Sierra Leonen tiestöä laajennetaan vähitellen Freetownista suurimpiin maakuntakaupunkeihin.

Sierra Leone tottuttelee rauhanaikaan

Sierra Leonen kehitys sisällissodan jälkeen on ollut hidasta. Suunta on kuitenkin oikea.

Rauha. Siinä yleisin vastaus, kun sierraleonelaisilta kysyy tärkeintä saavutusta sisällissodan jälkeen.

”Haluamme tehdä työtä rauhan eteen. Sisällissodassa ihmisillä ei ollut paikkaa, mihin mennä. Nyt voimme liikkua vapaasti ilman, että täytyy pelätä”, Ensumeni Cumba sanoo.

Hän työskentelee opettajana George Brookin slummissa, joka sijaitsee Sierra Leonen pääkaupungissa Freetownissa. Cumba menetti vanhempansa sisällissodassa, jota pidetään yhtenä maailman verisimmistä ja tuhoisimmista. Kymmeniä- ellei satojatuhansia ihmisiä kidutettiin, silvottiin, raiskattiin ja tapettiin.

Valmiiksi köyhän maan tilanne kurjistui entisestään.

Kun Sierra Leone itsenäistyi Britanniasta vuonna 1961, se jakautui maata vahvasti johtaneeseen eliittiin ja äärimmäisen köyhään kansaan. Vuonna 1991 sissiliike Revolutionary United Front (RUF) lupasi kansalle muutosta ja hyökkäsi maan hallitusta vastaan.

Sierra Leonen runsaat timanttivarannot eivät helpottaneet tilannetta. Ennen sotaa timanttien tuotto päätyi ministereille, liikemiehille ja salakuljettajille, mikä lisäsi kansan tyytymättömyyttä. Konfliktin aikana RUF rahoitti timanteilla asehankintojaan.

Vuonna 1999 sovittiin aselepo.

Levottomuudet jatkuivat, kunnes rauhansopimus allekirjoitettiin vuonna 2002.

Operaatio onnistui

Sierra Leonen rauha on poikkeuksellinen. Tilastojen mukaan valtaosa solmituista rauhansopimuksista kaatuu seuraavan viiden vuoden kuluessa.

”Sierra Leonessa sodan loppuminen todella tarkoitti sodan loppumista. Välittömät syyt sodan jatkumiseen katosivat, kun RUF kukistettiin. Lisäksi YK-joukkoja oli paljon heti konfliktin jälkeen”, Pohjoismaiden Afrikka-instituutin erikoistutkija Mimmi Söderberg-Kovacs sanoo.

YK aloitti rauhanturvaoperaationsa Sierra Leonessa vuonna 1999.

Aluksi rauhanturvaajia oli noin 5 000. Enimmillään heitä oli yli 17 000. Operaatio päättyi vuonna 2005, ja sitä on pidetty hyvin onnistuneena.

Sodan aikana tuhoutui yli 1 200 koulua. Raunioissa asuu kotinsa menettäneitä ihmisiä.
Sodan aikana tuhoutui yli 1 200 koulua. Raunioissa asuu kotinsa menettäneitä ihmisiä.

Sisällissodan jälkeen järjestettiin myös useita entisten taistelijoiden kuntoutusohjelmia, joista merkittävin lienee YK:n ja Sierra Leonen hallituksen DDR-ohjelma (Disarmament, Demobilization and Reintegration). YK:n Sierra Leonen rauhaturvaoperaation raportissa kerrotaan, että ohjelmassa riisuttiin aseista yli 75 000 taistelijaa, joista lähes 55 000 pääsi ammatilliseen koulutukseen.

YK ja Sierra Leone sopivat vuonna 2002 sotarikostuomioistuimen perustamisesta.

Tuomioistuimen tuloksia on pidetty laihoina. Tuomituista muun muassa sotilasjuntta ARFC:n johtaja Johnny Paul Koroma ja RUF:n komentaja Sam Bockarie pakenivat. RUF:n johtaja Foday Sankoh kuoli vankilassa muutama kuukausi tuomionsa jälkeen.

Rauha mahdollisti kuitenkin sirpaloituneen valtion kehityksen.

Ennen sotaa Sierra Leone oli YK:n kehitysohjelman UNDP:n inhimillisen kehityksen indeksin mukaan maailman vähiten kehittynyt maa. Vuonna 2013 se oli 183. sijalla 187 maasta. Sijoitus on Sierra Leonen historian paras.

Kansainvälisesti Sierra Leonen on odotettu menestyvän, sillä maassa on konfliktin jälkeen järjestetty kolmet vaalit ja talouskasvu on ollut yli kymmenen prosenttia.

”Jos katsoo vain tilastoja, niin paljon on tapahtunut. Inhimillisen kehityksen mittareiden mukaan Sierra Leone on edelleen pohjalla. Suunta on kuitenkin oikea”, Söderberg-Kovacs toteaa.

Ebola pysäytti

George Brookin slummissa Freetownissa ei ole kunnollista tietä eikä sähköverkkoa. Paikallinen järjestö WYCF (We Yone Child Foundation) rakentaa sinne parhaillaan koulua. Sillä välin Ensumeni Cumba opettaa lapsia hökkelimajassa. Hän kiittelee Sierra Leonen opetus- ja koulutusjärjestelmää, joka on kehittynyt hyvin. Kouluja on rakennettu maaseudullekin.

