Minna Halme toimii vastuullisen liiketoiminnan professsorina Aalto-yliopistossa.

Professori parantaa maailmaa

Minna Halme oli etujoukoissa, kun alettiin puhua yritysvastuusta ja köyhyyttä vähentävistä innovaatioista. Nyt vastuullisen liiketoiminnan professori etsii ”seuraavaa isoa juttua”.

Seinällä oli kuvakokoelma nälkäisistä lapsista.

Oli vuosi 1980. Minna Halme, 14, katseli tyytyväisenä lehtikuvia, joilla hän oli tapetoinut huoneensa seinää. Nyt hän muistaisi, kuinka onnekas hän oli. Hän sai syödä kyllikseen. Hän voisi kouluttautua ilmaiseksi ja päättää taloudestaan, vaikka oli syntynyt tytöksi.

Hänelle Suomen kaltainen yhteiskunta oli pelastus.

Halmeen perheellä oli käyttörahaa niukasti. Vanhemmat olivat eronneet. Isä oli alkoholisti ja joi työnjohtajan palkkansa. Äiti ja tyttäret toivoivat, ettei pyykinpesukone hajoaisi, sillä uuteen ei olisi varaa. Äiti työskenteli pankissa ja kantoi vastuun lapsistaan.

Minna Halme oli esikoinen, tyypillinen vastuunkantaja.

Minna Halme oli esikoinen, tyypillinen vastuunkantaja.

Hän oli uuttera, itsepäinen ja voimakasluonteinen. Kesätyönsä hän aloitti 13-vuotiaana. Hän oli luokkansa parhaita oppilaita. Ylioppilaaksi hän valmistui kuuden laudaturin arvosanoin. Hän oli ajatellut, että opiskelisi lääkäriksi, mutta päätyi kuitenkin kauppatieteisiin.

Halme pääsi ensi yrittämällä Tampereen yliopistoon.

Opinnot tuntuivat kuitenkin tyhjiltä. Halme kaipasi pohdiskelua arvoista ja oli kiinnostunut oikeudenmukaisuudesta, yritysten väärinkäytöksistä ja köyhyydestä. Lopputyönsä hän aikoi laatia yritysetiikasta ja ympäristökysymyksistä. Vain yksi professori suhtautui aiheeseen suopeasti.

Elettiin 1990-luvun alkua. Yritysetiikkaa ei tuolloin juurikaan pohdittu.

Mutta Halme ei luovuttanut. Hän oli vihdoin nähnyt valoa opinnoissaan.

Arvot nousussa

On elokuu 2015, ja Minna Halme istuu omakotitalonsa kuistilla Helsingin Puu-Käpylässä. Hän on vastuullisen liiketoiminnan professori ja juuri palannut konferenssista Kanadan Vancouverista, jossa pohdittiin kestävää liiketoimintaa, vastuullisuutta ja oikeudenmukaista taloutta.

Siis juuri niitä arvoja, joista Halme kaipasi keskustelua opiskeluaikanaan.

Halmeen mielestä arvopohjaton maailma on vaarallisen lähellä.

Yritysten johtajat keskittyvät liikaa rahan tekemiseen, kun heillä pitäisi olla kykyä ajatella ja keskustella toimintansa vastuusta ja eettisyydestä. Arvoja on syytä opettaa jo opiskeluaikana, sillä muuten johtajiksi valmistuu ”liian kapeasti ajattelevia ihmisiä” ja maailma vinoutuu.

Halme muistuttaa, että vastuu ja moraali kehittyvät ensin. Vasta sitten syntyy lainsäädäntö.

”Lainsäädäntö ei korvaa vastuullisuutta ja moraalia. Ei riitä, että monikansalliset yritykset noudattavat paikallisia lakeja kehitysmaissa. Kehittyvät valtiot eivät myöskään pysty valvomaan yrityksiä. Pitkällä aikavälillä eettinen yritys voi pärjätä kilpailijoitaan paremmin”, Minna Halme sanoo.
”Ei riitä, että monikansalliset yritykset noudattavat paikallisia lakeja kehitysmaissa. Pitkällä aikavälillä eettinen yritys voi pärjätä kilpailijoitaan paremmin”, Minna Halme sanoo.

”Lainsäädäntö ei korvaa vastuullisuutta ja moraalia. Ei riitä, että monikansalliset yritykset noudattavat paikallisia lakeja kehitysmaissa. Kehittyvät valtiot eivät myöskään pysty valvomaan yrityksiä. Pitkällä aikavälillä eettinen yritys voi pärjätä kilpailijoitaan paremmin.”

Yritysten vastuusta on keskusteltu kiivaasti Suomessakin.

Hallitus aikoo leikata tukeaan kansalaisjärjestöille nykyisestä 114 miljoonasta eurosta 65 miljoonaan euroon ensi vuoden budjetissa ja kasvattaa valtion omistaman Finnfundin pääomaa 130 miljoonalla eurolla. Finnfund rahoittaa yritysten toimintaa kehitysmaissa ja Venäjällä. Rahoitettavat hankkeet valitaan kannattavuuden ja kehitys- ja ympäristövaikutusten mukaan. Yritysten ei tarvitse olla suomalaisia.

