Pohjoismaista pelinrakennusta

Afrikka harppoo eteenpäin, mutta ei pärjää globaalissa valtapelissä. Mitä tekevät Pohjoismaat? Iina Soiri suosittelee tarttumaan legoihin: pohjoismaisen hyvinvoinnin peruspalikat kestävät.

Afrikka nousee -hypetys oli kuumimmillaan vuonna 2013, kun aloitin johtajana Pohjoismaisessa Afrikka-instituutissa. Helsingin Sanomien yleisönosastolla pohdin silloin ”Kiinan hapanimelää suhdetta” Afrikkaan ja pohjoismaisen solidaarisuuden paluuta. Pohjoismaathan olivat olleet eturintamassa tukemassa vasta itsenäistyneitä Afrikan maita ja vastustamassa apartheidia.

Solidaarisuusaallon sijaan tuli niin sanottu maahanmuuttokriisi, ja oikeistopopulistit pääsivät vaikuttamaan hallituspolitiikkaan Suomessa, Norjassa ja Tanskassa.

Avoimessa Pohjolassa suljettiin rajoja, pohdittiin kriisin juurisyitä ja ohjattiin uutta Afrikka-politiikkaa sen mukaisesti. Myös punavihreässä Ruotsissa, joka nousi maailman seitsemänneksi suurimmaksi humanitaarisen avun antajaksi. Norja piti kehitysapunsa korkealla ja kompensoi etelän ilmastohankkeilla omaa hiilijalanjälkeään. Suomessa ja Tanskassa apubudjetti romahti, ja maat alkoivat panostaa kaupalliseen yhteistyöhön Afrikan kanssa.

”Kehityspolitiikka on sisäpolitiikkaa. Niin myös Pohjoismaissa, jotka ovat pyrkineet esiintymään yhtenäisenä ryhmänä globaalilla areenalla.”

Kehityspolitiikka on sisäpolitiikkaa. Niin myös Pohjoismaissa, jotka ovat pyrkineet esiintymään yhtenäisenä ryhmänä globaalilla areenalla. Kehitysyhteistyön kannatus on edelleen Pohjolassa laajaa, mutta sisäpoliittiset käänteet ovat näyttäneet, että kehityspoliittiset linjaukset heiluvat siinä missä hallituksetkin.

AFRIKAN TALOUSKASVU, inhimillinen kehitys ja yhteiskunnallinen muutos ovat olleet ennätyksellisen nopeita. Tietotekninen vallankumous ja globalisaatio ovat mullistaneet mantereen kehityksen edellytykset.

Useat Afrikan maat ovat kuuluttaneet jo kehitysyhteistyön loppua.

Afrikan kehityspankki ja YK:n Afrikan talouskomissio ennustavat, että mantereen talouskasvu edelleen jatkuu. Siitä huolimatta niiden analyysejä hallitsevat kasvava eriarvoisuus, väestönkasvu ja työttömyys. Maailmantalouden rakenteet eivät ole muuttuneet, ja siksi Afrikka ei pärjää, vaikka juoksisi muita mantereita nopeammin.

”Afrikka antaa yhä kohdella itseään raaka-ainevarastona ja vuotaa rikkauksiaan muualle.”

Etelä-Afrikan entinen presidentti Thabo Mbeki arvosteli hiljan Afrikan maita siitä, että ne ovat kyvyttömiä hoitamaan omia asioitaan ja hyödyntämään globaalia asemaansa. Esiin nousevat vanhat kaunat Eurooppaa sekä uudet Kiinaa kohtaan. Afrikka antaa yhä kohdella itseään raaka-ainevarastona ja vuotaa rikkauksiaan muualle.

Sen enempää uudistuva Afrikan unioni kuin sen jäsenmaat eivät pääse eroon siirtomaa-ajan traumoista tai viimeisen myyntipäivän ylittäneistä johtajista ja käytännöistä.

AFRIKAN MAAT eivät pärjää kiihtyvässä geopoliittisessa valtapelissä. YK:n ilmastopaneelin karut viestit ovat hapattaneet lupaukset globaalista tavarataivaasta. Afrikasta ei tule uutta Kiinaa, sillä automaatio ja kasvava hiilijalanjälki kyseenalaistavat tulevaisuuskuvan maailman tehtaana.

Afrikan maiden kansalaisilla on silti oikeus ihmisarvoisen elämään toimivassa yhteiskunnassa, vapaana väkivallasta. Siksi globaalipolitiikassa tarvitaan paluuta hyvän elämän peruspalikoihin, ja niitä legoja Pohjoismailla on annettavanaan. Pohjoismaat loistavat kaikkien hyvinvointi-indeksien kärjessä ja ovat maineeltaan kokoaan suurempia. Niiden kannattaa tukeutua pehmeään valtaansa ja edistää Afrikan mahdollisuuksia päättää omasta kohtalostaan niillä pelialustoilla, joilla koko maailman tulevaisuutta rakennetaan.

”Pohjolan globaalipolitiikka voi edistää oikeudenmukaista tulonjakoa, ilmastonmuutoksen torjumista, jakamis- ja kiertotaloutta sekä uusiutuvaa energiaa.”

Pohjolan globaalipolitiikka voi edistää oikeudenmukaista tulonjakoa, ilmastonmuutoksen torjumista, jakamis- ja kiertotaloutta sekä uusiutuvaa energiaa. Pohjoismaista yhdenvertaisuuteen perustavaa koulujärjestelmää ei voi kopioida Afrikkaan, mutta uusia oppimisratkaisuja, resursseja tutkimukseen sekä hyvää e-hallintoa voimme tarjota.

Niihin panostaminen on myös parasta väestöpolitiikkaa – mantereella, jonka hikipajoissa tehdään innovaatioita.

TEKSTI IINA SOIRI

KUVA SÉRGIO SANTIMANO

Kirjoittaja on työskennellyt Uppsalassa sijaitsevan Pohjoismaisen Afrikka-instituutin johtajana vuodesta 2013. Hänen toimikautensa päättyy ensi kesänä.

Maaliskuu 1/2019