Pape Dioufin konsertti muistuttaa kyläjuhlaa, johon yleisökin osallistuu.

Senegal: Rytmi veressä

Länsi-Afrikan Senegalissa musiikki on rytmiä, joka siirtyy perintönä vanhemmalta lapselle.
 

Almujen anoja helisyttämässä kippoaan. Taksiparvi tööttäilemässä ruuhkassa. Moskeijan rukouskutsujen kilpalaulanta, torimyyjien kähisevät kovaääniset, reppuaan rummuttava koulupoika.

Pääkaupunki Dakarin kaduilla soi aamusta iltaan konsertti ilman soittimia. Se syntyy elämän äänistä ja kaupungin sykkeestä. Perustana on rytmi, aivan kuin perinteisessä senegalilaisessa musiikissa.

Nyt perinnettä jatkaa mbalax. Se on Senegalissa syntynyt populaarimusiikin suuntaus, jonka tunnetuin edustaja on Youssou N´Dour.

N´Dour muistetaan maailmalla erityisesti 1990-luvun hitistään 7 Seconds, jonka hän levytti Neneh Cherryn kanssa. Hän on tehnyt yhteistyötä isojen nimien, kuten Bruce Springsteenin ja Stingin, kanssa. Hänestä ollaan Senegalissa ylpeitä – aivan kuten senegalilais-yhdysvaltalaisesta hip hop -tähdestä Akonista.

N´Dourin pesti Senegalin kulttuuriministerinä päättyi äskettäin, ja nyt hänen tittelinsä on juhlava: presidentin neuvonantaja.

N’Dourin perintöprinssi

Just4U kuuluu Dakarin nimekkäimpiin klubeihin. Lauantai-illan pääesiintyjä on Pape Diouf, yksi mbalaxin uusista tähdistä. Häntä on kuvailtu Youssou N´Dourin perintöprinssiksi.

Dioufin yhtyeeseen kuuluvat viisi perkussionistia, basisti, kosketinsoittaja ja kitaristi, jotka käsittelevät soittimiaan kuin rumpuja. Jos melodioita on, niitä ei kuule.

Ilta on takomista. Mbalax on. Se on rytmiä, joka lävistää kuulijan.

Mbalax tulee wolofinkielisestä sanasta, joka viittaa säestämiseen. Pohjimmiltaan mbalax on perinteistä sabar-rummuston rytmimusiikkia, ja sen keskeisin soitin on mbëng-mbëng-rumpu. Dioufin bändi esittää kansanperinnettä uudessa purkissa, sähköllä höystettynä vain.

Miestanssija ruudullisessa pikkutakissaan muljauttelee silmiään ja kiillottaa kaljua päälakeaan. Hiki täyttää silmäkuopat, ja jalat hipovat kattoa. Tanssivat miehet hauskuuttavat yleisöä. He kuuluvat senegalilaisiin juhliin.

Naiset jammailevat kahdentoista sentin koroissaan ja piukoissa hameissaan pöytien ympärillä. Pukukoodina on pantterikuoseja, kultaisia jakkuja, läpinäkyviä paitoja, lainehtivia peruukkeja ja hiuslisäkkeitä. Prostituoidut näyttävät heihin verrattuina perhetytöiltä.

Artistia käydään kättelemässä, samalla hänen kouraansa sujahtaa käteistä. Hopeanharmaassa puvussa esiintyvä Diouf venyttää leveän hymyn saadessaan setelin. Laulaessaan hän vakavoituu.

Hän rypistää lisää suuria seteleitä taskuunsa: tonneja, viisitonnisia ja kymppitonneja. Senegalissa kahdeksankymmentätuhatta frangia on hyvä kuukausipalkka.

Mbalax on rytmiä, joka lävistää kuulijan.

Kielten sekakäyttäjä

Goréen orjasaari Dakarin edustalla on yksi kaupungin nähtävyyksistä. Saaren korkeimpaan kohtaan johtaa tie, jota reunustavat maalaukset ja tee se itse -taiteilijoiden liimapyssytyöt. Iltaisin kukkulalla saattaa kuulla musiikkia. Jos seuraa ääntä pensaikkojen varjostamaa polkua pitkin, löytää pommisuojaan johtavan betonisen käytävän. Siellä harjoittelee reggae-bändi Civil Society.

Pape Dioufin konsertissa jammailevat naiset valtaavat aika ajoin myös esiintymislavan,
Pape Dioufin konsertissa jammailevat naiset valtaavat aika ajoin myös esiintymislavan,

Laulaja ja lauluntekijä Karim Saah heiluu treeneissä kuin keikalla. Hän jammailee letkeän musiikin tahdissa ja huudattaa bändin jäseniä. Ystäviä on tullut notkumaan paikalle. Yksi heistä tunnelmoi pöytälamppu kädessään kuin valomies.

Juliste seinällä kertoo, että Civil Society ei ole vain bändi vaan veljeskunta. Biisilista valottaa ideologiaa: Chilling, Travelling, Equialites, Hear My Voice.

