä Abidjanin Now Generation Forumissa huhtikuussa 2019. Nuoret tekevät kaikkensa kehittääkseen taitojaan ja löytääkseen laadukkaita töitä. He pyrkivät myös saamaan aikaan poliittisen muutoksen, vaikka se tarkoittaisi mielenosoituksiin lähtemistä, kuten Algeriassa ja Sudanissa kävi. He eivät kuitenkaan voi tehdä tätä yksinään. Afrikan johtajien ja kansainvälisen yhteisön on tehtävä enemmän tukeakseen nuorten tavoitteita – ja koko mantereen tulevaisuutta.

Folashadé Soulé ja Camilla Toulmin

 

Folashadé Soulé ja Camilla Toulmin ovat talousajattelun uudistamista ajavan New Economic Thinking -instituutin globaalin taloudellisen muutoksen komission (Institute for New Economic Thinking’s Commission for Global Economic Transformation, INET-CGET) jäseniä.

Kirjoitus vetää yhteen INET-CGET:n työpajoissa huhtikuussa 2019 käytyjä väittelyitä. Työpajat olivat osa Mo Ibrahim Governance Weekend -tapahtumaa, joka toi yhteen panelisteja Afrobarometrista, Afrikan kehityspankista, YK:n siirtolaisuusfoorumista, YK:n yliopiston Afrikan luonnonvarojen instituutista (UNU Institute for Natural Resources in Africa, UNU-INRA), Afrikan unionin kehitysvirastosta sekä Afrikan yksityiseltä sektorilta.

Englannin kielestä suomentanut Maisa Borg.

© Project Syndicate, 2019

 

 

 

 

 

 

 

 

 

/