”Verenvuototauti ebola sulki kouluja. En voinut opettaa pitkään aikaan”, hän toteaa.

”Minulla on kolme lasta, jotka käyvät koulua, mutta ebola katkaisi opinnot ja he joutuivat jäämään kotiin”, lisää Senbha Bangura, jonka lapsia Cumba opettaa.

Nyt ebola on hellittänyt, ja koulut ovat avautuneet.

Senbha Bangura (vas.) ja Santigie Bayo Dumbuya (keskellä) iloitsevat uudesta koulurakennuksesta George Brooksin slummissa Freetownissa.
Senbha Bangura (vas.) ja Santigie Bayo Dumbuya (keskellä) iloitsevat uudesta koulurakennuksesta George Brooksin slummissa Freetownissa.

Länsi-Afrikan ebola-epidemia alkoi Guineassa helmikuussa 2014. Tauti levisi Sierra Leoneen samana keväänä. Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan 12 371 sierraleonelaista oli sairastunut ja 3 899 heistä oli kuollut tautiin huhtikuun 2015 loppuun mennessä.

Ebola aiheutti Sierra Leonessa terveydenhoidon kriisin. Ebolan vastaiseen taisteluun oli keskityttävä, jolloin muiden sairauksien hoito ja ennaltaehkäisy kärsivät.

Myös useat työpaikat sulkeutuivat. Kansainväliset yritykset pakenivat maasta. Monet viime vuosien merkittävistä rakennushankkeista, kuten tiestön ja sähköverkon kehitys, pysähtyivät.

Freetownissa on edelleen sysipimeää iltakuudelta. Seitsemältä valaistus alkaa toimia.

”Asiat paranevat pikkuhiljaa. Nyt sähköä on saatavilla paljon enemmän kuin aikaisemmin”, paikallinen asukas Thomas Westing toteaa.

Tiestön kehitystä ei vielä huomaa. Freetownissa kadut ovat ahtaat ja vailla järjestystä.

Sen sijaan pääkaupungin ulkopuolella alkaa uudehko valtatie, joka johtaa muiden maakuntien pääkaupunkeihin, Kenemaan, Makeniin ja Bo’hon.

”Parhaat mahdollisuudet koulutukseen ja työllistymiseen ovat Freetownissa ja muissa isoissa kaupungeissa. Muuttoliike maalta on paisunut, ja kaupunkeja rakennetaan kiivaasti”, WYCF-järjestön perustaja Santigie Bayo Dumbuya kertoo.

Järjestöjen varassa

Santigie Bayo Dumbuyan kädet tuntuvat hiekkaisilta ja kuivilta hänen kätellessään. Hän on työskennellyt koko päivän koulun rakennustyömaalla George Brookissa.

Hänen johtamansa WYCF-järjestö toimii brittiläisen Street Child -järjestön kanssa, joka pyrkii parantamaan länsiafrikkalaisten lasten mahdollisuuksia koulutukseen. Sierra Leonessa iso osa kehitystyöstä on kansainvälisten järjestöjen ja paikallisten ihmisten yhteistyötä.

”Kansainvälisten järjestöjen työntekijät eivät juurikaan ymmärrä paikallisia yhteisöjä, joten ne tarvitsevat paikallisten opastusta ja tukea”, Bayo Dumbuya toteaa.

Nykyään Sierra Leonessa on parisen sataa kansalaisjärjestöä. Niiden määrä kasvoi sisällissodan jälkeen räjähdysmäisesti. Tutkijoiden mukaan järjestöjen työtä vaikeuttavat erityisesti kehitysyhteistyökentän pirstaleisuus ja hankkeiden lyhytjänteisyys.

Työttömyys ja terveydenhuolto ovat maan hallituksen vastuulla. Ne jäävät huomiotta.

”Sierra Leone toimii pitkälti kansalaisyhteiskunnan varassa.”

”Sierra Leone toimii pitkälti kansalaisyhteiskunnan varassa. Sierraleonelaiset tietävät, ettei hallitus järjestä heidän elämäänsä, joten heillä on esimerkiksi omia sosiaaliturva- ja turvallisuusjärjestelyjä”, Pohjoismaiden Afrikka-instituutin apulaisprofessori Mats Utas sanoo.

Ebola-epidemia korosti entisestään valtion haurautta ja järjestöjen merkittävyyttä. Arvioidaan, että vain kymmenisen prosenttia kansainvälisestä avustusrahasta kulki maan hallituksen kautta.

Nykyisin Sierra Leonen hallitus pyrkii hajottamaan valtaansa maakuntiin, joissa päätöksiä tekevät yhä kyläpäälliköt ja paikalliset neuvostot. Suunnitelma vallan hajauttamisesta on osa hauraiden valtioiden g7+-verkoston New Deal -sopimusta, jonka myös Sierra Leone on allekirjoittanut.

Suunnitelma on lupaava mutta ongelmallinen.

”Kansalaiset eivät luota hallitukseen, jota he pitävät korruptoituneena. Tämä näkyi myös ebola-epidemian aikana. Taudin leviämistä ei voitu estää tiedottamalla siitä, sillä ihmiset eivät luottaneet hallituksen viestiin”, Utas toteaa.

TEKSTI KATARIINA KALMARI

KUVAT JANNE RÖNKKÖ

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Kesäkuu 2/2015