Saah on kielten sekakäyttäjä: sanoituksissa on englantia, wolofia ja mandinkaa. Perkussionisti Amadu laulaa mukana, hyppii ja tihkuu hikeä. Norreni Dia soittaa koskettimia kuin patsas.

”Sanomanamme on rakkaus”, Saah sanoo tauolla.

”Niin veljellinen kuin sisarellinen kuin mikä tahansa rakkaus.”

Saah perusti Civil Societyn vuonna 2007. Hän muutti Gambiasta Senegaliin ja asui Dakarin ghetossa pari vuotta ennen kuin saapui Goréen saarelle. Siellä hän alkoi kasata heti bändiä.

Saah on esimerkki siitä, millainen kansojen sulatusuuni Senegal on. Nigerialaisen tai kongolaisen tunnistaa piireistään, mutta senegalilaisesta ei voi olla varma. Maahan muuttaa paljon ihmisiä naapurimaista, ja myös Senegalista lähdetään herkästi liikkeelle. Ei siis ihme, että senegalilaisia muusikkoja työskentelee monissa maissa.

Civil Society on keikkailut Gambiassa ja Guineassa. Se haluaisi Eurooppaan. Keikat ovat tärkeitä, sillä musiikkibisnestä riivaa piratismi. Artistit eivät saa juurikaan myyntituottoa levyistä, sillä niistä otetaan hetkessä kymmeniätuhansia laittomia kopioita.

”Reggae ei ole vielä kovin suosittua Senegalissa, mutta se sopii tänne hyvin”, Saah sanoo.

”Rytmi on tässä niin tärkeää. Musiikki virtaa veressämme. Se on osa meitä.”

Mallilaulaja muille

Jotta ymmärtäisi senegalilaista musiikkia, pitää ymmärtää perinteitä. Ammatit ovat kulkeneet suvussa. Puusepän pojista tuli puuseppiä, räätäleiden pojista räätäleitä. Sama päti musiikkiin. Kunkin soittimen – niin kolmikielisen xalam-kitaran kuin eri rumpujen – soittaminen on ollut tiettyjen sukujen vastuulla.

Soitinten rytmit, melodiat ja laulujen sanat ovat kulkeutuneet suullisena perintönä vanhemmalta lapselle. Esimerkiksi muinaisen Malin valtakunnan perustajan Sundiata Keitan elämäntarina kuullaan yhä koran soittajilta, vaikka mandinka-kansan sankari eli melkein 800 vuotta sitten. Mandinkoja elää Senegalin lisäksi myös muissa Länsi-Afrikan maissa.

Nykyään musiikkia voi opetella, vaikkei kuuluisi musiikkisukuun. Oppiminen on pitkälti itseoppimista tai yhdessä opettelua.

Esimerkiksi Front de Terren luterilaisessa seurakunnassa toimii Mbop de Roog -kuoro, jota johtaa Mari Therese Daba Faye. Hän opiskelee sairaanhoitajaksi, eikä musiikkitutkintoja ole.

”Ongelmana on, etteivät kuorolaiset osaa lukea nuotteja”, Faye sanoo.

”Mutta hyviä laulajia ei ole vaikea löytää.”

Kuorolaiset ovat nuoria opiskelijoita ja kotiapulaisia, jotka ovat muuttaneet maalta pääkaupunkiin. Etniseltä ryhmältään he ovat sereerejä. Uusia virsiä harjoitellaan niin, että Faye laulaa malliksi ja kuorolaiset toistavat perässä.

Valtaosin islaminuskoisessa Senegalissa länsimainen kuoromusiikki kuulu lähinnä kirkkoihin. Perinteiset kuorot esiintyvät esimerkiksi häissä ja nimenantojuhlissa. Esilaulaja aloittaa, ja kourallinen laulajia toistaa perässä. Perinteiden vaikutus näkyy kirkkomusiikissa: osa virsikirjan sävelmistä on otettu sereerimiesten ympärileikkausseremonian lauluista.

Kun yksityiskohdat on hiottu, kuorolaiset nousevat seisomaan. He huojuvat rivissä ja taputtavat käsillään. Laulaminen on hauskanpitoa, johon jokainen osallistuu koko ruumiillaan. Urkuja ei ole, mutta rumpurivistö takoo tahtia.

Dj-maailman huiput

Sisäpihan perällä Biscuiterian kaupunginosassa on lava ja sen päällä on alttari, josta dj:t johtavat öistä seremoniaa. Menossa on OGWeekender, elektronisen musiikin tapahtuma Senegalissa.

Laulaja ja lauluntekijä Karim Saah ohjaa reggae-bändiään Civil Societyä.
Laulaja ja lauluntekijä Karim Saah ohjaa reggae-bändiään Civil Societyä.

Linagna, yksi tapahtuman kolmesta järjestäjästä, jammailee takahuoneessa lavan vierustalla.

”Ensimmäinen laatuaan koko läntisessä Afrikassa”, Linagna selostaa.

”Senegalissa elektroninen tanssimusiikki on vielä tuntematonta. Halusimme tuoda dj-maailman huippuja näyttämään, mistä on kyse.”

