Kuvassa vasemmalta oikealle: Liisamaria Keates, Sanna Vesikansa, Johanna Suurpää, Joel Rehnström ja Juha Vakkuri.

Puolivuosisataa suomalaisosaajia maailmalla

Vuonna 1965 ensimmäinen suomalainen apulaisasiantuntija lähti YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestöön FAOon.

Vuoden 1965 jälkeen yli 900 suomalaista on lähtenyt apulaisasiantuntijoiksi YK:n järjestöihin ja kansainvälisiin rahoitus- ja tutkimuslaitoksiin, kuten Maailmanpankkiin.

Apulaisasiantuntijaksi voi hakea korkeintaan 32-vuotias korkeakoulutettu suomalainen, joka on valmis työskentelemään kansainvälisessä järjestössä noin kaksi vuotta.

Aluksi apulaisasiantuntijan työ oli kenttätyötä, kuten viljelymenetelmien ja metsänhoidon kehittämistä kehitysmaissa. 1980-luvulta lähtien tehtävät ovat muuttuneet myös hallinto- ja ohjelmatyöksi. Nykyisin puolet apulaisasiantuntijoista työskentelee järjestöjen päämajoissa.

Vuosien saatossa tehtävän englanninkielisenä nimikkeenä on ollut Junior Professional Officer (JPO), Associate Professional Officer (APO) ja Associate Expert (AE). Apulaisasiantuntijan palkka maksetaan Suomen kehitysyhteistyövaroista.

Suomessa on pidetty tärkeänä sitä, että nuoria aikuisia on kannustettu kansainvälisiin tehtäviin ja järjestöille on tarjottu suomalaista osaamista. Samalla Suomella on ollut mahdollisuus edistää itselleen tärkeitä teemoja, kuten sukupuolten tasa-arvoa ja kestävää kehitystä.

Viisi entistä apulaisasiantuntijaa kertoo, millaista heidän työnsä oli eri vuosikymmeninä.

Juha Vakkuri

YK:n kehitysohjelma UNDP Sambia 1971–1973

”Työni apulaisasiantuntijana oli yksi elämäni ratkaisevimpia kokemuksia. Sain kansainvälistä työkokemusta ja kielitaitoa sekä koko elämän jatkuneen kiinnostuksen Afrikkaan. Kävin Sambiassa viimeksi pari vuotta sitten. Maa on muuttunut yleisesti ottaen hyvään suuntaan. Yksi negatiivisista kehityspiirteistä on se, että kirjakaupat ovat kadonneet. Kirjoja myydään jalkakäytävillä.”

Vakkuri, 68, työskentelee kirjailijana ja suomalais-afrikkalaisen kulttuurikeskuksen Villa Karon hallituksen puheenjohtajana.

Joel Rehnström

YK:n lastenjärjestö Unicef Bhutan 1987–1989

”Opin paljon YK-järjestelmästä ja siitä, ettei oma kokemus aina ollut tarpeeksi. Työhöni kuului projektien seurantaa, ja kuljin jopa kymmenen päivää kohteisiin jalan, usein yli neljän kilometrin korkeudessa. Tietysti myös sairastelin. Vielä pari vuotta Bhutanin jälkeen vatsani kipeytyi, ja ameeboja löytyi edelleen. Se oli ikävää, mutta kokemus oli sen arvoinen.”

Rehnström, 56, työskentelee suunnittelu- ja talousosaston johtajana YK:n hiv/aids-ohjelmassa UNAIDSissa Sveitsissä.

Johanna Suurpää

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR Viro 1994–1995

”Autoimme Baltian maita ja erityisesti Viroa liittymään YK:n pakolaissopimukseen. Muistan, kun Latvian rajalle oli kerran pysäytetty junanvaunu täynnä pakolaisia. Kukaan ei tiennyt, mitä pitäisi tehdä, sillä vielä tuolloin valmiita menettelytapoja ei ollut. Työssäni sain olla mukana dynaamisessa vaiheessa, jolloin yhteiskuntaa pistettiin pitkälti uusiksi.”

Suurpää, 53, työskentelee demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden yksikön johtajana oikeusministeriössä.

Sanna Vesikansa

YK:n väestörahasto UNFPA Etiopia 2005–2007

”Työ vastasi odotuksiani: kansainvälinen työkulttuuri, jonka kääntöpuolena on byrokratiaa ja hierarkiaa. Apulaisasiantuntijat joutuivat heti koviin paikkoihin. Vastuuta annettiin ja sitä sai ottaa. Jotkut tilanteet olivat henkisesti rankkoja. Eniten oppi itsestään. Kun lanseerasimme naisten kondomit Etiopiaan, oli hauska huomata, että Suomessa kukaan ei tuntenut niitä.”

Vesikansa, 43, työskentelee vaikuttamistyön neuvonantajana Pelastakaa Lapset ry:ssä.

Liisamaria Keates

Maailman terveysjärjestö WHO Sveitsi ja YK:n kehitysohjelma UNDP Afganistan 2010–2013

”En luultavasti olisi nykyisessä työssäni ilman apulaisasiantuntijan vuosia. Mieleeni jäi erityisesti se, kuinka elämä jatkuu vaikeissakin olosuhteissa. En unohda Pohjois-Afganistanissa naista, jonka tyttären Taleban oli vienyt. Tytär oli minun ikäiseni. Vierailin myös kylässä, jonka tulva huuhtoi seuraavalla viikolla. Nämä kokemukset inspiroivat jatkamaan tätä työtä.”

Keates, 35, työskentelee rahastopäällikkönä YK:n humanitaarisen avun koordinaatiotoimistossa UNOCHAssa Jemenissä.

TEKSTI KIRSI PERE

KUVA SAMULI SIIRALA

Syyskuu 3/2015