Halme seuraa keskustelua kehitysrahoituksesta kiinnostuneena.

”Kehityksen tai vastuullisuuden pitää korostua, kun luototusta myönnetään. Ihanteena on, että yritysten liiketoiminta olisi vastuullista ja hyödyttäisi paikallisia yhteisöjä”, hän vain toteaa.

Puolihullu ajatus

Vastuullisen liiketoiminnan juuret ovat 1950-luvun Yhdysvalloissa. Minna Halme jatkoi opintojaan Georgetownin yliopistossa Washington DC:ssä vuonna 1991. Siellä yritysten ympäristöstrategiat oli nousemassa kiinnostavaksi tutkimuskohteeksi.

Halme pääsi tutkijoiden keskustelupiiriin, pohtimaan uuden alan luomista.

Minna Halmeen väitöskirja vuonna 1997 käsitteli ympäristön ja liiketoiminnan suhdetta suomalaisessa metsäteollisuudessa eli sitä, millaisia arvoja ympäristöllä uskotaan olevan yritysten liiketoiminnassa.
Minna Halmeen väitöskirja vuonna 1997 käsitteli ympäristön ja liiketoiminnan suhdetta suomalaisessa metsäteollisuudessa.

Halme teki lisensiaattityönsä yritysten ympäristöstrategioista. Hänen väitöskirjansa vuonna 1997 käsitteli ympäristön ja liiketoiminnan suhdetta suomalaisessa metsäteollisuudessa eli sitä, millaisia arvoja ympäristöllä uskotaan olevan yritysten liiketoiminnassa.

Väitöskirja oli kauppatieteiden alalla uraauurtava. Se herätti huomiota.

Myös aika oli otollinen, sillä ympäristötietoisuus oli lisääntynyt. Halme sai rahoituksen Suomen Akatemialta ja aloitti tutkijatohtorina Helsingin kauppakorkeakoulussa. Hän työskenteli lisäksi Lundin yliopiston kansainvälisessä ympäristötalouden instituutissa Ruotsissa.

Kohta Halmeesta tuli yliassistentti, sitten akatemiatutkija.

Vuonna 2005 hän pohti jälleen vähävaraisuutta ja erityisesti sitä, voisiko köyhyyttä vähentää liiketoiminnan keinoin. Puolihullu ajatus, monet totesivat. Mutta Halme oli toista mieltä. Hän oli opettanut kauppakorkeakoulussa suomalaisia ja eteläkorealaisia yritysjohtajia ja todennut, etteivät ihmisoikeuksien perusteet ja toimitusketjujen hallintajärjestelmät juurikaan kiinnostaneet heitä.

Jotain oli tehtävä. Oli keksittävä uudenlainen näkökulma sosiaaliseen vastuullisuuteen.

Yritykset hyödynsivät kehitysmaiden halpatyövoimaa. Mutta miten niiden tuotteet ja palvelut voisivat hyödyttää köyhiä ja vähävaraisia ihmisiä? Vastuullinen liiketoiminta voisi nostaa ihmisiä köyhyydestä ja lisätä heidän hyvinvointiaan. Halme tutki yrityksiä, kuten tanskalaista MYC4:tä, joka tarjosi mikroluottoja afrikkalaisille yrittäjille ja sai korkoa sijoituksilleen.

Tulevaisuuden liiketoiminta olisi vaurastuvissa kehitysmaissa.

Myös suomalaisten yritysten olisi tähdättävä köyhien ja vähävaraisten markkinoille.

Aikaa ja hermoja

Maailman väestöstä lähes kaksi kolmasosaa elää alle viidellä eurolla päivässä. Myös vähävaraisilla ja köyhillä ihmisillä on tarpeita, joihin vastaaminen voi avata uudenlaiset ja toistaiseksi vähemmän kilpaillut markkinat. Niitä on alettu kutsua Bottom of the Pyramid eli BoP-markkinoiksi.

Minna Halme puhuu mieluummin kehittyvistä tai vähävaraisten markkinoista, joissa tärkeää eivät ole vain tuotteet ja palvelut vaan myös uudet työpaikat.

Vastuullinen liiketoiminta tuo lisää virallisia työpaikkoja kehitysmaihin, joissa yli puolet asukkaista tekee epävirallista työtä esimerkiksi katukauppiaina. Samalla yritykset voivat ratkoa kehitysmaiden todellisia ongelmia, kuten tuottaa uusiutuvaa energiaa.

Liiketoiminta kehittyvillä markkinoilla ei ole hyväntekeväisyyttä.

Liiketoiminta kehittyvillä markkinoilla ei ole hyväntekeväisyyttä.

Halmeelle selvisi vasta vuosien kuluessa, kuinka kovaa työtä se vaatii.

Yrityksen työntekijöillä pitää olla koulutusta ja tietoa siitä, miten epävirallisilla markkinoilla toimitaan. Tuotekehittelyyn pitää panostaa varhain, jotta tarjouskilpailuihin pääsee. Rahoittajat ovat isoja kansainvälisiä pankkeja ja järjestöjä, joilla on tietynlaiset tekniset vaatimuksensa tuotteille.