Paikalla on Zepherin Saint Lontoosta, Jojo Flores Montrealista ja Etelä-Afrikasta saapunut Boddhi Satva, joka pyörii lavalla paikallisessa juhla-asussa bou-boussa. Ja tietenkin Tchoub Tchoub, Senegalin oma poika.

Vihreät ja punaiset valopilkkujen sarjat kiertävät betonilattialla. Tanssi voi olla punnerrusta selällään tai polven pientä siirtelyä korkeissa koroissa, ja kaikkea siltä väliltä. Musiikki on poppia afrikkalaisilla rytmeillä höystettynä.

”Miksaan afrobeatia eri tyyleihin, kuten 1970- ja 1980-luvun länsimaiseen poppiin”, Tshoub Tchoub sanoo, kun hän levähtää mustalla nahkasohvalla.

”Ja latinomusiikkiin. Musiikkiin pitää saada afrikkalainen syke. Se on minun juttuni.”

Jos rytmiä ei ole riittävästi, dj laittaa sitä sekaan. Hän on esiintynyt muissakin Länsi-Afrikan maissa. Onko Tchoub Tchoubista tulossa dj-maailman Youssou N´Dour?

”No ei”, hän sanoo ja nauraa leveästi ennen kuin palaa lavalle. Yleisö alkaa taputtaa kädet ylhäällä.

Dakarin marraskuinen yö on pimeä ja lämmin. OGWeekenderin yleisö sykkii samassa rytmissä kuin yksi suuri sydän. Musiikki Senegalissa on rentoutumista ja nauttimista. Ja varsinkin yhteisöllisyyttä.

Kieli, musiikki ja rytmi kulkevat yhdessä. Ne ovat tärkeä osa arkea, juhlaa ja identiteettiä. Senegalin etnisillä ryhmillä – mandingoilla, sereereillä ja wolofeilla – on oma kielensä ja hieman eroja myös musiikkiperinteissä.

Moderni tarinankertoja

Palataan takaisin mbalax-keikalle Just4U-klubille. Pape Dioufin konsertin piti loppua puoli kahdelta yöllä. Siinä vaiheessa se ei ollut edes kunnolla alkanut. Kellon lähestyessä neljää keikka on täydessä vauhdissa.

Pape Diouf ylistää lauluissaan henkilöitä yleisön joukossa ja saa heiltä kiitokseksi seteleitä.
Pape Diouf ylistää lauluissaan henkilöitä yleisön joukossa ja saa heiltä kiitokseksi seteleitä.

Dioufin saamat setelit eivät ole tippiä vaan osa griot-perinnettä. Kun griot eli tarinankertoja saapui juhliin, hän kehui lauluillaan ensin juhlakalua ja sitten tämän vanhempia. Sen jälkeen hän ylisti isoisän mahtavuutta ja isoäidin älyä.

Kuninkaan tarinankertoja kävi laulamassa kansalle kuninkaan erinomaisuudesta ja kannusti sotaan lähteviä joukkoja. Laulajan tehtävänä oli tiedottaa ja tuoda hyvää mieltä, ja kuuluisa artisti tekee sitä samaa.

Diouf on moderni tarinankertoja. Kun hän lauluissaan nostaa nimiä konserttiyleisön joukosta ja ylistää heidän saavutuksiaan, häntä kiitetään setelein.

Pakettiauton kokoinen mies oranssissa bou-boussa innostuu jammailemaan lavan edessä. Hiphopparinainen nousee lavalle ja vatkaa verkkareiden peittämää takapuoltaan yleisöön päin. Minuutin verran hän on pelkkää hyytelöä, jähmetyttyään hän nappaa mikrofonin ja laulaa Dioufille.

Välillä Diouf keskeyttää laulun ja vaihtaa sanasen rahaa antavan kanssa. Rumpuryhmällä ei ole taukoja, sormet ja kapulat ovat töissä kolme tuntia putkeen. Kaikki muu saa katketa paitsi rytmi.

Huipputähden konsertti muistuttaa karnevaalia tai kylätapahtumaa, johon kaikki paikalle tulleet osallistuvat. Tuntuu kuin esitettävänä olisi yksi pitkä kappale, joka ei lopu koskaan. Ja jolle yleisö ei taputa, vaan jonka mukana se elää, tanssii ja laulaa ja käy läpi tunteitaan.

Yleisö sykkii samassa rytmissä kuin yksi suuri sydän.

TEKSTI JUKKA BEHM

KUVAT KAROLIINA EK

Kirjoittaja on vapaa toimittaja. Hän vieraili Senegalissa marraskuussa 2013.

Taustatietoa Senegalin musiikkiperinteistä antoi senegalilaissyntyinen perkussionisti ja laulaja Ismaila Sané.

 

Senegal

Väkiluku: 13,7 miljoonaa

Elinajanodote: 63 vuotta

Köyhyys: vajaa kolmannes väestöstä elää alle eurolla päivässä eli äärimmäisessä köyhyydessä.

Maaliskuu 1/2014