Sudan: Aavikkoleirille hylätyt

Sudaniin saapuu tuhansia pakolaisia naapurivaltioista, etenkin Eritreasta. He jäävät heitteille.

Kukaan ei tiedä, mikä Samiran tytärtä vaivaa. Hänen päätään särkee, eikä hän kykene kävelemään. Isosisko joutuu kantamaan häntä selässään.

Samiralla on kaksi tytärtä.
Samiralla on kaksi tytärtä.

”Tyttäreni vain itkee. Hänen pitäisi päästä lääkäriin”, Samira sanoo.

Samira käveli tyttärineen kolme vuorokautta autiomaan halki Eritreasta rajan yli Sudaniin. Salakuljettaja veloitti matkasta tuhat Yhdysvaltain dollaria eli 900 euroa. Sudanissa Samira päätyi Shagarabin leirille, joka sijaitsee aavikolla muutaman tunnin ajomatkan päässä Al-Qadarifin kaupungista.

Samira lähti Eritreasta, jotta hän voisi tarjota tyttärilleen tulevaisuuden. Nyt hän asuu huterassa majassa, jota hiekkamyrskyt riepottelevat.

”Haluan, että tyttäreni paranee. Leirin lääkärin mukaan minun pitäisi viedä tyttäreni hoidettavaksi Sudanin pääkaupunkiin Khartumiin.”

Myös 28-vuotias Hamid Mohamed Idris odottaa hoitoa vammaansa. Hän on osittain halvaantunut. Hän kaatuilee usein, ja muut ihmiset joutuvat nostamaan hänet jaloilleen.

”Ihmiset ovat ystävällisiä, mutta minua nolottaa. Häpeän vammaani”, Idris sanoo.

Vuotta aiemmin hän kävi Khartumissa sairaalassa, jossa häntä ei voitu auttaa. Moni muukin tarvitsi hoitoa.

Rahat vähissä

sudanShagarabin leirillä asuu 35 000 pakolaista pääosin Eritreasta. Joka päivä leirille saapuu parisensataa uutta pakolaista, kertoo leirin johtaja Bouri Ibrahim. Hän edustaa Sudanin pakolaiskomissiota.

”Ruoasta, vedestä ja majapaikoista on pulaa. Emme voi huolehtia kaikista tulijoista.”

Leirin sairaala saa sähköä vain muutaman tunnin päivässä. Siksi sairaalassa ei ole kylmätiloja, joissa voitaisiin säilyttää rokotteita tai antibiootteja. Lääkkeisiin ei ole varaa.

”Pyydämme pakolaisia itse kustantamaan lääkkeensä. Heillä ei ole kuitenkaan rahaa, sillä leirillä he saavat elämiseensä yhdeksän euroa kuukaudessa. Se riittää tuskin päivän tarpeisiin.”

Ibrahimin mukaan leirillä kuoli viime vuonna 60 ihmistä malariaan, punatautiin ja ripuliin. Pakolaisia menehtyy myös käärmeenpuremiin.

Leiriä rahoittaa YK:n pakolaisjärjestö UNHCR.

”Sudanin pakolaisleirien humanitaarinen tilanne on kestämätön.”

”Sudanin pakolaisleirien humanitaarinen tilanne on kestämätön. Se kertoo kansainvälisen yhteisön epäonnistumisesta”, sanoo Mohamed Adar UNHCR:n Sudanin toimistosta.

Sudanissa asuu arviolta 365 000 pakolaista, joista vajaa kolmannes on lähtöisin Eritreasta. Lopuista valtaosa tulee Etelä-Sudanista. Lisäksi Sudanissa on 3,2 miljoonaa maansisäistä pakolaista erityisesti Darfurin sisällissodan jäljiltä. Kaikkiaan maassa asuu 41 miljoonaa ihmistä.

YK on anonut täksi vuodeksi 140 miljoonaa euroa työhönsä Sudanin pakolaisleireillä. Summasta on kasassa vain viidennes.

”Emme ole onnistuneet säilyttämään avunantajamaiden mielenkiintoa. Maailma keskittyy Syyriaan, vaikka täällä Sudanissa vastaanotamme pakolaisia kaikista ympäröivistä konflikteista. Emme pysty enää turvaamaan ihmisten perustarpeita”, Adar sanoo.

Kansallispalvelua pakoon

Sudanin pakolaisleirien ahdinko tuskin helpottuu lähiaikoina. Jemenin ja Etelä-Sudanin konfliktit ovat entisestään kärjistyneet. Myös Sudanin väestöryhmien kiistat ovat ratkaisematta.

Samaan aikaan yhä useammat eritrealaiset nuoret pakenevat köyhyyttä ja ennen kaikkea kotimaansa kansallispalvelusta.

Eritreassa kansallispalvelus on pakollinen kaikille 18–40-vuotiaille. Osa nuorista suorittaa palveluksensa armeijassa, osa siviilityössä esimerkiksi kouluissa, sairaaloissa, kehityshankkeissa tai valtion yrityksissä. Raskaus, vamma tai mielisairaus saattaa vapauttaa palveluksesta.

Useimmat eritrealaiset aloittavat kansallispalveluksensa läntisessä Eritreassa Sawan koulutuskeskuksessa, jossa kaikki maan nuoret suorittavat viimeisen kouluvuotensa. Nuoria värvätään palvelukseen myös satunnaisissa ratsioissa.

Lain mukaan kansallispalveluksen tulisi kestää puolitoista vuotta, mutta usein se venyy muutamaan vuoteen. Palveluksen ajalta maksetaan nimellistä palkkaa. Kansallispalvelun välttäminen tai siitä karkaaminen tietää sakkoja tai vankeutta.

”Meillä kansallispalvelus on elinkautinen”, sanoo 30-vuotias eritrealaismies, joka ei halua esiintyä omalla nimellään.

Hän toipuu Shagarabin leirillä yli viikon kestäneestä pakomatkastaan Eritreasta Sudaniin.

”Minut kutsuttiin palvelukseen 20-vuotiaana. En halua olla sotilas koko ikääni vaan opiskella. Samaan aikaan en voi kuitenkaan pitää kädessäni asetta ja kirjaa.”

Zahra haluaa opiskella insinööriksi.
Zahra haluaa opiskella insinööriksi.

17-vuotias Zahra vaelsi kahden muun tytön kanssa Eritreasta Sudaniin, jotta välttyisi kansallispalvelulta. Nyt hän viettää aikaansa yksintulleiden lasten keskuksessa Shagarabin leirillä.

Zahra haluaa opiskella ja menestyä.

”Haluan insinööriksi”, hän sanoo.

Zahra ei halua jäädä pakolaisleirille vaan pyrkii Eurooppaan. Hän ei kuitenkaan halua vaarantaa elämäänsä salakuljettajan matkassa. Hän on kuullut tarinoita pakolaisista, jotka ovat hukkuneet Välimereen, kadonneet Saharan autiomaahan tai kidnapattu Libyassa tai Egyptissä.

Zahra toivoo, että hän pääsisi YK:n kiintiöpakolaiseksi. Hän tietää, minne haluaa.

”Jos suljen silmäni ja unelmoin, näen edessäni Ruotsin”, hän sanoo.

TEKSTI JA KUVAT AXEL KRONHOLM

Kirjoittaja on suomenruotsalainen vapaa toimittaja.

Suomentanut ja täydentänyt Tiina Kirkas. Eritrean kansallispalvelua koskevan osuuden lähteenä Maahanmuuttoviraston julkaisema Eritrean tilannekatsaus 25.11.2015.