Suhteiden luominen vaatii paikallisia kumppaneita.

Yrityksiltä vaaditaan aikaa ja kärsivällisyyttä. Kohdemaissa on oltava läsnä.

Halme tietää, että vaikeuksia kohdemaissa riittää. Korruptio rehottaa, ja tarjouskilpailun voi hävitä, jos ei maksa voitelurahaa. Aika ja yritysten rahat loppuvat. Kärsivällisyys ei riitä, sillä voittoa voi joutua odottamaan viidestä kymmeneen vuotta.

Menestystarinoitakin on.

Yksi niistä on Nokian Life Tools -palvelu, joka kertoo esimerkiksi pienviljelijöille, mistä he saavat parhaat markkinahinnat tuotteistaan. Tanskalainen Vestergaard Frandsen on kehittänyt LifeStraw-juomapillin, joka puhdistaa juomavettä.

Tanska, Alankomaat ja Yhdysvallat ovat vahvasti kehittyvillä markkinoilla.

Suomalaisten yritysten määrä on kasvanut ”jonkun verran” kymmenessä vuodessa.

Oikealla uralla

BoP-liiketoiminnan malleja on nykyisin tuhansia, Minna Halme arvioi. Hänestä suomalaisten yritysten kannattaisi panostaa tieto- ja ympäristöteknologiaan. Esimerkiksi tietoteknologiasta hän nostaa Fuzun, joka on kehittänyt työnantajia ja -hakijoita yhdistävän mobiilipalvelun.

Fuzu julkistaa syksyllä palvelunsa Itä-Afrikan Keniassa. Afrikassa on lähes 700 miljoonaa matkapuhelinliittymää ja miljoonien ihmisten markkinat mobiilisovelluksille.

Ympäristöteknologian ”todella iso asia” on uusiutuvan energian tuotanto.

Tulevaisuudessa kehittyvien maiden energiasta tuotetaan yhä isompi siivu auringon säteilyenergiasta, metsien hakkuujätteestä ja ruoantähteistä. Kuumissa kehitysmaissa ruokaa pilaantuu runsaasti, ja ruokajätteestä voi tuottaa biokaasua ja -polttoainetta.

Minna Halme kuvailee itseään ahkeraksi ja luovaksi ongelmanratkaisijaksi. Vapaa- ajallaan hän rentoutuu puutarhassaan.
Minna Halme kuvailee itseään ahkeraksi ja luovaksi ongelmanratkaisijaksi. Vapaa- ajallaan hän rentoutuu puutarhassaan.

Halmeen opiskelijat kehittävät köyhyyttä vähentäviä innovaatioita opiskeluprojekteissaan.

Halme vetää myös monitieteistä The New Global -hanketta, jossa pohditaan, kuinka suomalaiset ja paikalliset yritykset voivat kehittää liiketoimintaansa. Tansaniassa pohditaan, miten kotitalouksien vettä voisi puhdistaa ja hakkuu- ja ruokajätettä jalostaa energiaksi. Intiassa kokeillaan hajautettua aurinkosähköverkkoa, joka tuottaisi sähköä vain 10–50 kotitaloudelle.

The New Globalissa kehitellään myös verkostomalleja suomalaisille yrityksille.

”Tietyn tasoiselle kehittyvälle maalle tulisi tietynlainen verkostomalli, joka auttaisi yritystä kehittämään innovaatioita ja liiketoimintaansa.”

Enempää hän ei voi vielä kertoa.

Halme on yrittänyt tehdä tutkimusta ja työtä, joista olisi hyötyä yhteiskunnalle. Toisinaan hän kysyy itseltään, onko hän riittävän kunnianhimoinen. Hyödyttävätkö kehittyvät markkinat oikeasti niitä paikallisia, jotka ovat köyhiä? Ovatko liiketoiminnan vaikutukset ekologisesti kestäviä?

Välillä hän on ”epäilyksen kourissa”, sillä tulokset näkyvät hitaasti.

Silti Halme tuntee olevansa juuri oikealla uralla. Hän toteaa, ettei hänestä tullut ihmisten parantajaa vaan maailman. Hän kuvailee itseään luovaksi ongelmanratkaisijaksi, joka pyrkii yhdistämään asioita ja synnyttämään niistä uutta.

Hän etsii jo seuraavaa ”isoa juttua”.

Ja mikä luultavaa, sekin liittyy arvoihin ja hyvinvointiin.

Minna Halme

Ikä: 49

Koulutus: Valmistui kauppatieteiden tohtoriksi Tampereen yliopistosta vuonna 1997

Työ: Vastuullisen liiketoiminnan professori Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa vuodesta 2009

Perhe: Aviomies ja 14-vuotias tytär

Harrastukset: jooga, pilates, puutarhanhoito ja paritanssi

TEKSTI PÄIVI ÄNGESLEVÄ

KUVAT LIISA TAKALA

Syyskuu 3/2015